tiistai 31. toukokuuta 2011

Näyttelyteltta saapui :)

Tänään tuli postin mukana näyttelyteltta ja pentuaitaus :) On se niin hauskaa kun tilaa netistä tavaraa ja laittaa siihen, että nouto postista (koska kotiinkuljetus maksaa 5e) niin silti ne kiltisti tuo paketii kotiin :DD Ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy, eikä maksa mitään :) Laitoin pentuaitauksen pihalle pystyyn ja pikkukoirat sinne, kun naapuri leikkaa nurmikkoa, niin ei tarvitse olla niitä kokoajan vahtimassa.Näyttelyteltta on hyvä niin aurinkoisella säällä, kun vesisateellakin. Ainakin Ruovedellä meinasi hermo mennä, kun vettä satoi ja kädet olivat ihan jäässä ja vaatteet märät, vaikka oli sateenvarjo. Myös Säteen nylon-häkki oli aivan märkä :(
 Säde lähti vanhempieni kanssa mökille, joten taas ollaan pikkukoirien kanssa kolmistaan :) On paljon rauhallisempaa, kun ei ole Säde häsläämässä ja varsinkin nyt kun sillä on juoksut, niin meinaa vähän alkaa tuo "uhoaminen" eihän se siis sinäänsä uhoa, mutta pikkukoiria se koko ajan kiusaa ja vähän yrittää pomottaa, mutta eipä tuo Milli helposti johtajan paikasta luovu :D  Minua Säde ei pomota, olen tehnyt sille selväksi kuka on pomo tässä laumassa ja mikä on hierarkia. Sädehän on siis hierarkiassa ihan viimeisenä, koska on nuorin.
Tänään siis ohjelmassa pikkukoirien kanssa pitkä lenkki, kun ne niin tykkää lenkkeillä, kun aurinko paistaa :)
Ja keitän niille broilerin maksaa nappuloiden joukkoon :) Itselleni tein jo täytettyjä paprikoita, joita syön vähän myöhemmin, tosin yhden jo maistoin ja hyvää oli, sisällä pekonia, herkkusieniä, sinihome-tuorejuustoa ja vuohenjuustoa :) nam nam. Illemmalla taas lisää päivitystä, jos jotakin jännää tapahtuu :)

No käveltiin illalla pikkukoirien kanssa kahville seolle, eli siis n.6km päähän. Hyvin jaksoi koirat kävellä ja perillä sitten nukkuivat sylissäni ja seurasivat asiakkaita :) Saatiin sitten onneksi kyyti kotiin, kun alkoi laiskottaa :D Kotona oltiin n.23.00 ja nyt koirat nukkuvat väsyneinä pedissään vierekkäin. Kohta nukkumaan ja huomenna Gildan kanssa taas 2h agitreenit. Nyt on pakko myöntää, että viimeisen kahden viikon aikana ei olla keinua harjoiteltu, vaikka piti :( Osa syy oli kiireet Millin astutuksen kanssa , näyttelyt ja sitten huono ilma ja se etten ole jaksanut mennä varastoon etsimään sopivia tarvikkeita keinun tekoon :P No treenataan sitten huomenna hallilla keinua, jos tuntuu, että Gilda ekan tunnin jälkeen meinaa väsyä muihin touhuihin. Säteen kanssa tosiaan ei päästä taaskaan treeneihin, kun sillä on juoksut, enkä tiedä uskallanko sitä vielä ensi viikollakaan treeneihin ottaa, ettei uroksilla mene päät ihan sekaisin. No ainakin Gilda on edistynyt huimasti ja ehkä voisin mennä sen kanssa P-Haun epiksiinkin kesällä, jos ohjaajalla itsellään vaan riittäisi itsevarmuutta enemmän.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Treenin puutetta

Aamusta lähdettiin kaikkien koirien kanssa pienelle lenkille, suunnitelmissa oli että tehdään pitkä lenkki, mutta sade yllätti kesken lenkin joten jouduimme tyytymään lyhyempään lenkkiin. Säteen kanssa sitten tokoiliin pihalla, huomasi taas kuinka treenaaminen on jäänyt, kun ei kaikki mennyt ihan niinkuin piti :D Seuraaminen oli jotain aivan kamalaa, kyllähän se seuraa, välillä löntysää perässä ja välillä sitten menee edellä, huoh! Sivulle tulokin oli vähän niin ja näin, mutta kyllä se monen toiston jälkeen onnistui hyvin. Muutama seisominen liikkeestä ja maahanmeno otettiin ja ne sujuivat ihan hyvin. Lopuksi harkattiiin sitten estehyppyä ilman vauhtia ja kyllähän tuo meni ja tuli takaisin, into vain puuttui :D
  Saattaa olla, että nuo juoksutkin vaikuttavat Säteen mielialaan, kun ei sille tänään ruokakaan ole maistunut ollenkaan ja on muutenkin väsyneen oloinen. Tännän myös harjasin Säteen ja trimmasin sitä vähän, kinnerkarvat ja tassut ovat nyt siistit :)
Pikkukoirilla taas intoa ja energiaa riittää sitäkin enemmän :D Milli ja Gilda nylkyttävät toisiaan vurotellen ja leikkivät taukoamatta :) Millin potkii takajaloilla Gildaa mahaan ja puree sen jalkoja, ja Gilda makaa selällään ja yrittää potkia Milliä takajaloillaan :D Hauska niiden leikkejä on katsoa <3

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Mätsäri

Eilen illalla päätin lähteä pitkästä aikaa viihteelle ja kivaa oli :D Tänään oli sitten Orimattilassa mätsäri, johon päätin lähteä heikosta olosta huolimatta. Koiria oli noin 50 ja Säde sijoittui hienosti ja oli lopulta BEST IN SHOW!! :) Ja tietysti kamera oli kotona, joten kuvia ei saatu, palkinnot olivat todella hyvät ja tarpeelliset, esim. pieni laukku, jossai erilaisia harjoja, kynsisakset, pyyhe, punkkipihdit...Myös ruokaa saatiin, kirja, paita..yms
Punaisten kehässä sijoituttiin ekaksi ja tuomari sanoi, että Säteen liikkeet olivat syy voittoon ja myös rauhallinen luonne ja keskittymikyky :) Bis-kehässä sitten jännättiin, kätellääbkö meidät ekaksi pois, mutta kun tuomarit alkoivat sijoittaa neljä parasta, olin varma että ollaan neljänsiä. Lopulta meitä olikin enää kaksi koiraa, Säde ja Basset Griffon Vendeen, ja me veimme voiton, hienoa :) Kotiin päästyäni menin nukkumaan ja nyt sitten pirteänä koirien kanssa lenkille :)

lauantai 28. toukokuuta 2011

Ruovesi ryhmis

Lähdettiin ajamaan yhdeksän jälkeen aamulla kohti Ruovettä ja puolelta päivin oltiin perillä. Matkaan lähtivät kaikki koirat, koska Milli vietiin uudestaan astutettavaksi ja Gildalla olisi ollut pitkä päivä olla yksin kotona. No vettä satoi ja Säde sai Esko Nummijärveltä EH:n. Arvostelu kyllä oli ihan hyvä, vaikka itse en kaikkea allekirjoita :D Tuomari katsoi nopeasti häntäkuopan ja hampaat, ei muuta. Sitten arvostelussa sanoi, että heikko luustoinen narttu ja heikko pää, kun taas kaikki muut tuomarit ovat juuri kehuneet Säteen päätä ja luustoa :D No olisin kyllä halunnut rahalleni vastinetta edes sen verran, että tuomari olisi kunnolla koirani tutkinut. Mutta hauskaa oli silti ja pienet koirat olivat iloisia kun pääsivät myös mukaan :) Näyttelyn jälkeen suunnattiin kohti Tamperetta ja Millin kanssa käytiin taas Simoa moikkaamassa, äiti ja isä veivät Sädettä ja Gildaa sillä välin lenkille. Astutus onnistui, Milli oli jo vähän taas äkäinen, mutta onneksi Simo ei siitä hätkähtänyt. Pitkä päivä takana, aamulla tosiaan klo:9.00 lähtö ja kotona oltiin 18.30. Koirat nukkuvat tyytyväisinä ja illalla voisi käydä vielä pienen lenkin.
Ensi viikonloppuna luvassa Eestin voittaja, toivottavasti Säde ei sieltä saa sinistä nauhaa :DD
Olen ylpeä Säten esiintymisestä tänään, se liikkui mahtavasti edellläni ja liikkeessä oli potkua, seisoi jalat suorana, eikä venyttänyt itseään. Toivottavasti esiintyisi ensi viikonloppunakin yhtä hyvin :)

perjantai 27. toukokuuta 2011

Astutus höpinää vol. 2

Eilen ei sitten lähdetty kuitenkaan Tampereelle, kun ajattelin ettei Milli ole vielä valmis. Siirrettiin lähtö tälle päivälle ja tänään sitten tärppäsi. Milli oli heti pihalla ulisemassa ja odottamassa että mennään sisälle :D
Heti lattialle päästyään Milli ja Simo alkoivat leikkiä ja sitten alettiinkin hommiin. Millillä on niin pieni pimpsa niin Simo ei sitä aluksi meinannut löytyä, mutta lopulta se löytyi ja astutus onnistui :) Huomenna mennään vielä uudestaan, kun Säteellä on Ruovedellä ryhmis niin samalla käydään vielä Millin kanssa, jos se enää on edes anteliaalla tuulella. Nyt sitten odotellaan tärppäsikö, toivotaan parasta :)
 Milli ei yhtään edes murissut, vaan huomasi kyllä sen olemuksestakin että se on valmis.
No eipä ole muuta tänään tapahtunut, kun melkein koko päivä meni reissussa (lähdettiin 12.30 ja oltiin takaisin kotona 18.30)

torstai 26. toukokuuta 2011

Astutus höpinää :)

Eilen suunnattiin siis Millin kanssa Tampereelle urosta tapaamaan. En tiennyt onko Milli vielä valmista tavaraa, kun ei se täällä kotona esim. seiso muille meidan nartuille tai näytä muutenkaan mitään merkkejä siitä, että olisi valmis. Neljältä lähdettiin ajelemaan ja kuuden jälkeen olimme perillä, matkalla satoi yhdessä vaiheessa vettä niin paljon, etten eteeni nähnyt. Onneksi edessäni ajoi auto, jonka perävalot näin juuri ja juuri niin seurasin sitten sitä :D Jos se olisi ajanut ojaan, olisin minä mennyt perässä, mutta onneksi näin ei käynyt :)
Milli oli tosi reipas kun päästiin perille, ensin se olisi halunnut tulla syliin, mutta Terhin kanssa juteltiin, juuri että kun Milli ei mitään merkkejä näytä niin eiköhän se alkanut sitten Simon (uroksen) kanssa leikkimään ja seisoi myös tälle :DD No sisälle mentiin ja hommat käyntiin, mutta siihen se sitten tyssäsi. Milli murahti kerran urokselle ja se siitä taisi vähän hämääntyä eikä oikein tiennyt uskaltaako astua vai ei. Pari tuntia yritettiin, mutta lopuksi molemmat koiratkin olivat niin väsyneitä, että päätettiin siirtää astuminen seuraavalle päivälle. Eli tänään matkaamme uudestaan Tampereelle :) Jos tänään ei onnistu, niin jätän Millin sinne ja haen sen lauantaina takaisin samalla kun tullaan Säteen kanssa Ruoveden ryhmänäyttelystä.
No oli minusta sentään jotain hyötyäkin, toimitin yhden taulun tänne Orimattilaan. Se oli yhden chihufoorumilaisen tekemä ja matkahuollon kautta niin vaikea lähettää, niin lupasin sen tuoda tänne. Tänään sen sitten toimitan perille asti. Tosiaan eilen oltiin Millin kanssa sitten klo:23.30 vasta kotona. Yksin ajelin Tampereen tietä ja juttelin Millille niin ei alkanut nukuttaa :DD Ja kotona Milli sitten seisoi myös Gildalle, kun Gilda sitä peräpäästä haisteli :D Jospa Milli nyt oppi tuon, niin olisi tulevaisuudessa helpompi havaita sen tärppipäivät :)
Tuntuu varmaan oudolta, jos jätän Millin sinne muutamaksi päiväksi, mutta onhan tuo ajaminenkin aika raskasta, täytyy nyt sitten tänään katsoa, että mennäänkö tänään vai vasta huomenna.
Simo oli kyllä komea uros, täydentää hyvin Milliä, kun Milli ei ole niin "roteva" vaan vähän siro ja Millin häntä kun on ohut ja Simolla taas kaunis paksu häntä. Myös Simon kuono oli täyteläisempi kuin Millin. Nyt vaan toivotaan, että saadaan pennut alulle :) Jos Milli käyttäytyisi tänään vähän paremmin. Kaikki merkit kyllä viittasi siihen, että se olisi ollut valmis, mutta heti kun siitä otti kiinni, se muuttui apeaksi eikä tykännyt yhtään siitä. Sitten vapaana se taas seisoi Simolle ja pyysi tätä leikkimään ja tarjosi itseään.
Kamerakin minulla oli mukana, ja tietysti se unohtui auton takapenkille ja muistin sen vasta kun tultiin takasin ja katsoin takapenkille :D No jos vaikka tänään saisi yhteiskuvan Simosta ja Millistä.

tiistai 24. toukokuuta 2011

...

Eilen käytiin illalla vielä kaikkien koirien kanssa lenkillä. On se vaan niin hidasta lenkkeilyä, kun kahdella kolmesta nartusta on juoksut :D Onneksi sentään ei kaikilla, muuten ei varmaan edettäisi tunnissa edes puolta kilometriä :D Illalla sitten pesin kaikkien koirien hampaat, äiti oli tuonut apteekista kanan makuista hammastahnaa. Milli ja Säde antavat pestä hampaansa mutta Gildalla on vielä vaikeuksia, kyllä se helpottuu kerta kerralta. Säde on niin hauskan näköinen kun sille voi laittaa harjan huulen alle ja liikuttaa siellä ja toinen vain istuu paikallaan ja näyttää siltä että se nukahtaisi :D Voisi yrittää kuvata joskus videon.
  Laitoin nyt sitten kameran latautumaan, illemmalla laitan kuvia (kello on nyt 9.50) ja pitää myös Millistä ottaa hyvä profiilikuva kotisivuille. Säde lähti vanhempieni mukaan mökille, pienet koirat saavat nyt sitten leikkiä keskenäään pitkästä aikaa ilman Sädettä, joka ne aina jyrää. Eilen illalla lenkillä päätin, että pitää alkaa taas viemään koiria erikseen lenkille, Milli ja Gilda eivät enää hauku lenkillä, mikä on hyvä asia, mutta Säde on unohtanut, että kun joku tulee vastaan niin silloin pitää seurata eikä vetää ja pomppia kun hullu :P
Siispä treeniä taas, talvella oli Säteen kanssa niin hyvä treenata kun pienet eivä lenkkeilleet, mutta nyt sitten pitää alkaa lenkkeillä erikseen, no ainakin kuntoni kasvaa :D
Milli ja Gilda haluisivat myös mennä pidempiä lenkkejä, kun on hyvä ilma, mutta eilenkin illalla Säde väsyi kun oli sen mielestä liian kuuma. Voitaisiin pienten kanssa käydä tänään pikä lenkki, kun Sädekin on pois koko päivän.
 Huomenna ei mennä agitreeneihin, eikä äitinikään sinne halua mennä Gildan kanssa :(  Lähdetään meinaa Tampereelle juuri silloin kun treenit alkaisi ja ollaan siellä kuudelta.
Mutta kirjoitan illalla lisää ja laitan niitä kuviakin :)

Milli ja Gilda tohvelissa

Milli 2v :)

Väsy

Hamina KV:stä tulossa

maanantai 23. toukokuuta 2011

Sataa sataa ropisee

Tänään aamusta äiti lähti koirien kanssa lenkille, olin itse niin uppoutunut päivittämään kotisivuja ja sain jopa aikaiseksi tehdä sinne "Pennut"-osion, jossa tarkempaa tietoa (toivottavasti) syntyvästä pentueesta.
Puolelta päivin alkoikin sitten sataa vettä ja sisällä ollaan tiukasti pysytty, madotin Millin ja Gildan, Säteen madotan vasta sitten kun tullaan Virosta takaisin kotiin. Olen saanut päivitettyä hankinta listaa ja luettua kasvattajan peruskurssin materiaalejakin, vaikka onhan tuo opus tullut luettua n.5 kertaa läpi :D On niin hauska lukea sitä uudestaan ja uudestaan, kun tuntuu, että aina löytää jotain uutta.
Tehtiin myös kaikkien koirien kanssa vähän aivojumppaa sisällä, temppuja, maahan menoa, tassun antamista yms..Ja tietystihän koirat tekevät kaikkea kun palkaksi saa herkkuja :D
 Nyt on sitten astutusajankohdat sovittu tarkalleen ja hankinnat listattu. Säteen näyttely-listaa karsin myös eilen, muutamaan lähellä olevaan näyttelyyn mennään heinä-elokuussa, mutta ei viitsi joka viikonloppu ravata näyttelyissä, ettei vain tule kotiin mitään pöpöjä, jotka voisivat olla vaarallisia pennuille.
  Lauanaina onkin Ruoveden ryhmis, josssa kolme kessua, Säde ja Säteen veli Lewis on ainakin sillä, mutta kukakohan on kolmas kessu :D Sen näkee sitten. Kuvia laitan taas joku päivä, tosiaan eilen loppui taas akku kamerasta juuri, kun meidän piti mennä kehään :( No jos vaikka saisin kameran ladattua niin voisin siirtää kuvat koneelle :)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Aptus show

Helsingissä siis käytiin tänään. Ei mennyt tämän viikonlopun näyttelytulokset ihan niin kun olin veikannut. Tämä tuomari (Walter Schicker, Saksa)  siis piti Säteestä, vaikka pelkäsin sen antavan EH:n tai jotain vielä "huonompaa" No tulos oli JUN ERI JUK2 SA PN-4 ja VA-SERT :) Jep, taas oli sertin saaminen lähellä, mutta onhan tässä vielä aikaa niitä keräillä, ennen kun Säde voi edes valioitua. Tuomari ei edes maininnut, että Säde olisi pienikokoinen. Arvostelu kuulosti tältä: " Of good substance. Head with feminine expression. Scissors bite. Strong muscles. Dark eyes. Substance body. Carries tail typically. Well developed coat. Well controlled temperament. Moves in straight line."
Liikkuminen oli Säteelle taas tämä vaikein osuus, oli selvästi väsynyt eilisestä näyttelystä ja myös vähän "masentuneen" oloinen, en sitten tiedä johtuuko se juoksuista vai mistä :( Liikkuuhans e hyvin, mutta minusta saisi liikkua paremmin ja vetävämmin :D
 Seurasin chihukehää myös kun se oli ihan vieressä. Juttelin Astan ja Kimmon (Gildan kasvattajat) kanssa ja näin Gildan veljen, Viton joka oli ekaa kertaa kehässä :) Paljon tuli taas tuttuja nähtyä ja mukava päivä kaiken kaikkiaan.
Kun päästiin kotiin niin äiti halusi vielä käydä megamyynnissä nopeasti. Päätin ottaa pienet koirat ajelulle ja katsomaan uusia paikkoja, ja paljon rapsutuksia he saivatkin kun odottelimme ulkopuolella. Molemmat olivat niin iloisia kun pääsivät mukaan kahdestaan :D Illalla sitten lähdetään vielä lenkille, kunhan ilma vähän viilenee :)

lauantai 21. toukokuuta 2011

Hamina KV

Tänään siis aamusta klo: 6.30 nokka kohti Haminaa. Tuomarina oli siis Kirsi Honkanen ja tulos JUN ERI JUK2
Säde ei saanut SA:ta koska tuomar sanoi, että Säde vetää seisoessaan itsensä pitkäksi, mutta muuten arvostelu oli hyvä. Sanoinkin tuomarille, että viimeksi Säde oli (Hollola rn) tuomarin mielestä liikkeessä pitkänoloinen mutta seisoi napakasti, nyt sitten toistepäin. Säteen arvosteluissa on muutenkin ollut eroja, tämän tuomarin mielestä Säteellä on isot korvat, kun taas välillä ne on olleet liian pienet, liian lähellä toisiaan tai liian kaukana toisistaan :D Rakenne oli tuomarin mielestä hyvä, pää, kulmaukset, turkki, hännän asento yms. Arvostelu kuulosti hyvältä ja olen tyytyväinen suoritukseemme. Veikkaan, että Säde veti itseään pitkäksi sen takia, että otin sille palkaksi nakkeja, jotka olivat tietysti niin herkkua, että piti yrittää niitä saada :D Tuomari antoi vain yhdelle nartulle SA:n ja se oli Eerondaali Kira, joka kisasi Säteen kanssa junnuluokassa. Yksi narttu sai myös EH:n.
    Näyttelypaikalla huomasin, että Säteelläkin on TAAS alkanut juoksut, juurihan sillä helmi-maaliskuussa oli juoksu :D Johtuu ehkä siitä, että Gildalla oli vähän aikaa sitten juoksu ja nyt on sitten Millillä No toivottavasti ei tule tavaksi näin tiheät juoksut :p  Kotimatkalla kävimme syömässä, Säde pääsi mukaan terassille ja sai vähän ruuan jämiäkin ;p Kävimme myös veljeni kummien luona yllätys vierailulla, mutta he eivät olleet kotona, joten jätimme lapun ovelle. Kun ei meillä ollut heidän numeroa, tai isällä olisi ollut, mutta hänellä ei ollut puhelinta mukana.
Huomenna sitten Helsinkiin, toiveena olisi edes EH saada, parempi tulos on vain plusssaa. Ensi viikolla en voi sitten Sädettä ottaa mukaan agitreeneihinkään, koska juoksuisia narttuja ei hallille saa viedä. Siispä Gilda pääsee taas treenaamaan olan takaa :D Ensi viikolla onkin sitten keskiviikkona ja perjantaina Millin kanssa matka uroksen luokse, keskiviikkona olisi myös agitreenit, saa nähdä keretäänkö niihin. Lauantaina olisi sitten Säteen kanssa Ruoveden ryhmis ja loput vapaat päivät vietän siivoten ja alan päivittää listaa hankittavista asioista, madotuksista ja muista asioista mitä pitää hoitaa ennen astutusta ja synnytystä.
Koirat saivat taas tänään broilerin maksaa nappuloiden joukkoon ja ruoka maistui, nyt kaikki nukkuvat tyytyväisinä ja mahat täynnä.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Näyttelypostia :)

Tänään aamupäivästä käytiin koirien kanssa pitkällä lenkillä ja nyt pienet koirat makaavat auringossa ja Säde varjossa :) Tänään tuli postin mukana myös kaksi näyttelykirjettä, toinen Ruoveden ryhmiksestä, jossa kessuja 3. Ei tiestysti mikään ylläri kun erkkarit ovat samana päivänä Haukiputaalla :D Toinen oli sitten Eestin voittaja näyttelyyn, jossa kessuja 12 kappaletta. Nyt on sitten myös laitettu kalenteriin pieni näyttelytauko heinäkuusta-syyskuulle. Ehkä muutamaan näyttelyyn tuolloinkin Säteen kanssa mennään, mutta keskityn (toivottavasti) syntyviin pentuihin. Myös toinen yllätys saattaa heinäkuussa olla luvassa, mutta siitä enemmän sitten kun asia varmistuu :)
Pidän koirien hihnoja ja pantoja eteisen pöydällä isossa lasimaljassa ja aina kun hihnojen lukot kilisevät lasia vasten, ovat koirat innokkaina eteisessä. Ne ovat oppineet, että kilinä merkitsee lenkille lähtemistä. On se hauskaa kun koirat oppivat asioita, joita niille ei edes huomaa opettavansa. Sama juttu oli silloin reissussa, aina kun matkanjohtaja puhui mikrofoniin tai huusi, että nyt pysähdytään, niin kaikki koirat alkoivat haukkua ja ulista, koska oppivat, että kun Katre puhuu, niin silloin pääsee ulos :D
Viikonloppu meneekin Haminan ja Helsingin KV näyttelyissä. Hesassa tuomari on Saksasta, joten uskon, ettei sieltä mitään super tulosta tule, koska Säde on kooltaan pieni ja saksassahan kessut ovat vähän isompia. Haminassa tuomarina on Kirsi Honkanen ja hän ainakin tykkäsi Säteestä paljon pentunäyttelyssä, toivotaan, että tykkäisi vielä nytkin :D Pitää vaan saada Säde esiiintymään hyvin, parina viime kertana en ole ollut tyytyväinen Säteen liikkumiseen.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Gildasta kuoriutuu agiliitäjä

Viime yö tuli nukuttua aika huonosti. Säde oli eilen vissiin varastanut Gildan ja Millinkin kuivatut naudan maha palat ja oli kuralla koko yön. Muutaman kerran vein sitä ulos ja aamulla sitten en ehtinyt nousta sängystä, joten aamu alkoi siivotessa :D Heti ulos päästyään sama meno jatkui ja monta kertaa aamupäivästä piti Säde ulos päästää. No koirahan oli ihan väsynyt ja päätin jättää sen kotiin ja olla Gildan kanssa 2h agitreeneissä.
Gilda olikin hyvin reipas ja yllätti emäntänsä kyllä täysin. Putkeen meni todella hyvin, opeteltiin rengasta ja siitäkin meni hyvin. Pussiin meni aluksi avustuksella, mutta muutaman kerran jälkeeen ei tarvinut pussin suuta nostaa vaan sienne se meni ja hyvin uskalsi mennä läpi :) A-esteellä taas ongelmia aluksi, ei olisi uskaltanut mennä, mutta hihnaa vetämällä tuli ja muutaman kerran mentiin hihnan kanssa (hihna löysänä). lopuksi tehtiin rata, joka sisälsi myös A-esteen ja ajattelin kokeilla illman hihnaa ja olin varma, ettei Gilda A:lle menisi, mutta kyllä meni :D Nyt vielä pitäisi opetella keinu niin oltaisiin tutustuttu kaikkiin esteisiin. Tänään kyllä yritettiin keinua, mutta liian pelottava se oli, joten nyt vaan lisää treeniä siinä. Gilda kyllä yllätti minut treeneissä ihan täysin ja jaksoi hyvin 2h treenit, vaikka viimeisellä hyppy treenillä väsähti eikä kuunnellut.  Nyt siis paljastui taas se agiliitäjä Gilda, josta puhuin ennen ekoja treenejä. Ehkä sitten ensi vuonna päästään ekoihin virallisiin kisoihin. Ensin kyllä etsitään jotkut epikset jossa päästään testaamaan omistajan ohjaajan taitoja ja miten yhteistyö sujuu.
Mahtava fiilis oli kyllä treenien jälkeen ja on se mukava nähdä kuinka koira kehittyy ja näkee sen oman työn tuloksen :) Tämän takia koirien kanssa harrastaminen on niin mukavaa <3

