perjantai 1. huhtikuuta 2011

Säde 1v.

Säde siis täytti tänää 1.v :) Onnea myös muille Eswoodin H-pennuille!!
Mitään ihmeellistä ei näinä muutamana päivänä ole tapahtunut, eilen oltiin taas näyttelykurssilla ja hienosti meni :)
Huomenna olisi tarkoitus mennä Nastolaan mätsäriin, jos vain herään aamulla :D
Muuten viikonloppu onkin vapaata.
  Lomakin alkoi, jee! Voi rauhassa harrastaa koirien kanssa ja voisin ottaa myös itseäni niskasta kiinni ja alkaa tokoilemaan Säteen kanssa ahkerammin. Vielä 3 viikkoa ja 2 päivää Montenegron- matkaan :) Innolla odotan, kunhan aika vain menisi nopeasti :D Ennen sitä on kuitenkin edessä Lahden ja Lappeenrannan KV näyttelyt ja ehkä Ruovesi, katsellaan nyt miten aikataulut menevät siellä.
 Vielä olisi muutama viikko aikaa ilmoittaa Säde Eestin voittaja näyttelyyn, mutta en vielä ole päättänyt lähdemmekö sinne vai emme :D Toisaalta voisi, mutta toisaalta ei. Rahaa menee niin paljon ja suunnitelmissa olisi loppukesästä lähteä Baltian voittajaan Liettuaan ja vielä Tarttoon Viroon loppuvuodesta. No mutta kyllä tässä aikaa vielä vähän on :D Ja vielä jos perheeseemme saamme lisäystä yhden pk chihun verran niin voinko matkalle edes lähteä :D No mutta ilmoitan täällä kunhan tiedän olenko matkalle lähdössä vai en :)
Halvallahan Viroon pääsisi jos menisi nopella laivalla aamulla ja tulisi näyttelyn jälkeen heti takaisin niin ei tarvisi yöpyä missään. Taksilla pääsisi satamasta näyttelypaikalle ja takaisin.
No mutta mietintämyssyä päähän ja katsotaan mitä kevät tuo tullessaan :)

Käytiin Illalla vielä korien kanssa lenkillä. Vettä satoi ja päätin ottaa Millin myös mukaan. No eihän se tykännyt kävellä loskassa/sateessa, vaikka laitoin sademanttelin sille päälle :/ Puolet lenkistä kannoin sitä, mutta sitten loppuivat voimat omistajan käsistä joten Milli joutui kävelemään :) Millihän ei yhtään tykkää sateesta tai varsinkaan loskasta, mutta käveli kuitenkin kotiin ihan hienosti. Kaikki koirat olivat märkiä ja kuraisia kun päästiin kotiin, mutta myös väsyneitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti