torstai 19. joulukuuta 2013

Vuoden huipentuma + katsaus tähän ja tulevaan vuoteen

Viime viikonloppuna se siis oli, koiraihmisten kohokohta eli messari, tällä kertaa 3 x kv näyttelyitä (HEW-13, NORD-13 sekä V-13).
Demin kasvattaja Outi laittoin alkuviikosta viesti, että meillä ei olekaan kasvattajaryhmää lauantaina, koska hänen yksi kasvatin omistaja ei pääse Oulusta tulemaan, no minäpä päätin että kyllä se koira sieltä silti saadaaan, jotta kauan odotettu kasvis saataisiin esitettyä! Eikun kaikille pohjoisessa asuville tutuille viestiä ja lopulta facebookin seinälle laitoin ja lopulta kyyti Pepelle löytyi!! Pepe pääsi torstai päivän aikana matkustamaan Leenan kyydillä Oulusta Heinolaan, josta sen töiden jälkeen kävin hakemassa. Torstai ilta menikin trimmiin ja tavaroiden pakkaamiseen, illalla pääsin nukkumaan hieman ennen puolta yötä :) Perjantaina heräsin jo ennen viittä laittamaan loput tavarat paikoilleen ja odotin jotta Virpi tuo Kodan kyytiini, koska hän ei itse päässyt töiden takia lähtemään. Kuudelta suuntasin Vantaalle, johon jätin Pepen hoitoonn kasvattini Rockyn omistajille! Pepe kun ei perjantaina olisi päässyt sisälle messariin, koska se oli ilmoitettu vain lauantaiksi. Säde pääsi mammalomalta kehään, valioissa oli 10 vai 11 narttua ja sanoin ennen kehää, että ERIin ollaan tyytyväisiä ja se saatiin :) Kilpailuluokassa tuomari osoitti meille 3 paikkaa ja antoi SAn ja PN-kehässä sijoitti Säteen vielä 4.sijalle! Eli tulos VAL ERI3 SA PN-4!! Upea aloitus mammaloman jälkeen!
Sädettä ei varmaan Suomessa enää tulla näkemään kehässä ennen keväällä (toivottavasti) syntyviä pentuja, mutta katsotaan nyt vielä ;) Outi toi Demin messariin, kessukehän jälkeen suunnistinkin sinne kurkkimaan. En mennyt niiden luo, koska pelkona oli ettei Demi olisi sitten enää Outin kanssa esiintynyt. Katselin kauempaa ja Demin tulos JUN ERI3 :) Kehien jälkeen pakattiin sitten tavarat kasaan ja vanhempani, jotka olivat kessukehää tulleet katsomaan ottivat Säteen kotiin ja Kalle vei minut ja Demin sitten Vantaalle jossa Pepe oli. Juotiin Viivin ja Valtterin kanssa kahvit ja Virpi tuli minut hakemaan ennen neljää ja suuntasimme Flamingoon. Illalla käytiin syömässä ja puunattiin Pepe kuntoon, kello oli yhden maissa kun päästiin nukkumaan ja aamulla taas ennen kuutta ylös. Jenkkijunnut oli siirretty eri tuomarille ja Demi sai EH:n koska oli tuomarin mielestä kesken kehityksen. Myöhemmin iltapäivällä loput jenkit arvosteli tuomari, joka ei ole koskaan aikaisemmin niitä arvostellut ja vähän harmitti kun ei Demiä arvostellut :/ Kasvis kuitenkin hienosti 11kk ikäisillä junnuilla 2. KP :) <3
Hotellille päästiin kuuden jälkeen ja puunasin Demin, Pepe jatkoi matkaa Tampereen kautta takaisin Ouluun. Illalla ysin maissa nukahdin aivan rättiväsyneenä hotelliin, kun muut lähtivät syömään ja juomaan lasilliset kuohuvaa :D Ei vaan enää voimat riittäneet. Sunnuntaina aamulla taas ajoissa ja kehään menin itse Demin kanssa tulos JUN ERI3 :) Tämä tuomari oli kyllä niin naama, jotta oikein ketutti viedä edes Demiä sille..no kokemusta saatiin ja arvostelu on kyllä niin turha (kuka vaan olisi voinut kertoa nuo asiat Demistä) että huh huh..

No sunnuntai iltana olin kotona kuuden jälkeen ja väsymys painoi. Demi ja Muru alkoivat heti leikkimään ja huomasi kuinka ikävä niillä on ollut toisiaan näinä kolmena viikkona :)

Siirrytään nyt muistelemaan tätä vuotta, ei oltu tehty tavoitteita, paitsi ettei lisää koiria tule ja että Untosta saadaan FI MVA- kumpikaan ei toteutunut. Koiramäärä lisääntyi kahdella (Muru ja Demi) ja Untosta saatiin vaan BY MVA ja Suomesta toinen SERT :)
Näyttelyissä Untolla meni alkuvuodesta hyvin, Se kävi Suomessa 3 näyttelyssä ollen ROP (ryhmässä 8 parhaan joukkoon) ja 2x PU-2, 1x VA-CACIB ja 1x SERT ja 2x VA-SERT :) Ulkomailla 2x PU-2 ja 1x SERT ja 2xVA-CACIB (Valko-Venäjä). Pärnuun reissulla sitten kaikki meni pipariksi, koska Unto alkoi oireilemaan kyynärää ja se ontui :( Tyydyttiin ERIin ja EH:ään..Kyynär leikattiin uudestaan ja käytiin loppuvuodesta vielä kontrollissa, koska ontuminen ei loppunut. Kyynär oli kunnossa mutta rannenivel oli tulehtunut. Alkuvuodesta mennään taas katsomaan miten jatketaan. Saa nähdä palaako Unto vielä jossain vaiheessa kehään, vai siirtyykö se aikaisessa vaiheessa "sairaseläkkeelle" :)

Säteen kanssa piti jo edellisenä vuotena käydä toko-kisoissa, mutta vieläkään ei olla sinne asti päästy :D Jos ensi vuonna sitten. Tänä vuonna Säteelle syntyi pennut, joista yksi jäi kotiin kasvamaan. Ennen pentuja Säde kävi näyttelyissä vain Valko-Venäjällä ja tuli BY MVA :) Säteen kanssa ollaan edistytty agilityssä ja aloitettu rallytoko :) Ensi vuodelle tavoitteena toiset ja näillä näkymin viimeiset pennut, uroksesta lisää kunhan varmistuu hyväksyntä jalostustoimikunnalta :) Ja ehkä loppuvuodesta sitten toko-kisat (edes yhdet) :D

Hassen kanssa ollaan edistytty agissä ihan hirveästi tänä vuonna! Kisaaminenkin olisi ollut jo mahdollista heti heinäkuussa kun olisi ollut kisaikäinen, mutta päätin lykätä lisenssin hakua vuodelle 2014 :) möllikisoissa käytiin pariin otteeseen ja kerran se voitti 0-rdalla ja alitti ihanneajankin huimasti! Ensi vuonna siis liidetään virallisilla kisakentillä <3 En malta odottaa! Hassen kanssa treenattiiin taippareita sekä mejää, ei valitettavasti päästy mejä-mestaruuteen, koska en saanut muille koirielle hoitajaa (vanhempani olivat Nizzassa samaan aikaan). Ensi vuonna myös ensimmäisiis mejä-kokeisiin :) Hasselle ollaan kasvattamassa myös pitkää turkkia, jotta saataisiin edes se yksi tulos sille! :)

Gildan kanssa ollaan treenattu agilityä, kisaaminen aloitetaan ensi vuonna, parissa möllikisoissa käytiin, toisissa sijoituttiin sijalle 4. 0-radalla :) Muuten Gilda onkin ollut vain kotona ja lenkkeillyt.

Poju ja Milli viettävät suurimmaksi osaksi sohvaoiran elämää :) Poju kävi näyttelyssä hakemassa tuloksen AVO ERI1 SA PU-3 :) Sitä kysyttiin jalostukseen ja katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan Pojun kohdalla, sillä kun purenta on muuttunut barffauksen myötä tasapurennaksi ja muutenkin koko koira on vankistunut ja kehittynyt huomattavasti :) Muutamassa näyttelyssä ehkä kesän aikana käydään ja muuten mennään niin kuin ennenkin :) Milli jatkaa mummona olemista eli sohvaperunase on ja pysyy :D

Demin kanssa kierrettiin näyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin, pentuna 3x ROP pentu, 3x VSP pentu tai jotenkin noin ja ulkomailla 2xROP pentu (Virossa) ja Virosta myös napsahti junnuiässä 2x j-sert ja pn-sijoituksiakin :) Liettuassa se sai myös junnusertin ja oli ROP ja RYP-2!  Demi kävi pentukurssilla ja agilityssä aloitettiin alkeiden opettelu. Ensi vuonna metästetään Latvian junnuserti ja virosta se viimeinen, nämä matkat onkin jo varattu ;)

Muru kävi pentukurssilla ja ensimmäisessä pentunäyttelyssä ollen PEK2 KP :) Alkuvuodesta se pääsee metsästämään junnusertejä ja titteleitä :) Katsotaan mitä siitä kasvaa :)

tiistai 10. joulukuuta 2013

Pikapäivitys

Pari kuukautta taas vierähtänyt, nopea selvitys meidän kuukausista :)
Demin kanssa tehtiin ensiesiintyminen junnukehissä, ensin Latvia, josta EH, koira sai super arvostelun, mutta ei suostunut liikkumaan kehässä niin tuomari harmitteli ja antoi tuon, Liettuassa sitten ROP-juniori, ROP sekä RYP-2!! Olin kyllä aivan sanaton, sehän on vasta 9kk!! :D Lahti kv:ssä Outi vei Demin, koska olin itse töissä. Demi JUN ERI2 SA :) Rakveressa käytiin tuossa välissä ja molempina päivinä j-sert ja VSP-junnu ja la PN-4 ja su PN-3 :)  Nyt Demin onkin Outin luona messariin asti, ollut jo 3 viikkoa ja ikävä on tuota pikku spanielia <3 Ei ole enää montaa yötä onneksi jäljellä!

Hasse kävi clubissa hakemassa ok arvostelun ja oli lyhytturkkisten luokassa 5. :)

Unto kävi eläinlääkärissä ja sai kipulääke kuurin, ontumisen syyksi selvisi rannenivelen tulehdus ja kyynär oli ok! Nyt ontuminen on loppu ja katsotaan jatketaanko sitten suoraanniveleen pistettävällä kipulääkehoidolla jatkossa :) Pojukin kävi eläinlääkärissä, koska sille ilmestyi tassuun histiosytooma kynnen viereen ja se poistettiin.

Millblow B-sarjalaiset kävivät Hesan pentunäyttelyssäesiintymässä, Mukana M. Bring It On "Muru" PEK2 KP ja M. Break The Line " Rocky" PEK3. Molemmat saivat hyvät arvostelut, tuomarina Juha Putkonen.

Messari viikonloppu olisi edessä, viime viikonlopun vietin Tallinnassa kepon kanssa ilman koiria ja tuleva viikonloppu vietetään ystävien kanssa Flamingossa. Perjantaina ennen kuutta suuntaan messariin, olenilmoittanut Demin joka päivälle ja Säteen perjantaille.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pojun ensiesiintyminen ja paljon muuta :)

Demin kanssa käytiin Tuuloksen pentunäyttelyissä 21. ja 22.9, lauantaina Demi oli ROP-pentu ja sunnuntaina VSP-pentu :) Hienosti jaksoi neiti molempina päivinä esiintyä, vaikka lauantaista tulikin sitten loppujen lopuksi aika pitkä päivä, kun "jouduttiin" jäämään ryhmiin :)
Ne oli ne viimeiset pentumittelöt ja maanantaina 23.9 Demi täyttikin 9kk <3

Little Life Really Thrilling Me "Demi" 9kk <3

Tänä viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa chihukehälle ja itse kehään, hihnan toisessa päässä pyöri Poju eli oma kasvattini Millblow Always In My Heart. Kyseessä oli Pojun ensimmäinen virallinen näyttely ja tavoitteet eivät olleet korkealla. Pojun kanssa avoimessa luokassa oli 3 muuta, Poju esiintyi hyvin ja nappasi ERINOMAISEN!! Kilpailuluokassa se sijoittui avointen ykköseksi kera SA:n!! Wohou sanon minä, PU-kehässä Pojua ei enää kiinnostanut koko touhu ja tuomarille ei nostettu korvia, jotta näkisi ilmeen ja häntä laski seistessä ja sijoitus PU-3! Kelpasi kyllä minulle paremmin kuin hyvin :) Ylpeä olen pikkumiehestä ja sen kehässä esiintymisestä, sitä kun ollaan nyt kesän ja alkusyksyn mittaan treenattu ja reippaasti esiintyi tosiaan PU-kehään asti :) En viitsinyt sitä enää siinä alkaa asettelemaan, kun se vapaasti seisoo paremmin ja olisin vain jättänyt sille ns. pahan maun suuhun koko touhusta :) 

Millblow Always In My Heart "Poju" 2v <3

Turisteina näyttelyssä olivat Hasse ja Demi, koska suuntasimme kehän jälkeen kohti Lempäälää treenaamaan agia kasvattaja Outin oppiin Hassen kanssa. Rata oli haasteellinen, hyvin Hasse kuitenkin teki aina silloin kun ohjasin sitä oikein ;) Hasse pääsi myös ekaa kertaa hyppäämään 35cm hyppyjä, yleensä tehdään meinaan 30cm :) Hallilta suunnattiin sitten Outille, joka trimmasi Hassen ja Demin ensi viikonlopun koitoksia varten. Hasse kun pääsee jenkkien club showun lyhytturkkisten sarjaan ja me lähdetään Demin kanssa Latviaan ja Liettuaan metästämään junnusertejä :) 

Unton jalkaan ei ole muutoksia tullut, leikkauksesta on jo pari kuukautta ja vieläkin se ontuu ja nyt olisi sitten se vaikein vaihe edessä, eläinlääkärille vielä soittoa ja luulen, että tässä tämä nyt oli :( Ei voi koiraa pitää kipulääkityksellä ja sillä on lääkityksestä huolimattakin kipuja, ei se ole koiran elämää. 

Viikonloppu toi mukanaan myös sen, että omistan tästä lähtien Demin yksin :) Mitään riitoja tai muutakaan ei tähän liity, mutta itse olen niin kunnianhimoinen ja tykkään kiertää näyttelyitä niin parempi näin :) 

Gildalla ja Säteellä alkoi viikolla juoksut, nyt sitten alkaa taas tämä pari kertaa vuodessa tapahtuva koirien erottelu :D Pojat ja tytöt eri kerroksissa ja eri aikaa lenkillä ja kaikki tehdään eri aikaan :D Onneksi pojat eivät ole täpinöissään, muuta kun vasta tärppipäivinä :) 

Nyt on sitten mietittävä kenet otan keskiviikon treeneihin Hassen kaveriksi, kun nuo tytöt aloitti juoksut :)
Voisin ottaa vaikkapa Demin treenaamaan alkeita :) 

Suurempia ei ole tapahtunut, mutta katsotaan millaisia mullistuksia ehtii tapahtua seuraavaan päivitykseen...

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Mätsäreitä ja näyttelyitä

Viikonloppuna pyörähdettiin Demin kanssa Porvoon näyttelyssä. Menimme ystävänii Annamaija kanssa samalla kyydillä ja auto starttasi klo: 08.00 kohti Porvoota. Russelit nimittäin olivat kehässä heti klo: 10.00, ja jenkit vasta klo:13.00, joten minulla oli aikaa trimmata Demi loppuun näyttelypaikalla :) Päivä oli sopivan lämmin ja sehän oli myös kesän viimeinen ulkonäyttely!! :) Demi hienosti ROP-pentu hyvällä arvostelulla :)
Ensi viikonloppuna suunnataankin viimeisiin pentunäyttelyihin Tuulokseen :) Syksyllä onkin tiedossa muutama ulkomaan reissu :)

Käytiin Hassen ja Gildan kanssa epiksissä viime viikon keskiviikkona, molemmista huomasi että oltiin oltu jo aamulla agitreeneissä ja vaihti oli vaisumpaa kuin yleensä. Gilda teki aliaika nollan mölleissä, mutta aika ei ihan riittänyt sijoitukseen :) Hasselle 5 aliajalla, oma virheeni kun vedin sen eteen putkelle menossa...
Nyt ollaan käyty siis treeneissä keskiviikko aamuisin 10-11.30 :)
Tänään mukana olivat Hasse ja Demi, sillä Gilda alkoi aamulla varomaan toista takajalkaansa, ei siinä mitään näy ja välillä kävelee normaalisti ja välillä sitten nostaa sitä ilmaan :/ Pitää nyt seurailla sitä.

Murun ilmoitin ensimmäiseen pentunäyttelyyn Lahteen :) Käytiin treenaamassa toissa viikonloppuna mätsärissä ja hienosti Muru esiintyy, vaikka välillä heittäytyikin maahan kun en namia antanut (en tiedä mistä on tuon maahanmenon oppinut, olisiko mallioppimisen kautta Säteeltä, joka menee aina maahan jos mulla on nami kädessä) :D Minulla olikin mukana 5 koiraa, Hasse, Demi, Muru; Poju ja Gilda. Muru ja Demi saivat punaisen nauhan pennuissa, Hasse sai aikuisissa punaisen nauhan ja Gilda ja Poju siniset. Poju sijoittui vielä sinisten kakkoseksi :) Olin todella yllättynyt Pojun esiintymisestä sisätiloissa, se meni iloisesti edelläni häntä heiluen ja seisoi todella upeasti vapaasti seisottaen :) Aivan kuin olisi ollut joku näyttelykonkari hihnan päässä :D

Käyn tällä hetkellä maanantaisin Wellamo-opiston järjestämällä luennolla Koiran käyttäytyminen ja ongelmakäyttäytyminen, todella mielenkiintoinen aihe ja paljon olen jo oppinut uusia aika ylllättäviäkin asioita, mistä käytösongelmat voivat johtua :)

maanantai 2. syyskuuta 2013

Elokuun parhaat/pahimmat palat

Kerron tässä päivityksessä elokuun kohokohdat ja lupaan tästä lähtien päivittää blogia hieman useammin :D

Demin kanssa ollaan käyty pentunäyttelyissä, Heinolassa ROP-pentu, Sastamalassa 2.sija KP:n kera ja samoin myös Helsingin pentunäyttelyssä ja Hesan kv:ssä VSP-pentu! Mätsäreissä ollaan käyty, toisessa pentujen pun-2 ja toisessa punainen nauha. 

Chihujen kanssa käytiin Twilight Sound kasvattipäivillä elokuun alussa, mukavaa oli ja Pojukin sai paljon kehuja ja sitä myös kysyttiin jalostukseen :) Pojullahan purenta on toiselta puolelta tasa ja toiselta puolelta todella lievä alapurenta :D Muutenha se on todella komea uros ja nyt ilmoitinkin sen Hämeenlinnan ryhmänäyttelyyn, jotta saataisiin toivottavasti tulos sille (muu kyl HYL hampaiden takia)

Poju on ollut myös mätsäreissä mukana, jotta tottuu uuteen ympäristöön. Se on niin metsässä kasvanut, kun purentahan oli huonompi aluksi joten nyt aloitetaan treenaus :) Tai ollaan jo aloitettu ja on se tuottanut tulostakin :) 

Unto kävi leikkauksessa 3 viikkoa sitten, toivotaan nyt, että sen jalka paranisi. Viime viikolla otin tikit pois, mutta ontuminen jatkuu edelleen :( Sillähän on siis kyynärluu leikattu pentuna ja nyt sitten poistettiin metallitapin osa (metallitappi oli mennyt poikki) ja toivottiin että se olisi syy yhtäkkiseen ontumiseen, kun sehän käveli ihan hyvin ja oli ilman kipulääkettä..Nyt sitten kuntoutusta ja katsotaan kuinka jalka lähtee toimimaan ja päästäänkö kipulääkkeestä eroon vai joudutaanko päästämään Unto viimeiselle matkalle kohti kivutonta aikaa :( 
 
Murusta on kasvanut jo iso tyttö, ikää huimat 16 viikkkoa ja virtaa riittää vähän liikaakin ;) Se ei oikeastaan päivällä nuku ollenkaan, yöllä vaan :D Se jaksaa leikkiä ja painia Hassen ja Demin kanssa päivät pitkät :) 

Mitäs muuta on tapahtunut...ei oikein mitään...Hassen kanssa käytiin VAU:n epiksissä ja sijoituttiin mölliluokassa ykkösiksi!! Hienon radan Hasse teki ja alitt ihanneajankin yli 20 sekunnilla :D Hasse oli myös eilen mukana mätsärissä ja pitkästä aikaa pääsi esittämään kehätaitojaan ollen pienissä aikuisissa PUN-3! Hasse lähti kun nato-ohjus liikkeelle ja juosta sen kanssa kyllä sain :D Ryhmössä ystäväni Satu vei Hassea, kun itse menin Pojun kanssa, kun sekin sai punaisen nauhan :) Hienosti Hasse meni Satun kanssa ja Satu esitti sen hienosti (oli ensimmäistä kertaa mätsärissä) :D


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Heinäkuun tapahtumat "tiivistettynä"

Taas on vierähtänyt tovi viime päivityksestä, syytän kiirettä!

Alku kuusta käytiin Hassen kanssa taipparitreeneissä katsastamassa missä mennään ja mihin täytyy panostaa treenaamisessa :) Haku sujui ok, tarvitsee sille vain opettaa spanielimainen haku eli leveä haku :) Pupun jäljellä meni aivan mahtavasti, ohajaaja kysyikin kuinka paljon koiran kanssa on tätä treenattu :D Ei olla siis koskaan tehty pupun jälkeä eikä missannut sitä kertaakaan!! Aivan mahtava :) <3 Muutama verijälkihän ollaan tehty, pituudeltaan n.50-70m. Sitten uinti..no sehän ei mennyt taas niin nappiin, Hasse oli innokkaasti lähdössä hakemaan riistapukkia, mutta sitten se ei uskaltanut mennä kaislikkoon vaan niiaili rannassa, mutta kun olisi uimaan pitänyt lähteä niin kaislikko tuntui ikävältä tassuissa ja näin ollen ei hakenut pukkia..no heitettiin sille sitten ihan rannan tuntumaan pukki ja sen haki, mutta alkoi sitä nyhtämään!! Ei ole koskaan siiville tehnyt siä, en tiedä miksi nyt sitten teki niin!! Treeniä siis enemmän riistapukilla!

Pennut lähtivät omiin koteihinsa tosiaan kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa :) Muru (Millblow Bring It On) jäi kotiin, sille ei löytynyt sijoituskotia :) Se  on päässyt mukaan seuraamaan treenejä, ollut mukana mätsärissä ja erkkarissa turistina sekä päässyt mukaani kahville ja muille yleisille paikoille. Murulla on aivan mahtava luonne!! Se ei pelkää mitään ja on todella reipas ja haluaa kaikkien koirien kanssa leikkiä ja ihmisiä rakastaa paljon :) Se on myös itsenäinen, mökillä (saaressa) se meni ihan omaa tahtia ja välillä sitä sai etsiä ympäri saarta :D Se kävi kahlaamassa vedessäkin, uimaan ei vielä uskatautunut. Urokset Rambo (M. Born To Be Wild) muutti Nokialle 6 henkiseen perheeseen. Kävin sunnuntaina erkkarin jälkeen sitä katsomassa ja siitä on kasvanut hieno kessun alku :) Murun kanssa ne painivat pihalla ja molemmilla näytti olevan hauskaa, vaikka Muru vähän veljeään komensikin ;) Toinen uros (M. Break The Line) lähti nuorelle parille Vantaalle ja hyvin on heilläkin yhteiselo lähtenyt sujumaan. Siina jr (M. Born To Be Surviver) lähti Rajamäelle nelihenkisen perheen arkea ilahduttamaan ja hyvin on mennyt, se kuulemma lauantai aamuisin herättää kuudelta leikkimään :D

Kävimme Unton ja Demin kanssa Pärnuussa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Unto sai lauantaina sileän erin ja sunnuntaina erittäin hyvän. Syynä huonoon tulokseen oli se, että Unto ontui. Kyynärä alkoikin reissun jälkeen vaivaamaan todella pahasti, se ei laskenut painoa ollenkaan leikatulle jalalle :/ Eläinlääkärissä käytiin, eikä sieltä mitään löytynyt. Jouduttiin vaan aloittamaan kipulääke taas uudelleen ja täydellä annoksella...Ei siis näyttelyihin päästä ainakaan vähään aikaan. Nyt toivotaan, että jalka alkaa paranemaan kunnolla, sille kun ei oikein voi enää mitään tehdä ja päätös on tehty jo, ettei koiraa loppuelämää aleta kipulääkkeellä elättämään vaan sitten jos ei pysty olemaan ilman lääkettä niin annetaan sen mennä pehmeille pilville kirmaamaan :(
No jatketaan Pärnuun reissusta, Demi ensimmäistä kertaa kehässä, ikää 6,5kk ja molempina päivinä ROP-pentu kera mahvtavien arvostelujen (toinen venäjää ja toinen viroa) :) Maili suomensi ne silloin minulle, mutta enpä enää muista mitä niissäsanottiin, muuta kun että todella lupaava, hyvä runko ikäisekseen, kaunis pää, hyvin laitettu, hyvä turkki yms..Lauantaina Demi valittiin myös 7 parhaan joukkoon BIS-pentu kisassa!! :)

Gildan ja Hassen kanssa käytiin agiepiksissä myös, mölliradat meni hyvin ja kisavien rata meni Gildalta tosi hyvin kolmanneksi viimeiseen esteeseen (kepit) asti, jossa valitsi väärän keppivälin..No eikun uudestaan ja loput kaksi hyppyä meni hyvin. Harmttaa hieman tuo kepeille ohjaus, olisi pitänyt vaan olla tarkempi eikä antaa sen itse hakea sitä, kun se on sille vielä epävarmaa :)
Hasella kisaavien rata meni vähän pipariksi, se meni kyllä hyvin, mutta teki jotain ihan tyhmiä virheitä :D Pakko myöntää etten edes nyt satu muistamaan mitä se teki...

Agitreenit ovat menneet tosi hyvin Gildan ja Hassen osalta! Ohajaajamme yritti eilen saada minua ilmoittamaan Hassen Nastolaan hyppyradalle, muttaei minulla ole vielä lisenssiä :D No olisinhan sille ohjaajan saanut, mutta odotetaan nyt kuitenkin vielä.

Hassen kanssa ollaan treenattu nyt vesinoutoa aika paljon, mökillä ollaan oltu treenaamassa lelujen kanssa ja tarkoitus olisi vielämennä treenaamaan riistalla joku päivä, kunhan ehdin.

Viikko sitten sunnuntaina pidettiinystäväni Annamaijan ja hänen russeli Zeuksen ja minun Demin kanssa näyttelytreenit, ja tiistaina käytiin sitten mätsärissä hienoin tuloksin! Demi pennuissa PUN-3 ja Zeus PUN-2 pienissä aikuisissa :)

Sunnuntaina oltiin Demin kanssa erkkarissa, lauantaina meni 4h sen pesussa ja laittamisessa. Sunnuntaina seitsemältä auton nokka kohti Kangasalaa ja mukaan turisteiksi lähtivät Hasse ja Muru. Demi pienemmissä pennuissa ainoa (eikä vanhempia narttupentujakaan ollut) eli luokkavoitto ja KP ja lopulta VSP-pentu! Demin toinen omistaja Anni esitti Demin :) Samalla reissulla käytiin tosiaan Nokialla moikkaamassa Ramboa :)

No tässäpä nämä tärkeimmät kuukauden tapahtumat :D

torstai 27. kesäkuuta 2013

Pennut 7 viikkoa ja pentutesti

Tämä päivitys kertoo vain pennuista, vaikka normaalisti ollaankin muiden koirien kanssa touhuttu ja Gildan ja Hassen kanssa käyty agitreeneissä :)

Tänään Kirsi Liikanen kävi tekemässä pennuille pentutestin ja laitan tähän alle mitä kukakin pentu sai.