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kaikenlaista touhuamista

Eilen otin Gildan ptkästä aikaa yksin mukaan ajelulle ja käytiin ostamassa neidille uusi panta :) Ostettiin Hurtan puolikuristava pehmeä panta, joka on agitreeneissä hyvä. Ostin myös Säteelle ydinluita ja pikkukoirille kuivattua naudan mahaa. Kävin sitten vielä toisessa eläinkaupassa hakemassa pikkukoirille ruokaa ja tilasin 10 pötkö neuta, mukaan tarttui myös muovinen peti, joka toimii Millillä "synnytyslaitoksena" myöhemmin ja ostin vielä puuhapallon, joka meni lapinkoiran pennulle, jota käytiin tänään katsomassa.
Tänään siis oli Millin 2v. synttärit!! Kävin itse aamupäivästä kampaajalla ja kävin ostamassa korille muutaman rasian broilerin maksaa, toinen meni pakkaseen ja toisen keitin korille. Koirat istuivat ja odottivat innoissaan, kun maksat kiehuivat kattilassa ja aina kun menin olkkariin katsomaan telkkaa niin keittiön ovelta kaikki katsoivat ja näytti ihan kuin he olisivat halunneet sanoa "mamma, nää on jo kiehunut ihan tarpeeksi, meillä on nälkä." :D Ja kyllähän kupit äkkiä tyhjenivätkin :D Hain äitin töistä puoli viideltä ja mentiin katsomaan hänen työkaverinsa lapinkoiran pentua. Olipas se suloinen, niin kuin ne kaikki koirat pentuina ovat :) Minut oli nakitettu leikkaamaan tämän naskalihampaan kynnet :D Vähän harjoittelin sen kanssa ensin rauhoittumista, pistin kyljelleen ja päästin vasta kun oli hetken paikoillaan ja palkaksi leikittiin vetoleikkiä, toistin tätä muutaman kerran. Äitini sitten piti pentua vähän kiinni kun leikkasin kynnet ja hyvinhän se sujui.
Kotiin päin ajettaessa päätetiin hakea pitsat, kun ei oltu kumpikaan oikein syöty mitään koko päivänä :) Nam olipa hyvää ja täydellä vatsalla sitten lähdin viemään koiria lenkille. Vein ne pellolle juoksemaan ja intoa riitti paljon. Huomenna olisi taas agitreenit Gildan ja Säteen kanssa, toivottavasti Gilda menisi putkesta paremmalla menestyksellä kuin viimeksi.
Ainiin olihan meillä eilen käymässä tätini, tädin mies ja muutama serkkuni lapsineen. Meillä koirat eivät lasten kanssa ole olleet hirvesti tekemisissä. Millihän ei tykkää lapsista yhtään, koska naapurissamme asuu kauhukakaroita, jotka pelottelivat Milliä, kun se oli pentu :( Gilda ja Säde ei oikein tiennyt miten olla, Gilda kävi vauvaa vähän haistelemassa ja oli kiinnostunut siitä, mutta Säde ja Milli sitten vetäytyivät pois kokonaan keittiöstä.
Heillä oli mukanan myös kaksi lapinkoiraa joiden kanssa tätini ja hänen miehensä kävelivät takaisin kotiin ja me lähdimme Säteen kanssa heitä saattamaan. Koirat juoksivat metsässä innoissaan ja Säde taas nautti kun sai leikkiä oman kokoisten kavereiden kanssa. Säde olikin ihan kurainen ja väsynyt kun tultiin takasin kotiin.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Vihdoinkin Millin juoksut alkoivat :)

Eilen huomasin, että Millillä on alkanut juoksut. Toissapäivänä ei ollut mitään merkkejä juoksun alkamisesta, (onhan tuo toki pissinyt lenkillä muutaman kerran, Millihän on tunnettu siitä, ettei se tee tarpeitaan lenkillä) mutta eilen sen huomasii  ihan selvästi. Heti otin yhteyttä uroksen omistajaan ja sovittiin treffit puolentoista viikon päähän. No jos kaikki menee hyvin, niin pentuja pitäisi syntyä heinäkuun puolen välin jälkeen (juuri sillä viikolla kun veljellänikin on häät, toivottavasti eivät sinä päivänä synny) :D Millillä on huomenna synttärit, neiti täyttää 2v :) Laitan tänne kuvan ja tietoa Millistä ja tulevasta sulhosta vähän myöhemmin. Milli on nolon näköinen, kun sillä on juoksut, se ei oikein tiedä miten päin olisi eikä se edes istu normaalisti vaan enemmänkin alaselällä, eipä mikän ihme toisaalta kun on niin turvonnut jalkojen välistä ettei voi edes kunnolla istua :DD Voisin alkaa tarkastelemaan listaa hankinnoista mitä pitää tehdä ja päivittää senkin ajantasalle. Meiltä nyt sitten Säteen kanssa jää Baltian voittaja näyttely välistä, en viitsi lähteä sinne jos Millillä on pennut, ettei vaan mitään tauteja tuoda sieltä mukanamme.
Tänään tätini pitäisi tulla lapsenlapsiensa kanssa käymään meillä ja ehkä ottaa lapinkoiransa mukaan, niin pääsisi Sädekin vähän riehumaan :) Huomenna mennään sitten katsomaan äitini työkaverin lapinkoiran pentua ja minut on vissiin nakitettu leikkaamaan sen kynnet ;p Itsellänikin kauhea pentukuume, toivottavasti tulisi sitten niitä pentuja niin helpottaisi :D Pakko myöntää, että kyllä laitoin yhden pentukyselyn yhdestä pomeraniasta Venäjälle, oli niin mahtava ja mielenkiintoinen yhdistelmä että. Mutta uskon, että pentu on varattu :( Siis olen miettinyt, että joskus tulevaisuudessa otan pommin sijoitukseen, koska en niitä tulevaisuudessa meinaa kasvattaa, mutta tämä yhdistelmä ja vanhemmat olivat jotain todella ihanaa, etten voinut vastustaa ja pakkohan se oli ottaa yhteyttä :)
No eipä hurrata Millin pentuja liian aikaisin eikä murehdita tuota ihanaa pommi pentuakaan, ei sitä ikinä tiedä mitä tapahtuu.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Hollola ryhmis

Oltiin näyttelypaikalla n.11 ja kessut olivat kehässä viimesenä rotuna, joten odottamistahan se oli. Tuomarina oli Juha Putkonen ja vähän hidastahan tuo tuomarointi oli. Päästiin sitten n.14.30 kehään ja Säde sai tuloksen JUN ERI JUK1 SA PN-3 ja VARA-SERT :) Olisihan se mukava ollut saada sertikin, niin ei tarvitsisi sitten enää pikkunäyttelyissä käydä ennen kun neiti täyttää 2v :) No toivotaan, että sadaan se toinen serti sitten kesän aikana :) Tuomari kehui Säteen hampaita ja kuinka ne ovat niin valkoiset, alettiin sitten höpöttää hampaiden harjauksesta ja sen tärkeydestä :D Säteen hampaitahan pestään ja syöhän se nyt pihalla noita luitakin aika paljon :) Tuomari sanoi, että Säde on liikkeessä vähän pitkänomainen ja se kyllä jolkottikin pää alhaalla ja uskon sen johtuvan kovasta tuulesta :/ Sanoi kyllä, että seisoo ryhdikkäästi.
Ensi viikonloppuna on sitten Hamina ja Helsinki KV näyttelyt. Kessuja ilmoitettu molempiin todella vähän, taisi molemmissa olla vain 8 kessua jos en nyt väärin muista :D Sitten sitä seuraavana viikonloppuna onkin Eestin Voittaja-näyttely, jossa kessuja 12 kappaletta :)
Baltian voittajaan en vielä ole saanut seuraa, mutta ilmot laitan ensi viikolla menemään. Katsotaan sitten lähdenkö matkanjärjestäjän mukana, vai autolla. Matkanjärjestäjän mukana meno on aina niin helppoa, ei tarvitse kuin hypätä bussiin ja ottaa rennosti :D

perjantai 13. toukokuuta 2011

Agitreenit

Joo, olin kirjoittanut kyllä keskiviikkona uuden bloggauksen, mutta eipä sitä enää täällä näy :( Kirjoitetaan sitten uudestaan :D
Säteen ja Gildan kanssa oli siis keskiviikkona agitreenit. Gildasta tullut ihme nössö, hypyt kyllä meni ihan ok, mutta aina kun lähestyttiin putkea niin neiti meni makaamaan ja heilutti häntää ja kiemurteli. Ilme koiralla oli ihan kuin olisi halunnut sanoa "nännännäää enpäs tulekaan, rapsi vähän masusta.." No ei auttanut edes nakeilla houkuttelu, niin tehtiin niin että Kirsi meni putken toiseen päähän herkkujen kanssa ja minä "heitin" Gildan putkeen. Teimme näin sen takia, ettei Gilda oppisi siihen, että aina putkelle mentäessä minä houkuttelen sitä nameilla ja palkkaan vaikkei se menisi edes loppujen lopuksi putkeen. Säteen kanssa meni paljon paremmin. Teimme siis samaa rataa kuin ensimmäisellä tunnilla Gildan kanssa, joten ohjauskuviot oli itselläni suurinpiirtein hallussa. Säde meni ensimmäisellä kerralla vähän liian innokkaasti alun, joten ohitti toisen esteen tyystin, no eikun uudestaan ja ite kerroin käskyt selkeämmin ja kuuluvammin. Säde menikin kuin unelma, kun kerrankin itse ohjasin oikein, enkä heilunut kuin päätön kana :D A-esteellä ongelma on kontakti, joka pitäisi loppuun saada, ettei tule ihan ryminällä alas :D
Harkattiin sitten torstaina Gildan kanssa kotona putkea. Ensin ilman hihnaa, mutta eihän siitä mitään tullut, samanlainen mato se oli kuin harkoissakin. Päätin kokeilla sitä hihnalla, laitoin sille Millin kevyen näyttelyhihnan, joten sain hallittua sitä. Gilda olikin paljon innokkaampi hihnassa joten juoksimme ensin pihalla ja annoin käskyn "putki" ja snne se sujahti hihna kaulassa :D Muutaman toiston jälkeen otin hihnan pois ja hyvin meni. Tein putkeen n.90 asteen mutkan ja laitoin hihnan taas kaulaan. Hyvin meni sekin. Tänään sitten yritin muutaman kerran ilman hihnaa ja ilman palkkaa saada sitä putkeen mutta eipä se sinne mennyt :D Säteen kanssa sitten harkattiin kontaktia rappusilla, hyvin meni sekin. Käskynä oli "sssstop" jotta himmaisi vähän vauhtia ennen pysähdystä, hyvin jäi takajalat edelliselle rappuselle ja tehtiin vielä harkka aurinkotuolissa, joka on vähän viisto ja siinäkin sujui hyvin. Katsotaan vaan niin harkoissa se ei mene niin hyvin A-asteellä, koska Säde on niin innoissaan ja vauhtia on enemmän. Otin eilen Säteestä myös kuvan kaikkien pokaalien kanssa, mitä se Montenegrosta pokkasi mukaansa. Roppi-pokaalit loppuivat toisen päivän ekan näyttelyn jälkeen :D Sitten saivat enää ryhmäsijoittuneet ja lopulta vain RYP-1 ja BIS-koirat pokaalit :D Hyvin järjestetty :DD
Ilmoitin Säteen myös Tuusulan ja Karjaan kaikkien rotujen näyttelyihin :) Baltian voittajaan pitäisi ensi viikolla laittaa ilmot ja äiti mietti, josko lähdettäisiin Euroopan voittaja näyttelyyn syksyllä. Pitää miettiä vielä sinne lähtöä, koska itselläni on koulua silloin :( Eihän se haittaisi jos olisi teoriaa, mutta jos on työharjoittelu jakso juuri tuolloin, niin sieltä en voi olla pois :(

torstai 12. toukokuuta 2011

Tänään sain sitten viimein otettua Säteestä kuvan Montenegrosta saatujen pokaalien kanssa :D Pitihän sekin muisto tallentaa.
Nyt saa sitten lisää pokaaleja pölyttymään hyllyn päälle ;p No aikeissa on ostaa uusi hyllykkö, kun Säde pentuna söi toisen hyllyni vetolaatikon kahvat :D Tänään treenasin Gildan kanssa putkea, ilman hihnaa se meni taas köllöttelemään maahan eikä näyttänyt kuulevankaan ohjeitani, vaikka minulla oli nakkeja palkkana :D No päätin sitten lainata Millin näyttelyhihnaa ja laitoin sen Gildan kaulaan, ja johan sujui, juostiin autoa ympäri ja kohti putkea ja käskystä meni putkeen ja putken päässä odotti namit kupissa. No muutaman toiston jälkeen koitin ilman hihnaa ja se sujui. Sitten taitoin putkeen 90 asteen mutkan, ja koitin uudestaan hihnan kanssa ensin ja meni kuin menikin innokkaasti putkesta. 
Säteen kanssa otettiin sitten sitä kontakti harkkaa rappusilla, hyvin jäi takatassut edelliselle rapulle kun sanoin "ssssstop" vähän ennakoin, jotta koirakin tajuaisi vähän himmata vauhtia :D Mentiin sitten rappuja edes takaisin ja koitettiin sitten vielä aurinkotuolistakin pois tuloa ja pysähtyi hyvin, saa nähdä miten sitten menee A-esteellä seuraavissa treeneissä. Saattaa meinaan olla, että silloin koira on paljon innostuneempi, kuin tänään rappusissa :D No sen näkee sitten. Tänään ei menty Säteen kanssa näyttely treeneihin vaan kävin Mega myynnissä katsomassa mitä sieltä löytyy, no löysin koirille ison vesikupin parilla eurolla, lisää kumimattoa ruokakuppien alle ja isomman Säteen häkkiin alustan alle, hakaneuloja ja itselleni ostin pikkumyy yöpaidan :D
Kerään siis kaikennäköisiä muumi juttuja, mukeja on kaapissa jonkun verran, muumipapan hattu- maljakko, tuikkupalloja, lasitauluja, muumipeikko-kaadin yms..
Tänään ilmoitin Säteen Tuusulan ja Karjaan kaikkien rotujen näyttelyihin. Mietin pitkään pitäisikö ilmoittaa Millikin Tuusulaan, mutta en sitten ilmoittanut kuitenkaan :D Ilmoitan sen sitten Lammin ryhmikseen, ellei tapahdu jotain yllättävää ;p 