Pentutesti PAT Volhards puppy personality profile 27.6.2013

Siina jr. (Millblow Born To Be Surviver)

1.) Sosiaalisuus: 3 Tulee innokkaasti ja korkea häntä
2.) Seuraaminen: 3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä
3.) Kiinni pitäminen: 3. Rentoutuu, ei taistele
4.) Sosiaalinen dominanssi: 6 Menee pois ja pysyttelee kauempana  käy testaajan luona ja hakee kontaktia)
5.) Nostaminen: 3 Rentoutuu, ei taistele
6.)  Noutotaipumus: 4 Ajaa takaa esinettä, mutta tulee takaisin ilman sitä. Lähtee innokkaasti esineen perään.
7.) Kivunsietokynnys: 5 Pääseet laskuissa 1-2 asti ilman reaktiota
8.) Ääniherkkyys: 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa uteliaisuutta ja menee ääntä kohti.
9.) Uteliaisuus, saalisvietti: 2 Katsoo, tarttuu kiinni (seuraa saalista erittäin vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu saaliiseen ja laskee irti)

Fyysinen tarkastus: Hyvä

Lyhyt kuvaus: " Reipas, avoin tyttö. Erittäin mukava peruspentu!! Syttyy saalisleikistä, ei ääniherkkä. Sopii moneen kotiin"


Tytsy (Millblow Bring It On)

1.) Sosiaalisuus: 3 Tulee innokkaasti, korkea häntä
2.) Seuraaminen: 3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä
3.) Kiinni pitäminen: 3 Rentoutuu ei taistele
4.) Sosiaalinen dominanssi: 6 Menee pois ja pysyttelee kauempana (hakee kontaktia, käy testaajan luona)
5.) Nostaminen: 3 Rentoutuu, ei taistele
6.) Noutotaipumus: 3 Ajaa takaa esinettä ja tuo sen testaajalle
7.) Kivunsietokynnys: 5 Pääset laskuissa 1-2 asti ilman reaktiota
8.) Ääniherkkyys: 6 Ei kiinnitä mitään huomiota ääneen
9.) Uteliaisuus, saalisvietti: 2 Katsoo, tarttuu kiinni (seuraa saalista vaihdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu kevyellä otteella ja vetää)

Fyysinen tarkastus: Hyvä

Lyhyt kuvaus: " Reipas, avoin, mukava peruspentu, jolla kuitenkin myös omaa luonnetta. Leikkii hyvin ja on aktiivisesti mukana ja hakee hyvin kontaktia."

Möhkis (Millblow Born To Be Wild)

1.) Sosiaalisuus: 2 Tulee innokkaasti, korkea häntä, "lyö tassuillaan" ja nuolee käsiä
2.) Seuraaminen: 3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä
3.) Kiinni pitäminen: 3 Rentoutuu, ei taistele
4.) Sosiaalinen dominanssi: 3 Ryömii testaajan luo ja yrittää nuolla testaajaa kasvoista
5.) Nostaminen: 3 Rentoutuu, ei taistele
6.) Noutotaipumus: 3 Ajaa takaa esinettä ja tuo sen testaajalle
7.) Kivunsietokynnys: 4 Pääset laskuissa 3-4 asti ilman reaktiota
8.) Ääniherkkyys: 6 Ei kiinnitä mitään huomiota ääneen
9.) Uteliaisuus, saalisvietti: 1 Katsoo, hyökkäilee, puree (seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu, vetää, tarttuu syvällä otteella ja vetää voimakkaasti)

Fyysinen tarkastus: Hyvä

Lyhyt kuvaus: " Erittäin reipas ja mukava. Täysillä mukana testiosoissa, leikkii todella voimakkaalla otteella. Potentiaalinen harrastuskoira. Ei niin dominoiva kuin veljensä"

Sininen poika (Millblow Break The Line)

1.) Sosiaalisuss: 1 Tulee innokkaasti, korkea häntä, hyppii ja puree käsiä
2.) Seuraaminen: 1 Seuraa innokkaasti, korkea häntä, kulkee jaloissa ja puree jalkoja
3.) Kiinni pitäminen: 2 Taistelee (3. Ei taistele)
4.) Sosiaalinen dominanssi: 2 Hyppii, lyö tassuillaan
5.) Nostaminen: 2 Taistelee voimakkaasti (3. Rentoutuu)
6.) Noutotaipumus: 3 Ajaa takaa esinettä ja tuo sen testaajalle
7.) Kivunsietokynnys: 3 Pääset laskuissa 5-6 asti ilman reaktiota
8.) Ääniherkkyys: 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osittaa uteliaisuutta ja menee ääntä kohti
9.) Uteliaisuus, saalisvietti: 1 Katsoo, hyökkäilee, puree ( Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu kevyellä otteella ja vetää)

Fyysinen tarkastus: Hyvä

Lyhyt kuvaus: " Erittäin reipas ja avoin poika. Täysillä mukana kaikissa osioissa. Hakee kontaktia ihmiseen. Leikkii hyvin. Todella potentiaalinen harrastuskoira. Ei sohvakoira=ongelmia)


Perjantaina Siina jr. lähtee omaan kotiinsa Riihimäelle ja lauantaina Möhkis lähtee ilahduttamaan pehettään Nokialle. Nopeasti aika menee :)

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Pennut 5 viikkoa

Pennut täyttivät tänään 5 viikkoa :) Ne saavat olla pentuhuoneessa yksinollessaan ja kun joku on kotona niin saavat olla koko talossa vapaasti ja reippaasti ne tutkivatkin paikkoja ja leikkivät muiden koirien kanssa. Pikku Siina jr. painaa jo kohta 900g, se syö kiinteää ruokaa paljon enemmän kuin muut ja välillä ruokailun jälkeen se lyllertää lyhyen matkan ja käy nukkumaan :D Pentujen kehitystä on mahtavaa seurata, nimet niillä jo on. Siina jr on Millblow Born To Be Surviver, toinen narttu: Millblow Bring It On, iso uros Millblow Born To Be Wild ja toinen uros Millblow Break The Line :) Isompia pentuja en ole punninnut yli viikkoon, kun eivät enää mahdu oikein mihinkään kippoon ja henkilövaaka ei näytä mitään :D Yli 2 kiloisia ne kaikki jo ovat,ehkä lähemmäs kolmeakin :) Paljon ne ovat päässeet ulos, aina kunsää sallii ja joku on niitä vahtimassa :) Paras paikka onkin rappusten vieressä kuopassa, jonka Unto ja Säde ovat kaivaneet. Se on viileä ja suojaisa paikka :)
Viikonloppuna pennuista otettiin seisomiskuvat :) Yritän saada laitettua ne kohta myös kotisivuille pennut-osioon kun tänne ei enää mahdu.Josko saisin jotain vanhoja kuvia poistettua jossain vaiheessa:)

Viime viikon torstaina pidin pienen loman arjesta ja vietin päivän Linnanmäellä :) Oli ihana taas palata kotiin rentoutuneena ja hieman arjesta irtautuneena :)

Tämä viikko onkin ollut aika menoa, maanantaina 10-17 töissä, sen jälkeen pentuoppaan viimeistelyä ja hirveällä kiireellä sitten Hassen agitreeneihin, jotka alkoivat seitsemältä (ennen alkaneet 19.30) ja muistin sen vasta kun kello oli seitsemän :D Vähän myöhästyttiin, mutta ei se mitään. Treenattiin keppejä, keinua sekä putkeen lähetystä kauempaa. Hienosti meni Hassella kepit, keinussa ei mitään ongelmaa ja putkelle voin lähettää sitä jo kaukaa kun se hakee sen niin hyvin.

Eilen sitten olin aamuvuorossa, kävin M&M:ssä ostamassa pennuille moussea ja nukuin pienet unet, jonka jälkeen meille tuli pennun ihailijoita :) Sen jälkeen sitten kävin vetämässä Hasselle verijäljen metsään. Illalla sitten käytiin Demin kanssa seolla hieman katsomassa ihmisiä eikä tuo otus ole mistään moksiskaan. Demi haluaisi mennä kaikkia katsomaan ja siitä alkaakin tulla jo samanlainen kuin Hasse eli hieman uhkarohkeakin :) Autoon se ei meinaa tulla, vaikka autossa rennosti onkin :) Tätä siis treenataan vielä ja meinasinkin sen tänään ottaa mukaan Hassen ja Gildan treeneihin, jotta tottuu myös olemaan ja odottamaan häkissä.

Tänään minulla on vapaapäivä. Aamusta Hassen kanssa lähdettiin jäljelle. Yöllä satoi paljon ja ajattelin että mitenköhän meidän käy. Aloituskohdan haisteli pitkään ennen kuin lähti etenemään, jälki oli n. 40m joten musitin missä se menee ilman merkkausta. Jäljellä oli yksi makauspaikka, mutta sen Hasse ohitti sen. Rauhallinen jäljestäjä se on ja vaikka hieman jäljeltä poikkesi niin löysi takaisin.  Tästäon hyvä lähteä jatkamaan uutta harrastusta. Sen jälkeen ajattelin vähän harjoittaa omatoimista etsintää, joten käänsin Hassen toiseen suuntaan ja heitin sille muutaman ison namin metsään ja annoin etsiä. Kaikki se löysi ja sen jälkeen heitin sille esinettä. No lelut tietysti olivat treeniliivin taskussa, jota en mukaan ottanut :( Eli siis taskussani oli puhelin, tupakka-aski ja sytkäri. Heitin siis askia, ja hienosti Hasse sen etsi pusikosta :) Ei meinaan harjoitella yleensä tupakka-askilla, mutta hyvähän se on että Hasse hakee myös vieraamman esineen :D Se jakasaaa onneksi hakea niin kauan kunnes löytää jotain, vaikka ei edes tiedä mitä välttämättä pitäisi hakea :) Nyt kyllä sille näytin ensin askia ja sitten vasta käänsin sen ja heitin askin :)

Tänään ystäväni Satu kävi taas katsomassa pentuja. Ehdin kotiin juuri kun se meille tuli ja 3h se viihtyi ja pennut leikkivät ja välillä nukkuivat. Pennut ovat aina niin iloisia kun meillä käy uutta porukkaa niitä ihailemassa. Ne juoksevat samantien saamaan rapsutuksia ja syömään lahkeita ja paidan hihoja :D Nytkin ne juoksevat täällä vapaasti ja leikkivät muiden koirien kanssa :) Pitää vaan välillä katsoa jalkoihin ettei kukaan vaan nakerra läppärin piuhaa ;)

Kohta lähdetäänkin Gildan ja Hassen kanssa Lahteen agitreeneihin ja illalla sitten pentujen madotus :)

Sainkin kuvat nyt mahtumaan myös tänne, joten tässä kuvat pennuista :) Kaikki muut pennut oavt varattuja, paitsi M. Bring It On, joka peruutuksen vuoksi etsii vielä sijoituskotia. Itse olen niin tarkka sijoituskodista, että tämä ei mihin tahansa kotiin lähdekään ja siksi se saa nyt alustavasti jäädä kotiin ellei harrastavaa ja näyttelyistä kiinnostunutta kotia löydy läheltä :)

Millblow Born To Be Wild (uros 4,5 viikkoa)

Millblow Bring It On (narttu, 4,5 viikkoa)

Millblow Break The Line (uros 4,5 viikkoa)

Millblow Born To Be Surviver (narttu 4,5 viikkoa)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Pennut 4 viikkoa :)

Pari viikkoa taas vierähtänyt :) Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, ovat päässeet ulkoilemaan paljon ja tutustumaan muihin perheen koiriin sekä lapsiin.
Viime viikonloppuna Virpi kävi poikiensa kanssa pentuja katsomassa, pennut saivat kosketusta lapsiin sekä paljon rapsutuksia! Muut koirat olivatkin viikonloppuna mökillä, joten oli hieman rauhallisempaa. Pennut ovat saaneet kiinteää ruokaa ja se maistuu, varsinkin Siina jr:lle joka syö sitä oikein olan takaa suoraan kupista, muut syövät mieluummin sormesta ja välillä menevät myös itse kupille.
Kyllä ne kehittyvät niin nopeaa tahtia, hampaat ovat jo puhjenneet ja Säteestä huomaa, ettei se haluaisi niitä enää niin usein syöttää :D Isoin uros "Möhkis" on jo yli 2kg ja Siina Jr. 600g :) Hienosti silläkin nousee paino, yli 50g päivässä :)  Aika tuntuu menevän niin nopeasti, tuntuu kun ne olisivat vasta syntyneet, mutta tänään tuli täyteen jo 4 viikkoa! Ensimmäiset madotukset saivat viime viikolla ja eihän se meinannut niille oikein maistua, suut kävi ja päät heiluivat madotuksen jälkeen :D Kaikilla pennuilla on alustavasti jo koti tiedossa! Miten niistä voi luopua, on ollut niin ihana seurata niiden kehittymistä ja luonteiden eroja :) Nukun edelleenkin pentuhuoneessa, eihän tarvisi, mutta kun olen niin tottunut jo siellä nukkumaan ja katselemaan niitä iltaisin ja heti herättyäni :)

Töitä on ollut taas riittämiin, siinä ohessa pennut ja treeneissäkin ollaan käyty. Viime viikon maanantaina Hassen kanssa oltiin agitreeneissä, en kyllä nyt muista mitä tehtiin, mutta kaipa ne hyvin meni :) Ollaan myös Hassen kanssa useampana iltana käyty pyörällä 5-10km lenkkejä. Viime viikon torstaina oltiin Demin kanssa näyttelytreeneissä ja Demi päätti näyttää, että hänestäkin löytyy se show-puoli ;) Kerkesin treenein aluksi sanomaan ohjaajalle, että ongelmana on liikkuminen, kun ei löydy sitä draivia ollenkaan, no Demi päätti näyttää että kyllä sitä löytyy ja yllätti meidät täysin :D Seisominen pöydällä luonnistuu hyvin ja maassakin jo alkaa olemaan rentona ja jaksaa olla paikallaan :D
Tämän viikon maanantaina oltiin Hassen kanssa taas agitreeneissä, omatoimista harkkaamista, lähinnä poispäinkäännöstä putkelta hypylle. pientä rataa sekä keppejä :) Hasse hakee kepit jo hyvin, ollaan treenattu etupalkalla jonkun verran, mutta vielä on parantamisen varaa (nimin. täydellisyyttä tavoitteleva) :D
Tänään sitten meillä alkoi taas keskiiikon agivuoro Vau:n uudella hallilla Lahdessa, treenimatka taas piteni, mutta ei haittaa :) Mukana olivat siis Hasse ja Gilda ja molemmat olivat aika hulvattomalla tuulella. Gilda oli innoissaan kun pääsi taas tauon jälkeen treeneihin, se kiljui vuoroa odotellessa ja kuumeni ihan täysin radalla ja lähti hyvän alun jälkeen pinkomaan hirveetä kyytiä ympäriinsä ja välillä putkesta toiseen eikä kuunnellut yhtään :D Eihän sille voinut kun nauraa ja lopulta kun sain sen taas kuulolle niin loppu rata meni hyvin! Keinu meni hyvin, sitä ei olla pitkään aikaan menty, mutta ei näyttänyt haittaavan :D
Hasse kyllä kuunteli hyvin, mutta välillä nenä vei miestä hetkellisesti ihan 6-0 :D  Hyvin meni ja hauskaa siis oli :D
Auto kävi tänään ilmastointihuollossa, nyt tulee taas kylmää ilmaa puhaltimista, kun kevät ja alkukesä ollaan paahduttu koirien kanssa autossa :D
Huomenna minulla on vapaapäivä ja näillä näkymin suunnataan Linnanmäelle hieman rentoutumaan arjesta :)

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Pennut 2,5 viikkoa

Päivityskatkos...no yritän tässä taas muistaa mitä kaikkea ollaan tehty. Olen ollut kiireinen töiden ja pentujen kanssa.