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Agitreenit+ matkasuunnitelmia :)

Tänään oli siis agitreenit. Gilda oli ihan ihmeellinen koko treenien ajan, hypyt kyllä meni, mutta sitten putkelle mentäessä meni makaamaan ja läähätii :D No Kirsi otti sitten nameja multa ja sanoi, että "heitä" se koira sinne putkeen, äläkä palkkaa tai sano mitään. No sinnehän se sujahti ja oli iloinen kun sai nameja. Viimeisen kerran meni jopa itse putkeen. En ihan ymmärrä miksi se ei sinne putkeen tahdo mennä, kun kotonakin menee putkeen ja on ennenkin hallilla mennyt. No Säteen kanssa kaikki menikin sitten super hyvin, Säde oli ekalla kerralla vähän villi, mutta loput kerrat meni hyvin, pysyi kuulolla ja omistajakin ehti miettiä ohjauskuviot kuntoon ja jopa muisti ne liikkeessäkin :D A-estettä pitää treenata, Säde menee kyllä muuten hyvin, mutta lopusta puuttuu kontakti. Sitä siis harkkaamaan. Tehtiin siis ihan rataa, hyppyjä, putket ja A. Säde irtoaa hyvin esteille ja pysyy kuulolla ja ymmärtää mitä pitää tehdä seuraavaksi, paitsi silloin kun itse olen niin tyhmä, että jätän sen selkäni taakse ja seuraavassa hetkessä koira tekee ihan omaa rataa :D

Matkasuunnitelmista nyt sitten. No matka Miliamilla Baltian voittajaan on täysi :( Pitää nyt sitten äkkiä miettiä, lähtisinkö King Toursin matkaan vai saisinko houkuteltua jonkun lähtemään autolla kanssani. Ensiviikolla meinaan ilmottautua King Toursille, sain sitten matkaseuraa tai en, koska muuten menee sieltäkin paikka sivu suun :D
Äiti on puhunut, että jos lähdettäisiin Euroopan voittajaan syyskuussa, no tänään se sitten sanoi, että hän ottaa loman siihen ja nyt se sitten on vissiin varma asia (kiva kun minultakin kysytään)  :D Tosin itse en tiedä vielä, onko minulla koulua vai työssäoppimista tuona ajankohtana, mutta eiköhän molemmista voi vähän lomaa ottaa ;)
Katsotaan mitä aika tuo tullessaan :) Aikaahan ei tietysti paljoa ole hukattavana, ettei mene taas matka sivusuun :D

tiistai 10. toukokuuta 2011

eipä mitään erikoista

Tänään oli mun synttärit ja sen kunniaksi löhösin koko päivän :D Aamulla kävin koululla palauttamassa (jo oli aikakin) yhteiskuntaopin tehtävät ja tein samalla matikan kokeen. Kotiin päästyäni on päiväni mennyt koneella, sohvalla ja ulkona löhöillessä. Koiratkaan eivät jaksa kuumalla mitään kummallista tehdä, nekin löhöävät ja syövät puruluita tai peuhaavat älypallojensa kanssa. Säde etsii aina varjopaikan, yleensä se makaa terassin viileällä betonilla, kun taas Milli ja Gilda ottavat aurinkoa minkä kerkeävät. Välillä Gilda menee auton alle varjoon, mutta Milli pitää välillä "pakottaa" varjoon, ettei mitään lämpöhalvausta saa. Tein kyllä koirille pientä agility rataa takapihalle, putki ja muutama hyppy, mutta eihän nuo mitään jaksaneet :D Pitää siis illalla yrittää uudestaan, kun aurinko laskee eikä ole niin kuuma.
Käytiin äsken koirien kanssa pieni lenkki, aurinko paistoi ja koirat läähättivät, mutta pieni lenkki teki hyvää meille jokaiselle :D Illalla voidaan mennä sitten vielä pellolle juoksemaan. Huomenna olisi sitten taas agitreenit Gildan ja Säteen kanssa 16-18, muutama kerta jäi välistä pois, mutta toivottavasti ei olla kauheasti jääty jälkeen muista :p

lauantai 7. toukokuuta 2011

Matkakertomus ja Tampere KV

No jos sitä nyt kertoisi matkasta jotakin :) Lähdettiin siis 25.4 kohti Helsinkiä, tietysti juuri pahin pääsiäisen paluuliikenne ruuhka :D No oltiin satamassa joskus puoli kahdeksan aikoihin ja alettiin pakkaamaan bussia ja tutustumaan muihin matkalaisiin. Säde sai heti ystäväkseen Eurasier tyttösen Efffin. Matkalle lähti n.15 henkilöä ja koiria taisi olla n.20. Heti laivaan päästyämme menimme syömään ja ostoksille. Tallinnan satamaan päästiin klo:23.00 ja siitä alkoi matka kohti Montenegroa. Joskus kahden aikoihin yöllä pysähdyttiin tankkaamassa ja pissattamassa koiria. Reittihän meni siis suurinpiirtein näin: Helsinki-Viro-Latvia-Liettua-Puola-Tsekki-Slovakia-Itävalta-Slovenia-Kroatia-Bosnia-Herzegovina-Makedonia. Ensimmäinen yöhän me vietettiin bussissa, ja seuraava päivä. Liettuan ja Puolan tien varsilla oli melkein joka tolpassa haikaran pesä.
Puolan tiet olivat aika pitkälti pelkkää suoraa, ympärillä pelkkää peltoa ja tietöitä. Muutamia kuvia tien varsilta 



Säde ja Elffi Puolan hotellin pihalla 
Olimme Puolassa hotellissa yötä ja hotelli oli kyllä hieno. Miedän huoneessa oli iso pesutila, jossa höyrysuihkukaappi kaikilla herkuilla :DD Käytiin syömässä viereisessä ravintolassa ja annokset olivat todella suuria. Söin omasta annoksestani ranskalaiset ja 1/3 broileri leikkeestä (leike oli lautasen kokoinen).
Aamulla vietiin Säde bussiin omaan häkkiin ja menimme aamupalalle. Matka jatkui taas. Tässä kuvia Tsekeistä ja Slovakiasta 


Seuraava yö vietettiin vissiinkin Kroatiassa, ellen nyt ihan väärässä ole :D Meni puolet ajasta nukkuessa bussissa, niin ei aina tiennyt missä päin maailmaa olimme :p
Pissatauko Slovakiassa

Säde väsyneenä hotellissa Kroatiassa

Sumu nousee

Itävalta
Aamusta lähsimme matkaamaan kohti Montenegroa johon pääsimme n.klo 23 illalla. Pysähdyttiin aina n. neljän tunnin välein 45minuutiksi, niin ehti hyvin pissattaa koiraa, käydä itse vessassa ja ostaa eväitä. Tässä muutama kuva Kroatia-Montenegro väliltä. Kuvat ovat aika huonolaatuisia johtuen siitä, että ne on otettu bussin ikkunan läpi :(













Suurin osa edellä olevista kuvista on Kroatiasta. No loppumatkasta Säteellä meni vatsa vähän sekaisin ja piti heittää alusta pois, kun paskoi häkkiin. Saatiin onneksi lainaksi toinen alusta, Kiitos Hissulle :) Illalla saavuimme Montenegroon hotelliin. Kaikki olivat ihan väsyneitä ja itse menin suihkun kautta nukkumaan. Seuraava päivä olikin vapaata ja kierreltiin kaupoissa ja käytiin syömässä. Ostin uudet kengät (yllätys), lompakon, pari paitaa ja aurinkolasit. Kulkukoiria oli aika paljon ja piti lähteä useamman koiran kanssa lenkille, jottei kulkukoira laumat hyökkää kimppuun. 
Lauantaina olikin sitten vuorossa ekat näyttelyt: aamusta Montenegro Cacib ja iltapäivällä Montenegro Cac. En jaksa alkaa kirjoittamaan tuomareita, kun on niin vaikeita nimiä :D Mutta Säde sai ne tarvittavat junnu sertit ja sai Montenegron junnu muotovalio tittelin ja oli vielä cac-näyttelyssä BIS-2 junnu.
Toisena päivänä vuorossa oli Makedonian cac-näyttelyt. Säde sai taas ne junnu sertit ja näin ollen tuli Makedonian junnu muotovalioksi. Iltapäivän cac-näyttelyssä Säde oli vielä BIS-3.
Kolmantena päivänä oli sitten vuorossa Moldovan ja Bulgarian cac-näyttelyt, joista junnu sertit ja Moldovan ja Bulgarian junnumuotovalio tittelit.Bulgarian näyttelyssä vielä Säde BIS-3 junnu.
Eipä paljon muuta keretty tekemään kun näyttelypaikalla olemaan. Säde oli näyttelyiden välillä huoneessa nukkumassa ja me kävimme syömässä ja pikaisesti ruoka ostoksilla. Koirat olivat aivan hulluja, mitä vihaisempi koira sen parempi :( Sai ihan varoa. Yksi Cane Corso puri matkaseuralaistamme käteen, onneksi ei pahasti. Paljon oli miehillä laumanvartijoita ja taistelukoira rotuja ja nehän meinasivat tappaa toisensa. Kehissä koirat rähisivät toisilleen ja kävivät toisten koirien kimppuun. Myös säälittävää oli nähdä, kun pienet lapset kantoivat mukanaan korkeintaan 4 viikon ikäisiä koiran pentuja :(
Tässä muutama näyttelykuva



Ensin RYP-1...

....ja lopulta BIS-3
Alotimme maanantai iltana kotimatkan n.klo 21. Näyttelyn päätteeksi järjestettiin ilotulitus josta EI VAROITETTU etukäteen, joten olimme ihan näyttelypaikan vieressä ja Sädehän sai kunnon sätkyt ja peläsyi huolella :( Pidin kovaa niskavilloista kiinni ja otin sen syliin, ja onneksi se ei päässyt karkuun, koska sitä ei olisi enää todennäköisesti löydetty. Takastulo matka oli pitkälti nukkumista, väsynyttä porukkaa bussi täynnä. 
  Meidän piti tulla torstai-iltana laivalla Suomeen, mutta Puolan liikenneruuhkat ja poliisi päättivät toisin. Ajettiin ensin ruuhkassa 20km/h ja poliisi pysäytti ja bussi seisoi 1,5h kunnes poliisit päästivät meidät jatkamaan matkaa. Kävimme tappamassa aikaa Riikan vanhassa kaupungissa ja syötiin todella hienossa paikassa. Kameraa en aina muistanut mukaan ottaa mikä vähän harmittaakin :( Tässä muutama kuva Riikasta:




Kyllä perjantai aamuna olin väsynyt, kun päästiin laivaan. Kotona sitten kaikki tavart pois autosta ja ulkona pesin häkin ja aluset painepesurilla, jotta varmasti ei jäisi mitään ötököitä sinne. Säteestähän löytyi muutama ruskeakoirapunkki matkalla, mutta eivät onneksi olleet päässeet iholle asti. Tavallisiakin punkkeja löytyi vissiin neljä, mutta ne olivat kuolleet, kun Säteellä oli punkkiaineita turkissa enemmän ja vähemmän :DD
Tämän tarkempaa matkakertomusta en nyt jaksa kirjoittaa (tämän kirjoittamiseen meni n.1,5h) ,mutta tutuille tulee varmasti puhuttua matkasta enemmänkin kun tavataan :)

Sitten oltiin tänään Tampereen KV-näyttelyssä. Säde JUN ERI JUK3 SA
Viisi narttua sai SA:n, mutta tiesin jo PN-kehään mennessä, että me sieltä ekana pois putoamme :) Ostin pikkukoirille ison aamutohvelin (otan kyllä kuvan) johon he pääsevät piiloon ja Säteelle häkkiin uuden alustan. Tilasin myös yhdeltä kauppiaalta Aptus Show:hun chihu-kassin :) Saan sen sitten sieltä, kun ne olivat päässeet loppumaan. Säde oli matkasta hyvin väsynyt ja kehässä ei liikkuminen ollut (omasta mielestäni) kaunista, Säde löntysti perässä, eikä ollut yhtään reippaana. Seisoi kyllä kauniisti, mikä ei ole koskaan ongelma ollutkaan meillä. Kuvia laitan, kunhan ystäväni Janne laittaa minulle kuvia tulemaan. Janne oli tänään kuljettajan, kantojuhdan, kennelpojan ja valokuvaajan tehtävissä :) Iso kiitos kuuluu hänelle! Ensi viikonloppuna sitten Hollolaan ryhmikseen, jospa Säde viikon aikana vähän skarppaisi itseään.
  Niin ja vielä sitten kotiin päästyäni huomasin, että kehäsihteeri ei ollut merkinnyt Säteelle arvosteluun ollenkaan SA:ta eikä JUK3 sijoitusta, taas postia Kennelliittoon sitten :D Ne siellä niin tykkäävät varmaan minusta kun aina on jotain sanottavaa jostakin asiasta :D

perjantai 6. toukokuuta 2011

Uusia titteleitä Säteelle :)

Kotiin palattiin tänä aamuna Montenegrosta. Säde on nyt sitten Montenegron, Makedonian, Moldovan, Bulgarian ja Balkanin juniorimuotovalio!
Säde oli myös BIS-2 Juniori, BIS-3 Juniori ja BIS-3 :)
Hienosti meni, laitan paremmalla ajalla matkasta kertomuksen, mutta nyt olen niin väsynyt, etten jaksa kirjoittaa pitkää tekstiä. Huomenna mennään Tampereelle näyttelyyn :)