Aloitetaan päivitys pennuista. Nehän ovat jo 2,5 viikkoisia. Silmät niillä aukesi keskivikkona eli 14 vrk iässä, paitsi pienellä Siina Jr.lla jolla silmät aukesi seuraavana päivänä :) Painot nousevat hyvin, Muut ovat jo yli kilon, Siina yli 300g, hienosti se saa 15-25g  lisää joka päivä. Se on kyllä selviytyjä luonne! Pari kertaa on vedetty takapakkia, joista kerroinkin jo viime päivityksessä (eläinlääkärikäynti ja sitten se sai maitoa keuhkoihin ja antibiioottikuurin). Toivon näkeväni tätä pientä usein, on sitä rakkaudella ja väsymyksestä huolimatta hoidettu niin hyvin ja kaiken olen sen eteen tehnyt <3 Tiedän, että osa ajattelee, että miksi annoin sen elää enkä lopettanut sitä heti pentuna kun oli niin pieni. Olisinkin lopettanut, jos se olisi ollut heikko eikä olisi imenyt tissiä, mutta se oli aivan samanlainen kuin muut pennut, ei mitään vikaa, oli vain pieni!! Eihän se ole vika, siitä voi kasvaa normaalikokoinen tai sitten se voi jäädä pienemmäksi, mutta eihän sillä ole mitään merkitystä, se hoitaa lemmikin roolia aivan yhtä hyvin kuin muutkin pennut! Perjantina leikkasin niiden kynnet kissojen kynsisaksilla ja kohta pitääkin pentulaatikon reunaa korottaa, jotta eivät pääse sieltä pois :)
Kaikille pennuille on kodit tiedossa, sijoitunartun kanssa vielä harkitsen, tekisi niin mieli jättää se kotiin, mutta se ei vaan taida olla mahdollista...katsotaan...Kuvia tänne laittaisin, mutta kun en saa laitettua koska blogissa on nii paljon kuvia ettei enää mahdu :(

Olen siis käynyt töissäkin, olen nukkunut öisin n.4h jos sitäkään, töissä olen näyttänyt zombielta, mutta pakko se on vaan jaksaa! Aamulla olen herännyt viiden-kuuden maissa, katsonut että pikku Siina Jr saa varmasti tarpeeksi maitoa, eikä muut isommat sitä töni, sitten töihin ja töiden jäkeen samaa katsomista, muiden koirien ruokinta, treenit, lenkkeily yms..Ei siis ehdi päivälläkään nukkua, iltaisin pääsen nukkumaan sitten kahden maissa, kun on vaan pakko katsoa että kaikki pennut ovat syöneet ja sitten voin ummistaa silmäni. Tietysti ne saa maitoa, mutta silti omat vaistot vaan tahtovat valvoa kaiken aikaa :D Onneksi apunani on ollut vanhempani! Yksin en olisi näitä kahta viikkoa selvinnyt!! :) Koirien kanssa ollaan iltaisin käyty lenkillä, maanantaisin Hassen kanssa aksaamassa ja toissa torstaina oltin Demin kanssa näyttelytreeneissä ja sillä samalla viikolla keskiviikkona Gildan kanssa aksaamassa. Tänään käytiin koirien kanssa viimeistä kertaa Hyvinkäällä uimassa, Gilda ja Hasse uivat loppuajasta ilman pelastusliivejä :D

Mutta nyt taidan lähteä nukkumaan, jotta jaksan aamulla viideltä nousta töihin!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Pennun tuoksuinen päivitys

Tiistaina aamulla Säteellä laski lämmöt alle 37 asteen. Lähdin iltavuoroon ja kun illalla n. klo 23.00 olin kotona, oli Säde todella levoton. Siirryin siis nukkumaan sen kanssa pentuhuoneeseen ja yöhän meni valvoessa, välillä torkahdin hetkeksi. Keskiviikkona sama meno jatkui, lähdin Hassen ja Demin kanssa lenkille neljän maissa ja kotiin palattuani huomasin pentuhuoneessa limalätäkön joten tästä sitten alkoi odotus :) Kaikki tapahtui nopeasti, n.17.00 siis alkoi, klo 18.15 syntyi ensimmäinen pentu ja neljäs 19.00, sitten tulikin pidempi tauko, odoteltiin ja odoteltiin ja viimein sieltä tuli ulos kuollut kehittymätön pentu, sen jälkeen taas pidempi tauko ja toinen kuollut pentu, joka oli kyllä kehittynyt hyvin, painoi 100g. Saattaa olla, että kuoli  hapenpuutteeseen pitkittyneen odotuksen ansiosta tai sitten on kuollut jo aiemmin, tämä olisi ollut urospentu..No tässä vaiheessa kaikki 6 olivat tulleet ulos, niin kuin röntgen meille kertoi. Vein Säteen ulos, kävin pesemässä sen ja vein akaisin pentulaatikkoon pentujen luo. Hetken seurasin tilannetta ja kun kaikki oli hyvin lähdin käymään seolla hakemassa lisää tupakkaa ja juomassa pikakahvit. Äitini soitti hetken päästä että hei täältä tulee vielä yksi!! Äkkiä kotiin ja ajattelin että sekin on varmasti kuollut, mutta ei. Se oli 98g painava pieni tyttö!

Ensimmäinen pentu oli uros, isoin pentu (215g), toinen oli narttu, kolmas uros, neljäs narttu ja viimeinen pentu oli narttu. Loppusaldo siis 2 urosta ja 3 narttua. Ensimmäinen yö meni itselläni valvoessa ja seuraillessa pientä (Siina junioriksi sitä kutsumme) Siinaa. Yö meni hyvin ja seuraava päivä, toisena yönä Säde oli levoton, aamulla pentulaatikosta löytyi kuollut pentu :( Toinen suuremmista narttupennuista oli jostain syystä kuollut, joko Säde oli sen tallonut tai sitten sillä on ollut joku synnynnäinen vika. Aamulla mittasin Säteeltä lämmöt ja ne olivat yli 39 asteen, soitin eläinlääkärille ja saimme päivystyajan parin tunnin päähän. Säteellä ei röntgenin mukaan näkynyt mitään, ilmaa suolessa, mutta ei muuta. Saatiin kuitenkin kipulääkettäja antibiootteja mukaan ja aloin antibiootteja illalla sille syöttämään, koska lämpöä oli (eläinlääkärin mittarin mukaan ei ollut). Seuraavana yönä Säde olikin paljon rauhallisempi. Levottoman yön ja reilun 3h eläinlääkäri reissun seurauksena pikkupennun paino laski 91g mutta tänään (2päivää myöhemmin) painoa on jo 116g joten paino nousee kokoajan :) Lisäruokaa annan pienelle pennulle parin tunnin välein ja tissillä se viettää tiiviisti aikaa ja maha onkin aika pullea! :D

Kaikki ei mennyt taaskaan kuin elokuvissa, mutta tästä jatketaa! :) Itse olen tiistain jälkeen nukkunut noin 13h yhteensä, vähän on pää jumissa, mutta muuten olo mitä parhain! :) Toivotaan vaan, että seuraavat pari viikkoa menisi hyvin ja myös pieni Siina juniori selviäisi! :) Narttupennuista sijoitan toisen! Molemmat urokset ovat vielä vapaana, sijoituskoti vielä puuttuu mutta toiselle tytölle on ollut kysyntää :)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

H-hetki lähestyy!

Tämä viikko on ollut outo, ainakin omasta mielestäni! Syy siihen on se, että meillä on ollut vain yhdet treenit koirien kanssa!! Tai siis yhdet ohajtut treenit ja nekin oli maanantaina Hassen kanssa :)  Tällä tunnilla treenattiin samoja ohjauskuvioita, joita Gildan kanssa treenattiin pari viikkoa sitten treeneissä, joten itselle ne olivat tutuja, koiralle ei :) Hyvin meni!

Keskiviikkona oli vappu, lähdin aamusta Lahden ryhmikseen turistiksi ja pääsin myös esittämään Siinaa (Henniina´s Little Lellybelly) joka sai nuortenluokassa H :) Siinaa on ihana esittää ja H:n se sai pienen kokonsa vuoksi :)

Tänään ollaan sitten oltu uimassa taas Gildan, Unton, Hassen ja Demin kanssa :) Hasse menee jo hienosti itse uimaan! Muut pitää vielä laittaa, mutta uivat ilman uittajaa ja vapaasti :)

Muuten ollaan oltu pihalla, käyty lenkillä ja tehty pieniä treenipätkiä kaikkien kanssa :) Eilen ja tänään Hassen ja Demin kanssa treenattii näyttelyhihnassa menoa :) Hassen, Unton ja Demin kanssa ollaan tehty myös peruasento treeniä, maahanmenoa ja Hassen kanssa noutoja :)

Säteellä on nyt mennyt 56vrk :) Ei se meinaa jaksaa enää liikkua, ruoka ei meinaa maistua ja olo on varmasti jo aika tukala, ainakin maha on jo sen verran iso että :D Ei ole enää montaa päivää H-hetkeen :) Pentuhuone ja -laatikko ovat paikoillaan ja samoin kaikki tarvittavat välineet :) Tiistaina siirryn itse Säteen kanssa nukkumaan pentuhuoneeseen, jotta olen vieressä jos jotain alkaa tapahtua :) Itselläni alkaa keskiviikkona loma, jotta voin sitten seurata Sädettä ja pentuja :)

Seuraava päivitys tuleekin varmasti olemaan pennun tuoksuinen ;)

maanantai 29. huhtikuuta 2013

6 selkärankaa ja treenejä ;)

Viikko vierähtänyt viime päivityksestä :) Aloitetaan siis viime viikon maanantain treeneistä Hassen kanssa. Päätin kävellä Hassen kanssa treeneihin, meiltä reilu 2km ja päästiin sitten treeneisää olemaan mallikoirakkona :D Hasse osaa ohajukset jo hyvin, joten mielellämme näytämme mallia muille :) Treenattiin siis ohjauskuvioita, valssia, pesjättöä ja poispäinkäännöstä :) No treenien jälkeen päätin kävellä vielä kahville, joten suunnattiin Hassen kanssa sitten seolle. Iltalenkille tuli pituutta 10km ja Hasse olikin aika väsynyt lenkin ja treenien jälkeen :D

Tiistaina sitten tuplatreenit, mahduttiin Hassen kanssa arkitottis-tunnille, joka oli ennen Demin pentukurssia. Malttitreeniä ja kontaktitreeniä, Hasse kun on enemmän jäljestyskoira (kävelee nenä maassa) kun että se pitäisi kontaktia yllä :D Olin todella yllättynyt, koska treenit sujuivat todella hyvin, Hasse jaksoi olla perusasennossa ja tuijotti minua kokoajan, tietysti vapautin välillä, mutta käskyn alla ei liikkunut! Osaa se spanieli sittenkin jotain, seuraamisessa se ei pysy vierellä vaan edistää!! Pitää vissiin alkaa imuttamalla hakea sille oikea seurauspaikka...lopuksi muutaman nouto ja koirien pissatus. Demi odotti vuoroaan häkissä, eikä vissiin oikein tykännyt, kun ulisi välillä sellaisella äänellä että!! No teki hyvää sillekin vähän treenata häkissä oloa :) Sitten tosiaan koiran vaihto ja Demin kanssa viimeinen kerta pentukurssia. Tehtiin erilaisilla pinnoilla kävelyä, seuraamista (imuttamalla), kiertoja, sivulle tuloa seka maahanmenoa :) Demi hakee paljon paremmin kontaktia kuin Hasse, seuraamispaikkaa haettiin imuttamalla (itsellä ei vaan oikeen selkä tykkää kun on niin pieni koira ja joutuu kumarassa kävelemään), sivulle Demi hakeekin välillä itsenäisesti! Hieno tyttö! :)

Keskiviikkona oli taas tuplatreenit, tällä kertaa Hassen ja Gildan aksat. Hurttahallilla tehtiin pientä rataa, Hassen kanssa keppejä niin, että laitoin namikupin keppien päähän odottamaan ja lähetin kepeille! Vauhtia löytyi ja ekalla kerralla yritii oikaista, mutta kielsin ja aloitettiin alusta ja sen jälkeen tekikin 4 hyvää ja nopeaa toistoa kepeillä!! Selvästi se odottava palkka toi sille lisävauhtia! Mahtavaaa! :) Gildan kanssa myös hieman keppejä, pientä lämmittelyä ja kokeiltiin hyppiä 30cm ja 35cm hyppyjä, 30 saattaisi viellä joskus mennä, 35 meni kyllä nytkin, mutta vauhdissa ei kyllä menisi vaan alittaisi...No suunnattiin sitten taas VAU:n hallille, jossa vuorossa Gildan treenit. Rata oli aika helppo ja siihen sai sovellettua hyvin viime viikon treeneissä opeteltuja ohajuksia :) Gildan kanssa mentiin 25cm hypyillä, mutta Gilda vaikutti koko treenien ajan tosi vaisulta, en tiedä sitten oliko se väsynyt kun koko päivän viettänyt ulkona vai mikä oli. Radan suoritti kyllä, mutta vauhti uupui eikä into ollut samanlaista kuin normaalisti.

Torstaina sitten ei ollutkaan chihutreffejä, kävin kyllä kurkkaamassa, mutta paikalla ei ollut ketään. Mentiin sitten Millin, Gildan ja Pojun kanssa seolle kahville! Aurinko paistoi niin oli hyvä ilma istua ulkona :)

Perjantaina olin iltavuorossa 22.30 asti, sitä ennen laitoin Unton turkin kuntoon, koska lauantaina suuntasimme kohti Lahden kv näyttelyä. Unto oli ilmoitettu valioluokkaan (koska on valko-venäjän valio) ja sen kanssa kisasi Crufsissa parhaaksi uroksesksi valittu Keksi (Ikurin Stella Polaris), tiesin jo siinä vaiheessa että me ollaan kakkosia, mutta tuomari sijoittikin Unton ykköseksi! Pu-kehässä Unto sijoittui toiseksi eikä huonolle hävitty :) Unto siis VAL ERI1 SA PU-2 VA-SERT ja VA-CACIB :) Kehän jälkeen lähdin katsomaan chihukehää, jossa törmäsin Gildan kasvattajaan Astaan ja vanhaan luokkakaveriini Taruun, jonka chihu oli myös kehässä :) Chihukehän jälkeen lähdin sitten kotiin päin :) Illalla oli ystäväni tuparit..

Sunnuntaina olo ei ollut mitä parhain, mutta suuntasimme taas uimaan Hyvinkäälle :) Hasse meni jo itsenäisesti veteen ja haki lelua sieltä, Unto saatiin uimaan myös ilman uittajaa, joten ensi kerralla ei sitä enää tarvita. Gilda ja Demihän uivat itse, ne vaan laitetaan veteen ja siitä ne lähtevät uimaan :D Kaverini russeli Zeus meni myös itse uimaan! Ensi sunnuntaina taas mennään ja katotaan, miten sitten kehitytään :)

Säde kävi tänään röntgenissä, itse olin töissä, mutta onneksi vanhemmillani oli iltavuorot joten he pääsivät Säteen aamulla viemään. Tänään on mennyt 49/50 vrk. ja pentuja näkyi ainakin 6, saattaa olla jopa 7 :D Sain kuvan itselleni s-postiin, jotta voisin itsekin katsoa kuvaa :) 6 sieltä ainakin löydän, vielä olisi reilu viikko h-hetkeen :) <3

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Uimassa :)

Eilen aamusta vietettiin koirien kanssa aikaa ulkona, minä raahasin pihan perältä kesärenkaat pesun kautta  konttiin, keväinen kakkatalkookin käynnistyi ja keräsin pahimmat miinat pois pihalta :D Sitten lähdinkin renkaiden vaihtoon ja auton pesuun kepon luokse :D
  Kotiin pääsin takaisin kahden jälkeen, koirien kanssa hetki pihalla, kävin suihkussa ja söin ja aloin laittamanan koirien tavaroita valmiiksi uintireissua varten. Äiti ja isä olivat lähteneet kessujen erkkariin, joten äiti ei tällä kertaa päässyt mukaan koiria pitämään. Kepo lähti sitten mukaan, haettiin ystäväni Annamaija ja russeli Zeus taas kyytiin ja suunnattiin Hyvinkäälle. Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten kävimme pienen lenkin koirien kanssa ennen sisälle menoa. Sitten olikin vuorossa koirien huuhtelu, pelastusliivien laitto ja eikun altaalle. Tällä kertaa eivät koirat olleet enää yhtään niin jännittyneitä, kuin ensimmäisellä kerralla. Ensin Zeus pääsi uimaa, sitten Hasse, Demi ja Gilda menivät parina ja Unto sitten yksin. Hassella uiminen sujui huomattavasti paremmin kuin viime kerralla ja tekniikka alkaa löytyä, ei enää räpiköinyt vaan hienosti pysyivät tassut veden alla :) Untolla oli taas alkupaniikki, se ei tiennyt miten päin olisi ollut, mutta rauhoittui loppua kohden :D Vieläkin sen tosin pitää "laukata" loppusuora :D Demi ja Gilda pääsivät uimaan ilman uittajaa, kävelin reunoja pitkin niiden uidessa ja hyvin sujui :) Zeus ja Hassekin päsivät puolivälin jälkeen uimaan vapaasti :) Unto siis meni koko ajan uittajan kanssa ja seuraavallakin kerralla sillä on uittaja varattu. Hasse ja Zeus jopa nappasivat lelut matkaansa uidessa ja leikkivät vuoroaan odotellessa leluilla :) Tunnelma oli siis paljon rennompi! :) Ensi kerralla sitten yritetään saada Hassea ja Zeusta hakemaan leluja vedestä, Hasselläse oli jo lähellä, se meni rampille mutta kun olisi ollut aika mennä veteen niin se alkoi miettiä, mutta ei loppujen lopuksi mennyt :D

Tänään aamupäivällä koirat saivat olla pihalla monta tuntia, kakkojen keräys jatkui ja pihakalusteet pääsivät taas ulos :D Nyt sisällä makaa seitsemän väsynyttä karvakasaa :) Niiden mielestä oli hauskaa, kun lumien sulettua pihalta löytyi monen monta lelua, jotka olivat syksyllä ulos jääneet :) Eilen itseasiassa mietinkin, että missähän mahtaa olla viime kesänä ostettu frisbee ja nythän Hasse sen löysi :D Pitääkin ottaa se mukaan ensi sunnuntaina kun mennään taas koiria uittamaan :)

Säteen maha on kasvanut, nyt on kulunut 42. päivää ensimmäisestä astutuksesta. Itse sain loman äitien päivä- viikolle, jotta pystyn olemaan h-hetkellä varmasti kotona :) Tänään on edessä koko lauman madotus sekä kynsien leikkaus :)

torstai 18. huhtikuuta 2013

Treeniä, treeniä ja uusia juttuja :)

Sunnuntaina suunnattiin aamulla yhdeksän jälkeen Gildan kanssa Hyvinkäälle.Siellä järjestettiin Keeshond ry:n harrastuspäivät. Aluksi minun piti osallistua Säteen kanssa sekä agility- että tokokoulutukseen, mutta tiesin että se on jo kantavana kun kyseinen päivä on, niin päätin ilmoittaa Gildan sitten agilityyn.
Meidän ryhmä treenasi klo: 10.45-12.30. Olin paikalla n. 10.30 ja kävin Gildan kanssa pienen lenkin ja laitoin tavarat kasaan. Sainkin sitten ratapiirrustuksen käteen ja 30 esteen rata oli meille tehty :D No siitä vaan opettelemaan ja kyllähän se mieleen jäi, onneksi kuitenkin tehtiin se pätkissä :) Kouluttajana meillä oli Pasi Partanen. Gildan ryhmässä oli 3 kessua ja Gilda the chihu :D Treenattiin aina n.10min per koirakko, kessut ensin ja Gilda viimeisenä niin ei tarvinut turhaan rimoja nostella ja laskea kesken kaiken :)
Gildalle laitettiin 25cm hypyt, hieman mietin että meneekö, mutta meni hyvin ne! Kouluttaja kehui Gildan irtautumista esteille ja vauhtia, tosin ekalla kerralla Gilda meni yhden esteen ali sen takai, koska minulla oli liian kova vauhti ja esteen yli hypääminen olisi hidastanut Gildan omaa vauhtia :D
  Toisella kerralla se sitten päätti että ensimmäisen esteen ali voi mennä...ohhoh..no muutaman yrityksen jälkeen laskettiin eka rima 20cm ja siitä lähdettiin, hidastin omaa vauhtiani, kun lähestyimme estettä jonka Gilda oli ekalla kerralla mennyt ali ja nyt se menikin sen yli!! :) Gilda toimi muutenkin tosi hyvin, käännökset olivat nopeita ja kuunteli hyvin ohajuksia!! Olisi ollut kiva saada nuo treenit videolle!! Harmi kun ei saatu :/
    Kotona oltiin sitten kahden jälkeen, söin ja aloin pakkaamaan koirien tavaroita, koska suuntasimme uudestaan Hyvinkäälle :D Lähdimme 15.30 Unton, Gildan, Hassen ja Demin kanssa hakemaan Mimmiä ja hänen russeli Zeusta ja suuntasimme kohti Hyvinkään koirakylpylää ja koirat pääsivät uimaan.
Äitini lähti mukaan myös, koska en olisi selvinnyt yksin omien koirieni kanssa ja kuivaamiseen olisi mennyt yksin todella kauan :D Meille oli varattu uittaja, ensin koirat pääsivät pesulle ja saivat pelastusliivit ylleen.
Unto pääsi yksin uittajan kanssa, Hasse ja Zeus menivät parina ja Demi ja Gilda parina. Gilda ja Demi uivat kouluttajan mielest tosi hyvin, eikä niillä ollut tekniikassa mitään ongelmaa. Hasse ja Unto taas "panikoivat" ja välillä alkoivat keulimaan ja silloin vesi roiskui paljon!! :D Zeuskin oppi ensimmäisen uintikerran aikana tekniikan hienosti ja ottikin lopussa spurtteja :D Uinnin jälkeen koirien huuhtelu ja kuivaus, seitsemän maissa päästiin sitten suurinpiirtein lähtemään kotiin päin. Varasin meille uudet ajat tämän viikon lauantaille ja ensi viikon sunnuntaille :) Ostin 6-kerran sarjakortin, kun tässä keväällä päästään hiomaan tekniikka kuntoon ja sitten kesällä mökillä voi jatkaa hyvin siitä mihin uimalassa jäätiin!
Kuviakin on, mutta tänne blogiin ei niitä enää mahdu..

Maanantaina sitten aamuvuoroon, viideltä ylös. Olisin hyvin voinut jäädä nukkumaan, kun edellinen päivä ja itseasiassa ke-su olivat sellaista lentämistä, mutta töihin oli mentävä! Töiden jälkeen sitten koirille ruoka ja ukoilua. Siitä sitten sohavlle ja ajattelin nukkua päikkärit, mutta eihän siitä mitään tullut loppujen lopuksi :D
Illalla sitten suunnattiin Hassen kanssa agitreeneihin. Treeneissä harkattiin kiertoja, valssia ja persjättöä. Onneksi olen näitä treenanut joskus aikoinaan hyvinkin paljon kotona ilman koiraa niin nyt ne sujuvat hyvin ja Hasse osaa jo myös lukea minun ohjauksiani! :)

Tiistaina taas aamuvuoroon, äitini soitti kymmenen jälkeen, että Säde on kadonnut! Se oli tuossa viereisessä metsässä jäänyt haistelemaan n.15m pihalta metsään päin eikä ollut tullut enää perässä. No äiti ja isä etsivät Sädettä, koska olin itse töissä. Sanoin että lähden aikaisemmin, jos he eivät koiraa löytäisi. 4h oli kulunut ja äitini soittaa, että Säde löytyi! Se oli ollut varmasti koko ajan napurimme ladon alla tekemässä pesää valmiiksi :D Sanoin kyllä monta kertaa puhelimessa äidilleni, että se on varmasti siell ja haluaa olla rauhassa, eikä tule vaikka huudetaan! No eihän se ollutkaan tullut vaikka äitini oli siitä monta kertaa ohi mennyt ja huuellut. Hieman oli koira mullassa ja puruissa, mutta muuten kunnossa :) Tässä on hauskaa se, että töissätyökaverilleni sanoin, että jos olisin kantavana oleva narttu niin mihin menisin ja ihan oikeassa olin!! Säde olisi heti löytynyt, jos olisin itse ollut etsimässä! Kyllä on hyötyä siitä, että on oppinut tuntemaan oman koiransa todella hyvin ja osaa lukea sitä!!! Puoli kahdelta pääsin sitten töistä, jonka jälkeen koirille ruoka ja Virpille kahville ja samalla vein sille testattavaksi yhden häkin, jonka ottaa lainaan WDS-13 reissulle :) Siellä aika kuluikin todella nopeasti ja tuli ihan kiire Demin kanssa pentukurssille :D Pentukurssilla treenattiin kontaktia, hihnassa kävelyä, sivulle tuloa, rauhoittumista, luoksetuloa sekä toisten koirien kohtaamista! :)

Eilen eli keskiviikkona olinkin vapaalla, minua kyllä kysyttiin töihin mutta edellinen päivä oli niin stressaava, että tarvitsin hengähdyspäivän! Aamulla nukuin pitkään, siivosin, annoin koirille ruuan ja lähdin Säteen kanssa kahdestaan rauhalliselle 40min lenkille ja sitten vein vielä muut vapaana juoksemaan tuohon metsään :)
Kuudelta sitten otin Gildan ja Hassen ja suunnattiin Hurttahallille treeneihin, mukailtiin sunnuntain harrastepäivien rataa, tosin vain 16 esteen rata tehtiin eli n. puolet sunnuntain radasta. Molemmat koirat toimivat hyvin, viimeisellä kerralla Gilda sitten satutti itsensä puomille menossa, jhotenkin sen leuka osui puomiin ja se hieman säpsähti, no jatkettiin rata loppuun (en halunnut turhaan hössöttää kun ei pahemmin näyttänyt sattuvan) ja sitten katsoin mihin sitä oli sattunut. Leuassa oli pieni vekki, ei aristellut leukaa joten ei ainakaan murtumia luulisi olevan. 20 vaille seitsemän lähdettiin sitten ajamaaan Nastolaan treeneihin. Gilda pääsi treenaamaan ohjauskuvioita: twistiä, jaakotusta, saksalaista sekä perjättöä! Omistajalla oli aluksi hieman hahmotus ongelmia, mutta kuivaharjoittelun jälkeen toimin hyvin myös koiran kanssa!
Puoli yhdeksän maissa olin kotona ja saunan kautta sohvalle pötköttämään!

Tänään aamupäivästä jatkoin siivoilua, koirille ruoka ja käytiin ulkona. Aluksi piti kävellä chihutapaamiseen, mutta sade pilasi kaiken. Lähdettiin siis neljältä Gildan, Pojun ja Millin kanssa chihutapaamiseen autolla. 1,5h siellä ja nyt kotona. Illemmalla sitten lenkille jos sade lakkaisi!! :) Huomenna onkin taas iltavuoro ja lauantaina suuntaamme koirien kanssa taas uimaan :)

torstai 11. huhtikuuta 2013

Pentuja odotettavissa!!

Käytiin siis tänään Säteen kanssa ultrassa ja nyt tuli varmuus siihen, että Säde on kantavana ja meille on syntymässä kessun pentuja viikolla 19!! :)

Viikko sitten keskiviikkona olin aksaamassa Gildan ja Hassen kanssa vapaavuorolla, molemmat olivat hieman laiskoja, olisikohan johtunut siitä että saivat aikaisemmin isot annokset ruokaa :D No tehtiin sitten pientä treeniä, eikä edes yritetty tehdä nopeita suorituksia vaan päätin keskittyä omaan ohjaamiseeni :)

Sunnuntaina oli vapaa, koirien kanssa kierrettiin tunnin lenkki :) Milli ei meinannut ensin lähteä mukaan ollenkaan kun tuuli, eikä aurinko paistanut mutta otin sen kuitenkin mukaan :)

Maanantaina lähdettiin aamupäivästä koko lauman kanssa lenkille pellolle ja pari tuntia käveltiin ympäri peltoa ja koirat saivat juosta väsymiseen asti :) Mahtava ilma ja itsekin sai taas nollata aivot ja ajatella edellistä viikkoa ja keskittyä tulevaan viikkoon :) Kotiin päästyäni annoin koirille ruuan ja pesin ja trimmasin Hassen, jonka jälkeen suunnattiin Hassen kanssa aksaamaan :) On se Hasse vaan mahtava agikoira!! :)

Tiistaina vietin rentoa päivää, koirien kanssa vietettiin paljon aikaa omalla pihalla :) Käytiin Demin kanssa pentukurssilla. Hienosti se osaa tulla sivulle jo pienellä käsiohjauksella ja kontaktia hakee hyvin liikkeessä, paikallaan kun ollaan niin se vaan tapittaa mua silmiin :D <3 Sille siis toko tulee olemaan oikea laji :)  Illalla sitten yhdeksän jälkeen muistin että Demikin piti pestä ja eikun sitä pesemään ja kuivaamaan :D

Eilen, eli keskiviikkona alkoikin sitten loppu vikon rumbat (jotka jatkuvat sunnuntaihin). Pääsin viideltä töistä, kuudeksi Hassen kanssa Hurttahallille treenaamaan aksaa, vauhtia löytyi, sain sen käntymään "siivekkeitä nuollen" ja kepeillä oli vauhtia!! Olin ihan ihmeissäni ja uudestaan vielä pari kertaa ja vau!! Siihen oli hyvä lopettaa keppitreenit ja siirtyä vielä lopuksi hauskaan putki hyppy-hyppy yhdistelmään jotta koiralle jäi hyvä mieli treeneistä. Otin sitten Gildan lämmittelemään ja pientä rataa ja putkea tehtiin. Sitten koirat autoon ja suunnattiin VAU:n vanhalle hallille Nastolaan ja siellä sitten seiskalta alkoi Gildan aksatrenit :) Mietin miten Gilda toimii uudessa paikassa, mutta turhaan mietin :) Alku haistelujen jälkeen toimi hyvin ja totteli hyvin ohjauksia! Kepeille haki hienosti itse, kepit meni hyvin, kierrot ja välistä vedot myös! :) Olen saanut melkein kokonaan naksun pois ohjauksessa, välillä tiukissa käännöksissä naksautan, jotta ymmärtää varmasti mihin olen sitä seuraavaksi viemässä, mutta tein näissäkin treeneissä muutamaan otteeseen radan ilman naksua! :)

Tänään käytiin siis Säteen kanssa ultrassa, sen jälkeen koirielle ruoka ja oltiin ulkona. Neljältä mentiin chihutapaamiseen Millin, Gildan ja Pojun kanssa :) Puoli kuuden jälkeen olin takaisin kotona, söin ja lähdin kennelkerhon kokoukseen ja sieltä kotiuduin hieman ennen yhdeksää :) Huomenna sitten iltavuoroon :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Korpilahti rn ja Lappeenranta kr

Viime viikon keskiviikkona otin Gildan pitkästä aikaa hallille mukaan treenaamaan agia, nyt kun juoksutkin olivat siltä loppuneet. Gilda nautti ja tehtiinkin lyhyt hyvällä vireellä ja vauhdilla tehty pikkutreeni, kepit täysi 10, vauhtia tosin saisi vielä vähän olla lisää, mutta muuten hyvä! Treenattiin päällejuoksua hypyltä putkeen (hyppy ja sen vasemmalla puolella suora putki), hyvin sekin meni, treenttiin myös ohajusta ja sitä kuinka hyvin Gilda oikeasti on kuulolla putkelta hypylle, jonka perässä toinen hyppy, mutta ensimmäisen hypyn jälkeen ennakoivalla valssilla käänsin sen takaisin putkeen ja niinhän se teki, eikä karannut seuraavalle hypylle! Josko nyt alkaisin pikku hiljaa uskomaan, että mun pienestä 3,5v chihusta on tullut kisavalmis agikoira <3 14.4 mennänkin Hyvinkäälle treenaamaan, kun kessu ry järjestää harrastuspäivät :)

To, pe ja la meni aikalailla laiskotellen (to olin iltavuorossa 22.30 saakka, pe koirat ulos ja itse latailin akkuja 3kk pää kolmantena jalkana juoksemisen jälkeen..vielä olis 2kk tätä treeni yms. rumbaa jäljellä). Lauantaina tosin pesin Unton sunnuntain ja maanantain näyttelyitä varten :)

Sunnuntaina Virpi tuli hakemaan hieman ennen yhdeksää ja matka kohti Korpilahtea pääsi alkamaan. En ollut saanut numerolappuja postissa, mutta ilmottautuminen oli kuitenkin mennyt läpi (laput tulivat sitten tänään tiistaina :D ) Virpillä oli mukana tolleri Koda, joka oli ensin kehässä ja oli PU-2 ja sai vara-sertin :) Hieno Koda <3 Itse olin toitottanut, että haluan ajoissa kotiin, koska seuraavana päivänä olisi taas lähdettävä Lappeenrantaan, kessujen kehä oli myöhässä, avoimia uroksia oli 6 ja muutama varma voittajakin oli luettelossa, joten ei ollut paineita, eri kun saataisiin niin se kelpaisi! :) Tuomarina Maija Mäkinen, sijoitti Unton avoimessa luokassa ykköseksi kera sa:n!! Pu-kehässä kärkipaikkaa osotettiin meille ja SERT saatiin! Mielessä pyöri, että toivottavasti oltaisiin vsp, etä päästäisiin kotia kohti! Rop-kehässä vastassa valionarttu Eerondaali Kira, tuomari tuli minulle kehumaan narttua ja kehui myös Untoa, ainoa virhe oli Unton etuliikkeet, mutta Unton olemus ja kokonaisuus voitti ja Unto oli ROP!! Eli tulos AVO ERI1 SA PU-1 SERT ROP! Olin aika ällikällä lyöty ja jäätiin sitten ryhmiin, kun ne alkoivat melkein heti kehän jälkeen, Maija Mäkinen oli myös ryhmätuomarina ja poimi Unton isosta 5 ryhmästä 8 parhaan joukkoon! <3
Illalla hieman ennen kahdeksaa olin kotona, väsyneenä mutta onnellisena! Saunan jälkeen pää tyynyyn ja odottamaan seuraavaa aamua.
Unto Lappeenrannassa

Maanantaina Laura tuli kessutyttöjen Essin ja Mileyn kansa ennen yhdeksää meille ja lähdettiin minun autolla kohti Lappeenrantaa. Auto jouduttiin jättämään aika kauas, onneksi oli tiet vielä jäässä niin ei koiratkaan kuraantuneet ja oli helppo vetää tavaroita perässä :) Olimme taas jälleen kerran harjoitushallissa, jossa oli pirun kylmä, tänä vuonna osasin onneksi varustautua kunnolla! :D Kävin ennen kessukehää moikkaamassa Marja-Leenaa (Kennel Marmottan) aussie kehällä :) Kessujen kehä oli taas myöhässä, ja järjestystäkin muutettiin juuri ennen kessuja kun kleini junnut piti saada arvosteltua, kun rodun muut luokat oli arvosteltu jo toisessa kehässä! Kessuja ilmotettu 14, uroksia oli 3 kun toinen vetsku-uros oli poissa. Unto avoimessa ainoa ja sai ERIn ja SA:n :) Pu-kehässä sijoituttiin toiseksi ja saatiin vara-sert, tuloksena siis AVO ERI1 SA PU-2 VARA-SERT! :) Hieno päivä, ja sitten jännättiin miten toisen Lauran tytöt pärjää, Miley ensimmäistä kertaa junnuissa, tuloksena JUN ERI1 SA PN-4 ja Essi VAL ERI3 :) Päästiin siis ajoissa lähtemään kohti kotia! Pysähdyttiin syömään, ja viideltä oltiin kotona :)

Mahtava viikonloppu takana, aivan ihanaa oli pitkästä aikaa nähdä kaikkia ystäviä näyttelyissä! Kiitos erityisesti Virpi ja Laura matkaseurasta! :) Ninnin kanssa sitten päästään höpöttämään vappuna paremmalla ajalla!! :)

Tänään olikin sitten paluu arkeen, kello soi 05.00 ja eikun töihin! Töiden jälkeen koirielle ruoka ja ajattelin nukkua pienet päikkärit, kellonkin laitoin soimaan ja heräsin siihen, mutta päätin hetken vielä makoilla sohvalla! Demi yritti kerran herättää, mutta jatkoin unia kunnes heräsin ja katsoin kelloa ja se olikin jo 17.30, oho olin nukkun reilu 3h ja pentukurssikin oli juuri alkanut, ovi auki koirat ulos ja treenikamat kassiin ja koirat sisään, Demi kainaloon ja eikun menoksi! Onneksi hallille ajaa vain n.5min niin ei myöhästytty kuin 15min :)
Treenattiin hihnassa kulkemista, erilaisilla pinnoilla kävelyä sekä luoksetuloa. Demi hakee hienosti kontaktia jopa liikkeessä vaikka ikää on vasta 14 viikkoa! :) Siitä taitaakin tulla toko-koira ;)

Säteellä on ollut muutamana päivänä aamupahoinvointia, eli merkit viittaavat siihen, että pentuja syntyisi toukokuun puolessa välissä! Ultraan mennään ensi viikolla jotta saadaan asiaan varmuus :)

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Nopea ja tylsä päivitys :D

Viikon tauko taas viime päivityksestä :) Tuntuu ettei vaan löydy riittävästi aikaa blogin päivittämiseen..
No maanantaisin ollaan käyty Hassen kanssa aksaamassa, hyvin on mennyt ja olen tosi ylpeä Hassen edistymisestä!! Se on varmasti kisavalmis siihen mennessä että täytää kisaamisen tarvittavan iän <3
  Tänään (tiistai) meillä oli Demin kanssa pentukurssi, treenattiin katsekontaktia, sivulle tuloa sekä kulkemista hihnasssa, hienosti Demi teki ja jaksoi koko tunnin vaikka ikää on vasta 13 viikkoa <3
  Viime keskiviikkona oltiin aksaamassa Hassen kanssa taas vapaavuorolla, öö..mitäköhän treenattiin..ainiin kontakteja, keppejä sekä putkeen lähetystä kauempaa! :)
   Torstaina oltiin chihutreffeillä Demin ja Pojun kanssa 1,5h :)
Viime lauantaina meillä oli Orimattilan kennelkerhon kokous, jossa palkittiin vuoden 2012 parhaiten menestyneitä koiria: Hasse Vuoden 2012 paras näyttelypentu uros!! Unto oli Vuoden 2012  2.paras näyttely uros ja Säde Vuoden 2012 2.paras näyttely narttu ja sai palkinnon myös FI MVA tittelistä!

Tylsääkin tylsempi päivitys, nyt meillä alkaa olemaan treenejä melkein joka arkipäivä (keskiviikkona kahdet treenit kun aloitetaan aksakurssi taas Gildan kanssa) :) Nyt viikonloppuna ollaan su Korpilahden näyttelyssä ja ma Lappeenrannan näyttelyssä. 14.4 mennään Gildan kanssa Hyvinkäälle agilit- koulutuspäiville :)

Päivittäin ollaan lenkkeilty, keli on ollut monena päivänä mitä mahtavin :) Demin kanssa käväistiin myös rokotuksilla viime viikon torstaina, kaikki hyvin eikä tuo otus pelännyt yhtään :)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

terveystarkit ja muuta puuhaa

Tällä viikolla meillä ei maanantaina ollutkaan agilityn alkeiskurssin treenejä. Keskiviikkona siis päästiin Hassen kanssa vasta treenailemaan hallille vapaavuorolla :) Hasse oli jotenkin laiska, eikä vaihti ollut todellakaan päätä huomaava, vaan enemmän se löntysteli..muutama pikku pätkä tehtiin ja treenattiin keppejä, sen jälkeen otin muutamat noudot sekä puu- että metallikapulalla :) Noudoista se innostui ja tunnin loputtua heittelin sille kapulaa samalla kun raivasin esteitä sivummalle :)

Torstaina sitten minulla oli vapaapäivä, joka olikin täynnä ohjelmaa, aamupäivä meni koirien lenkittämiseen, sitten Hassen ja Demin pesu ja koirien ruuan jälkeen pakkasin laukkuun tavarat ja suunnattiin Pojun ja Demin kanssa chihutreffeille jossa viihdyttiin 1,5h :) Demi oli rohkea, ei paljoa välittänyt vaikka jotkut chihut sille sanoivatkin, ettei tarvi lähelle tulla :D Sieltä suunnattiin sitten suoraan näyttelytreeneihin. Poju sai olla ensimmäinen, hyvin likkui, häntä tosin saisi olla ylhäällä :) Antoi hyvin tutkia ja seisoi nätisti pöydällä. Lopputunnista otin sitten Deminkin treenaamaan ja silläkin meni ensimmäiseksi kerraksi hyvin :)
Pojullahan on lievä alapurenta, mutta josko senkin johonkin näyttelyyn ilmottaisi :) Ja nyt ollaan otettu projektiksi se, että Poju saisi lisää itsevarmuutta ja rohkeutta :) Tämä oli toinen kerta kun oltiin chihutreffeillä ja ensi torstaina mennään taas :)
   Kotiin päästyäni oli kello jo seitsemän illalla, eli siis saunan kautta sohvalle ja sitten nukkumaan :)

Perjantai meni iltavuorossa ja lauantaina olinkin vapaalla, ja vietin oikein kunnon löhövapaan!! En tehnyt mitään!

Tänään sitten oltiin Pojun ja Hassen kanssa Amerikancockereitten kasvattajapäivillä Kärkölässä, aamulla yhdeksän maissa lähdin ajamaan ja kotiintulin kolmen jälkeen iltapäivällä. Onneksi minulla on usein trimmipöytä autossa, koska nyt sitä tarvittiin kun siellä järjestettiin joukkotarkastus, mutta kellään ei ollut pöytää mukana, joten lainasin omaani :) Aamusta Juha Pärnänen kertoi meille koirien silmäsairauksista ja sen jälkeen aloitetiin silmä- ja polvitarkit ja juotiin kahvit.
Pojulla ja Hassella oli molemmilla terveet silmät (Hassella muutama ylimääräinen hento karva) ja polvet 0/0 :)
Pojuhan on ensimmäinen oma kasvattini, joka on tutkittu <3
Tarkkien jälkeen alkoi kokous, jonka skippasin ja istuin aulassa odottamassa, että viimeisetkin tarkit on saatu päätökseen ja saisin trimmipöytäni jotta voisin lähteä kotiin :) Olen nukkunut niin huonosti viime viikot, että en jaksanut jäädä kuuntelemaan jenkkien rotumääritelmän tulkintaa :)  Pojat kun ovat nyt nukkuneet kanssani, tai nukkuvathan Hasse ja Poju aina, mutta nyt nukkuu myös Unto joka on tottunut heräämään kuuden-seitsemän maissa aamulla, joten olen joutunut aamuisin sille karjumaan että vielä saa nukkua tai sitten pitkän  taistelun jälkeen noussut ylös ja luovuttanut.. Onneksi Säteellä on juoksut loppuneet ja Millillä on loppumassa. Gilda ei ole tainnut niitä edes vielä aloittaa, mutta toivottavasti alottaisi pian :D Saa Unto sitten nukkua rauhassa muualla ja minä saan taas nukkua kunnon yöunet :D

On ollut kyllä tämä alkuvuosi sellaista hulinaa, ettei ole paljoa paikoillaan ehtinyt olemaan ja nämä muutamat rennommat päivät ovat tehneet hyvää itselleni, lauantaina sain ajateltua jopa omia asioitani selväksi ja stressikin purkautui siinä samalla :) Nyt jaksaa taas ajatella koiria ja niiden juttuja ja alkaa suunnittelemaan ensi vuodelle Säteelle sulhasta ;)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Viikonlopun hulinat ja astutus pulinat :)

Mietin ensin otsikko tämänkertaiselle tekstille, mutta katostaan mitä siihen keksin, kunhan ensin kirjoitan meidän viikonlopusta.

Säteen sulho Burre saapui meille kahden maissa perjantaina, itse ehdin juuri aamuvuorosta kotiin ja ehdin pissattamaan omat koirat. Charloten kanssa juotiin kahvit ja hoidettiin paperiasiat kuntoon, sitten otinkin Säteen tutustumaan Burreen ja leikki alkoi, mitää en perjantaina kuitenkaan tapahtunut, Säde oli leikissä mukana, mutta ei antanut Burren astua. Charloten lähtiessä kotia kohti, jäi Burre meille viikonlopuksi ja lähdinkin sen kanssa heti lenkille.

Lauantaina menin töihin, Burre sai asustaa minun huoneessa, tytöt ovat koirahuoneessa ja omat pojat ja Demi muualla talossa vapaana :) Aamusta kokeiltiin uudestaan astutusta, mutta tuloksetta. Sunnuntaina aamulla sitten onnistui ja samoin tänään aamulla! Kymmenen jälkeen lähdinkin viemän Burrea takaisin kotiin.

Viikonlopun nukuin itse sohvalla omien poikien ja Demin kanssa. Pojat ovat syöneet huonosti, mutta sehän on ihan ymmärrettävää :D Lenkkeilty ollaan paljon, Burren kanssa lenkkeiltiin kolme kertaa päivässä n. tunnin lenkki :) Omat pojat + Demi kokoonpano pääsivät kaksi kertaa päivässä lenkille ja tytöt myös. Yhteensä pe-su aikana lenkkeilin suurinpiirtein n. 9-10h, onneksi äitini auttoi myös koirien ulkoiluttamisessa!!
Tuohon päälle sitten oltiin vielä tuossa omassa pihassa :) Sekä la että su aamuna heräsin seitsemän jälkeen ja lähdin Burren kanssa aamulenkille, pakkasta oli molempina päivinä n. -17 astetta mutta kun oli paljon vaatetta päällä niin ei tuntunut yhtään kylmältä :)

Oli ihana tutustua Burreen oikein kunnolla, lenkillä se tuli toimeen hyvin muiden koirien kanssa, ei haukkunut muille koirille tai ihmisille ja totteli hyvin käskyjä (jotka on opetettu sille ruotsiksi) :) Täällä meillä Hasse oli ainut joka Burrelle murisi, kun niiden ohi mentiin, tosin syyn ymmärtää kun talossa on juoksuisia narttuja :D
Burresta löytyi samoja piirteitä niin luonteessa kuin ulkonäössä kuin Untossa. Innostuessaan molemmat pyörivät ympyrää, molemmat ovat hyväluonteisia ja tulevat toimeen vieraiden koirien kanssa sekä molemmat tykkäävät olla rapsuteltavana ja laittaa etutassut syliin :) Ulkomuotonsa puolesta Unto oli hieman Burrea isompi, Untolla on hieman karkeampi turkki, Burre taas on tummempi naamastaan, sekä värimerkit ovat selvemmät. Burre on kyllä miellyttänyt minun silmää siitä lähtien kun sen ensimmäisen kerran näin! :)

Nyt toivotaan että ultrassa näkyisi pieniä pörröpöksyn alkuja, ultraan menemme viikolla 16.

Viikonloppu vei kyllä voimat, niin monta erilaista asiaa huomioitavana, paljon lenkkiä, ulisevia uroksia, sekä lyhyitä katkonaisia yöunia sohvalla, työt sekä se, ettei ehtinyt paljoa hengähtää. Nyt on rauhallista, pojat tosin vinkuvat koirahuoneen portin luona tytöille, mutta luulen että nekin ensi yönä nukkuvat kunnon unet kun päästään alakertaan nukkumaan taas :) Ovathan nekin valvoneet pari yötä ja päivää tuossa koirahuoneen oven luona :D Myönäänä että viikonloppu kiristi välillä hermoa, varsinkin iltaisin kun olisin ollut jo kaheksalta valmis kaatumaan sänkyyn, mutta oli vielä kaikkien kolmen ryhmän pissatus edessä (johon kuluu aina se 20-30min yhteensä). Onneksi minulla on takana tukijoukko, jotka auttavat parhaansa mukaan! Kiitos heille! <3

torstai 7. maaliskuuta 2013

Demi

Nyt on meillä viikon asustanu pieni 10 viikon ikäinen am.cockerin pentu Demi (Little Life Really Thrilling Me). Demi on olemukseltaan ihan erilainen kuin mitä Hasse pentuna oli :D Hasseahan ei saanut päivällä millään nukkumaan, se riehui eikä energia loppunut millään. Demi taas nukkuu suurimman osan päivästä ja on hereillä yhteensä n.3-4h :D nekin n.20min pätkissä, joten siinä ajassa ehtii juuri syömään, käymään ulkona ja sitten voikin taaas nukkua :D
  Demi on luonteeltaan kuitenkin utelias ja ei paljoa pelkää uusia juttuja :) Maanantaina se pääsi mukaan Hassen agitreeneihin, sivusta katsoi kun Hasse teki ja äitini sitten oli mukana ja harjoitteli katsekontaktia Demin kanssa.
  Muut koirat ovat ottaneet Demin hyvin vastaan, varsinkin Hasse ja Poju jotka yölläki valvovat pienen unia ja menevät heti katsomaan jos Demi päästää pienenkin äänen :) Hasse ei tule edes enää sänkyyn nukkumaan vaan on siirtynyt Demin pedin viereen :)
  Omistan Demin yhdessä ystäväni Annin kanssa, eli Demi tulee asumaan pääosin meillä, mutta myös Annin luona Tampereella, jossa asustaa Demin mummo Donna, joka on myös Hassen emä :)

Säteellä siis alkoi juoksut viime viikolla, huomenna Burre (Lady Godiva´s Gros Gasconnard) saapuukin meille ja viettää näillä näkymin meillä ainakin viikonlopun.

Muuten täällä eletään "normaalia arkea", tytöillä on juoksut ja ne viettävät aikaa vierahuoneessa/koirahuoneessa portin takana päivät, lenkkeillään erikseen tyttöjen ja poikien kanssa, yöllä pojat nukkuvat sitten minun huoneessani, jotta tytöt saavat olla vapaasti yön muualla talossa ja poikien päät ovat aika sekaisin :D

Kalenteri on buukattu täyteen ohjelmaa, on näyttelyitä, kursseja, kasvattajapäiviä ja paljon muuta, toukokuun ensimmäinen viikonloppu onkin seuraava vapaa viikonloppu, sitä odotellessa ;) Ensi kuun alusta treenejä onkin 4krt viikossa: Ma: Agilityn peruskurssi, Ti: Pentukurssi, Ke: agilityvuoro To: näyttelytreenit :)
Hassen olisin ilmoittanut Flyball-kurssille, mutta se meni täyteen alta aikayksikön, joten paikka meni meiltä ohi, kesällä sitten, jos uusi kurssi järkätään :)

torstai 28. helmikuuta 2013

Minsk kv

Käväistiin siis Unton ja Säteen kanssa viime viikonloppuna Valko-Venäjllä kahdessa inttinäyttelyssä.
Perjantaina aamulla kello soi kuudelta, loput tavarat kasaan ja eikun matka kohti satamaa. Mentiin jälleen kerran MiliamTravelin kyydillä, ja sainkin onneksi häkit kaksikerrosbussin alakertaan, jossa oli viileämpi :)
10.30 lähti laiva kohti Tallinnaa. Ja sitten alkoikin matka kohti Minskiä, jossa olimmeaamulla n. 06.00, hotellilla aamupala ja oman pärstän laitto kuntooon ja sitten suunnattiin näyttelypaikalle. Hieman väsytti kun oli nukkunut n.3h bussissa yön aikana :D Kessujen kehä alkoi 12 maissa ja kyllä tuomarit arvostelivat nopeasti, tuollahan on sallittu kaikenlaiset tarkkelykset koiran turkissa (me mentiin kyllä ihan naturelleina kehään) joten osa koirista oli kyllä niin täynnä lakkaa ja muuta että oikein sääliksi kävi :( Unto pääsi siis kehään ensin, voitti avoimen luokan ollen ainoa ja sai sertin ja lopuksi vielä oli PU-2 ja sai vara-cacibin :) Säde oli bikinikunnossa, voitti avoimet ollen ainoa, sai sertin ja oli pn-3 ja tuli BY MVA :)
Osallistuttii myös parikisaan, jossa ei tulut sijoitusta ja autoin myös dalmiskasvattaja Outia hänen O´zone kasvattajaluokan esittämisessä, ei sijoitusta tosin tullut. Hotellille pääsimme n. 21.00 ja eikun pieni lenkki koirien kanssa, suihkussa käynti  ja nukkumaan.

Sunnuntai aamuna kello soi kuuden jälkeen, kamat kasaanja bussiinja koirien kanssa pikku lenkki ja aamupalaa. Sitten suunta kohti näyttelypaikkaa. Hieman oli nälkä kun edellisen kerran olin syönyt 24h sitten :D No tulokset olivat samat kuin edellisenäkin päivänä, joten Untostakin tuli sitten BY MVA :) Parikisassa BIS-6 pari ja Outin dalmisryhmä BIS-3 :) Kahdeksan maisa päästii lähtemään kohti kotia, uni maistui hyvin bussissa, vierailimme kauppakeskuksessa Minskissä ja aamulla sitten laiva lähti talinnasta klo: 11 :) Kyllä väytti kun pääsin kotiin ja myönnän että koirien häkit yms ovat vieläkin autossa, kun en ole niitä jaksanut purkaa pois :D

Kiitos taas kerran Mailille mainiosta matkasta! :)

Maanantaina kävin sitten vielä unisena Hassen kanssa aksaamassa, hyvin meni vaikka väsyttikin paljon. Eilen käytiin sitten gildan ja Hassen kanssa hallilla vapaavuorolla treenaamassa aksaa, perjättöharkkaa sekä putkelle lähetystä eri kulmista :) Lopuksi vielä Hasse päsi hakemaan lelua hallin toisesta päästä ja nouti sen hienosti :)

Säteellä alkoi eilen juoksut, joten astutus tapahtuu viikoilla 10-11 ja toivotaan että kaikki sujuu hyvin ja pentuja syntyisi sitten toukokuussa :) Harmikseni tosin Maailmanvoittajaan meno peruuntuu, mutta aina ei mene nallekarkit tasan  :)

maanantai 11. helmikuuta 2013

Haaste

Saatiin Titalta ja pikkumiehiltä haaste :)

Ohjeet:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1.Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11kysymystäuusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Olen opiskellut lähihoitajaksi, mutta teen töitä suurimmaksi osaksi kahvilassa.
2. Olen positiivinen, suutun hyvin harvoin, mutta kun suutun niin suutun kunnolla.
3. Stressiin auttaa koirien kanssa tekeminen ja treenaaminen.
4. Vaikka koirien kanssa joutuisi tekemään koko ajan jotain, en pidä itseäni kiireisenä, mutta jos joudun tekemään asioita jotka eivät liity koiriin niin valitan kuinka kiire on :D
5. Teen paljon heräteostoksia ja ostan asioita, joita en välttämättä edes tarvitse.
6. Olen laiska pitämään yhteyttä ihmisiin (facebookin kautta tietysti pidän :D )
7. Tykkään viettää aikaa yksin, ja silloin pidän puhelimenkin äänettömällä.
8. Haluaisin tehdä vaikka mitä, mutta en uskalla tehdä asioita yksin.
9. Edelliseen viitaten, minulla olisi kisavalmiita koiria, mutta en saa itseäni otettua niskasta kiinni niin että lähtisin niiden kanssa kisaamaan.
10. Olen j pitkään suunnitellut lähteväni reissuun ilman koiria, mutta aina eksyn ulkomaisten kennelliittojen sivuille ja olenkin yhtäkkiä varannut matkan itselleni ja koirille :D
11. Olen enemmän ilta- kuin aamuihminen :)

Sain Titalta seuraavat kysymykset, joihin pitäisi vastata:

1. Harrastatko liikuntaa ja jos niin mitä ja kuinka usein?
Lenkkeilyä koirien kanssa päivittäin, välillä vähemmän ja välillä enemmän.

2. Millaisista leffoista pidät vai pidätkö?
Pidän kaikenlaisista leffoista, en tosin mistään yliluonnollisista, enkä räiskintä tai silppomis-leffoista, joissa suolet vain lentävät.

3.Jos sinulla olisi kuukausi aikaa tehdä mitä huvittaa ilman mitään velvollisuuksia ketään tai mitään kohtaan, mitä tekisit?
Lähtisin johonkin lämpimään ja löhöisin rannalla ajattelematta mitään.

4. Asutko mieluumin maalla vai kaupungissa? Perustele.
Maalla, tai en ainakaan haluaisi asua ihan keskustassa, esim. Helsinkiin en muuta koskaan!! :D Tykään lenkkeillä koirien kanssa rauhassa metsissä, pelloilla ja hiljaisilla teillä.  Pidän maaseudun rauhasta, vaikka taajamassa asunkin tällä hetkellä (tosin Orimattila on maalais-kaupunki :D )

5. Onko sinulla sisaruksia ja jos on niin montako?
Kaksi isoveljeä.

6. Jos sinun pitäisi elää vuosia siten, että saat syödä vain kahta ruokalajia, mitkä kaksi ruokalajia valitsisit? Nyt on kyllä paha kysymys...voisin sanoa, että kanaa ja pastaa :D

7. Mikä oli lapsena toiveammattisi?
Eläinlääkäri tai prinsessa :D

8. Tehdessäsi päivittäisiä kulutusvalintoja, mietitkö niiden ekologisuutta? 
En, tosin sammutan valot kun lähden huoneesta, en jätä mitään laitteita turhaan päälle yms..mutta liikun työmatkan (5km suuntaansa) autolla ja muutkin matkan kuljen autolla.

9. Mikä on elämäsi tähän asti suurin saavutus?
Varmasti yo-lakin saaminen ja lähihoitajaksi valmistuminen.

10. Millaista elämäsi olisi ilman internettiä?
Vaikeaa, pystyisin kyllä olemaan ilman älypuhelinta, mutta kyllä netin kautta tänä päivänä pystyy tekemään niin paljon ja helposti asioita, ettei ilman sitä pärjäisi.

11. Onko kotisi yleensä tiptop-järjestyksessä vai ähän rempallaan?
Kuuden koiran omistajana kämppä on aina hieman rempallaan ;)


Sitten kysymkset haastettaville:

1. Mikä on paras muistosi koirasi kanssa?
2. Oletko joutunut valehtelemaan tuttavillesi päästäksesi pois epämukavasta tilanteesta?
3. Paras näkemäsi elokuva?
4. Mikä meitä kahta yhdistää, jos yhdistää?
5. Oletko tuhlaaja vai säästeliäs?
6. Oletko aamu- vai iltaihminen?
7. Onko sinulla tavoitteita, joihin pyrit keinoilla millä hyvänsä ja jos on niin mitä?
8. Paras lapsuuden muistosi?
9. Jos saisit tehdä jotakin muuta työtä, kun mitä nyt teen niin mikä se olisi?
10. Iltalehti vai Ilta-Sanomat?
11. Kahvi vai tee?

Haastan seuraavat bloggaajat:

Lumi&Leevi
Anni
Nemo ja Koda
Miro ja Rudi

Enempää en nyt keksinyt :)


tiistai 5. helmikuuta 2013

Tavoitteet vuodelle 2013 + muuta :)

Uutta vuotta kulunut jo yli kuukausi :) Vuosi on aloitettu suurimmaksi osaksi treenaamalla Hassen kanssa aksaa, noutoja ja malttia (joka onkin se vaikein osuus :D ) Jos aloittaisin nyt vaikka kertomalla yleisesti Hassen kehittymisestä treenikoirana ja loppuun laitan sitten ne tämän vuoden tavoitteet :)

Hassen kanssa ollaan nyt käyty agilityn alkeiskurssilla, vaikka ollaankin käyty hallilla jo pieniä ratojakin tekemässä. Nyt ollaan hiottu ohjausta, tuntuu itsestäkin helpommalta ohjata Hassea kun on pohjaa ohjauksesta eikä kaikki ole uutta :) Hasse vastaakin ohjaukseen hyvin, se irtoaa esteille hyvin ja vaihtia riittää :) Kunhan saan videoitua joitakin pätkiä meidän treeneistä niin lisään videoita tännekin :)
Noutoja ollaan treenattu niin puu- kuin metallikapulallakin ja molemmat sujuvat todella hyvin!! Hasse hakee, tuo tällä hetkellä eteen, istuu ja antaa kapulan minulle käteen, ei enää tiputtele matkalla tai lähde viemään sitä mihinkään muualle :) Kotona ollaan treenattu myös kapulan piilotusta, olen siis vienyt kapulan johonkin muualle  ja se noutaa sen myös sieltä ja tuo minulle! Pitäähän treeneistä tehdä hauskat ;) Huomenna päästään sitten taas hallille treenaamaan kunnolla, panostetaan pieniin asioihin; kepit ja treenataan perjättöä ja kontakteja.

Mitä muuta ollaan tehty lauman kanssa...Unton kanssa ollaan käyty näyttelytreeneissä viikottain, vaikka eihän tuo hirveästi treeniä kaipaa, mutta pitäähän sitä välillä viettää laatuaikaa kahdestaan :) Ja Unto nauttikin kun lähdetään kahdestaan, se haukkuu ja VETÄÄ täyttä häkää kun päästään treenipaikan pihalle :D Ja on niin iltoa täynnä, ettei sitä melkein tunnista omaksi koiraksi, kun kotona se on sellainen hoomoilanen että tuntuu ettei sen päässä liiku mitään :D
    Säteen kanssa ollaan alotettu laihdutuskuuri :D Vielä saisi vähä siltä pudota painoa! Ollaan myös treenattu hieman tokoa kotona ja hyvin tuo vielä muistaa mitä pitää tehdä :) Takapalkka motivoi Sädettä eniten, mutta huono puoli on se, että se myös ennakoi..joten palkkaus tulee välillä takapalkkauksena tai suoraan minulta, jotta loppuisi ennakointi.
    Chihumafia on viettänyt letkeää koiran elämää, lenkkeilyä, älypelejä ja turhia temppuja sisätiloissa :D Gilda pääsee myös vapaavuorolla aina treenaamaan aksaa keskiviikkoisin, jotta saataisiin ne viralliset korkattua tänä vuonna :)

Ollaan koirien kanssa käyty potkukelkkailemassa muutamaan otteeseen tällä viikolla, ensin mukana olivat Gilda, Säde ja Hasse. Hyvin vetivät alkumatkan, sitten annoin niitten juosta vapaana, kun menimme hiljaisemmalle tielle. Takaisin päin Hassella oli vielä energiaa vetää, muut ravastivat vierellä :)
Tänään sitten mukana oli myös Poju, joka veti kyllä hyvin :D Hassella ja Pojulla taisi olla kisa kumpi menee edellä, joten ne kahdestaan vetivät tosi hyvin, autoin tietysti niitä kun ei chihu ja jenkki kuitenkaan kaikkeen pysty :D
  Eilen käytiin Säteen ja Unton kanssa eläinlääkärissä uusimassa osan rokotuksista Minskin reissua varten ja otettiin samalla myös leptospiroosi-rokotukset kaiken varalta :) Samalla reissulla ostin niille myös uudet valjaat :) Lähdemme siis parin viikon päästä Valko-Venäjälle näyttelyyn Unton ja Säteen kanssa ja tietysti toiveissa olisi saada niille BY MVA-tittelit ja cacibit olisi tietysti plussaa :)

Mutta pidemmittä puheitta niihin tämän vuoden tavoitteisiin...

Säde:
-muutama cacib olisi kiva sille saada
-pennut keväällä
- toko-kisojen korkkaus pentujen jälkeen ja tietysti tunnari TK1
-agikisojen korkkaus, ei muuta tavoitetta siihen

Unto:
-FI MVA (samalla tulisi myös LV mva)
-terveyttä, ettei kyynärät vaivaisi :)

Hasse:
-taippareiden treenausta ja hyvällä tuurilla myös yritetään ne läpäistä :)
-agilityn treenausta, loppuvuodesta kisoihin?
-tokon todellinen treenaus aloitetaan heti lumien sulettua!!
-Flyball-kurssi

Gilda:
-agiikisojen korkkaus
-sterilointi

Poju ja Milli:
-molempien sterilointi
-Milli saa viettää "eläkepäiviä" rauhassa
-Pojun kanssa mietitään joku kiva harrastus

Katsotaan mitä muuta tämä vuosi tuo tullessaan ;)

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Pentusuunnitelmia :)

Klikkaa kuvaa suurentaaksesi sitä
Lisää Infoa pennuista löydät  http://millblow.blogspot.fi/p/pennutpuppies.html

Untohan on Burren jälkeläinen, halusin jo silloin Burren jälkeläisen ja sen myös onnekseni sain, tosin siitä ei ole jatkojalostukseen. Untolla kyynärät tosiaan 3/2 (Unton emän sisaruksilla 2/2 ja 3/3). Viime keväänä sitten kyselin Burren omistajalta Burrea, joka silloin oli viimeisen astutuksensa varannut jo toiselle nartulle. Uutta urosta siis etsimään, syksyn juoksujen jälkeen Burren omistaja otti taas yhteyttä ja kertoi, että Burrea saisikin käyttää, koska se toinen narttu astutetaankin eri uroksella. Jes, aivan mahtavaa!! Sain jalostustoimikunnalta hyväksynnän ja nyt sitten odotellaan ja toivotaan parasta! :)


tiistai 15. tammikuuta 2013

Hasse 1v

Ajattelin tehdä tälle ihan oman päivityksen, koska Hasse on niin spesiaali tapaus :)

Muistan, kun Hasse meille maaliskuussa muutti, automatkalla se järsi välillä takkiani, mutta suurimman osan ajasta se nukkui. Kun päästiin kotiin odotin, että se olisi hieman ujo ja ihmettelisi muita koiria, mutta ei, heti se meni spanielimaisesti moikkaamaan kaikkia ja koko kroppa hytkyi riemusta kun se esitteli itsensä muille koirille ja omi sitten näiden kaikki lelut :D

Luonteensa puolesta se on mitä mahtavin ja jos voi sanoa "ihmismäisin". Hassella ei ole koskaan huono päivä, sen häntä heiluu aina (myös silloin kun se oli nukutettuna eläinlääkärissä :D ). Vaikka Hasse on tuhonnut yksin enemmän asioita, kuin nämä viisi muuta yhteensä, vaikka sillä on energiaa ennemmän kuin näissä viidessä muussa yhteensä ja vaikka se keksii kaikkea tyhmää enemmän kuin nämä viisi muuta yhteensä  ja vaikka se vetää hihnassa enemmän kuin nämä viisi muuta yhteensä niin se vaan juuri se mitä olen etsinyt :)
Hasse pahoittaa mielensä helposti, ei ole pitkävihainen, mutta protestoi silti, jos sen esimerkiksi illalla tönäisee alas sängystä, niin tiedät kyllä hajusta mitä mieltä tuo otus on, jos harjaat takkuja ja satut vahingossa sitä satuttamaan niin odota vaan kun se pääsee trimmipöydältä alas..saat taas olla keräämässä haisevia kakkoja lattialta, sama jos antibiootin työnsit sille kurkkuun, kun ei muuten syönyt yms... :D Hasse oli myös hieman mustasukkainen, kun minulla oli muutaman kerran yövieras, se meni nukkumaan toiselle puolelle sänkyä ja laittoi pään tyynylle eikä liikkunut mihinkään (hänen paikkaansa ei kukaan vie) :D

Jo pentuna Hassesta huomasi että siitä tulee oiva harrastuskoira, luonnetta löytyy ja se palautuu helposti (ei kielloista huolimatta kyllästy ja luovuta  vaan yrittää tehdä oikein), agilityä ollaan treenattu pienestä pitäen, tokoa hieman ja noutoja niin puu- kuin metallikapulallakin (ja tietysti myös riistalla) :) Katsotaan mihin vielä pääsemme!

Näyttelyissä Hasse on kiertänyt jonkun verran; Suomessa 2x ROP-pentu, 4x KP, 1xROP-pentu Latviassa sekä Liettuassa ja Virossa 2x ROP-pikkupentu sekä junnuikäisenä jun-sert :)

Eikä olla vastoinkäymisisltäkään selvitty, Hasseltä kun löytyi ns. nappikasvain korvasta, joka jouluna 2012 operoitiin. Nyt on pojan turkki ajettu aika lyhyksi (vähän niin kuin löwchen-tyyliin) takaa lyhyempi ja edestä pidempi :) Nyt aletaan kasvattaa turkkia ja katsotaan miten poika kehittyy vielä, tällä hetkellä säkä n.35cm :)

Enää en osaisi kuvitella elämää ilman Hassea, se jaksaa joka aamu iloisella olemuksellaan piristää <3



Hasse 2kk

2kk, pupussa kiinni :)

Hasse n.3kk

Hasse 5kk



Hasse 8kk