perjantai 22. kesäkuuta 2012

Eipä kummempia...

Taas on vierähtänyt tovi päivityksestä, mutta se johtuu siitä, että emme ole tehneet oikein mitään. Vanhempani ovat lomalla ja ovat olleet viimeiset 2 viikkoa melkein koko ajan mökillä koirieni kanssa :) Itse olen ollut töissä ja ottanut rennosti koirien ollessa poissa. Tosin välillä tuntuu koti niin yhjältä kun ei ole kukaan repimässä läppärin johtoa tai juoksemassa ympäri taloa :D

Parina viime keskiviikkona ollaan oltu kyllä agitreeneissä Gildan ja Säteen kanssa, viime keskiviikkona tosin otin mukaan vain Säteen :) Ensi keskiviikkona mennäänkin Nastolaan epiksiin (toivottavasti ilma suosisi meitä). Treenit on mennyt ihan hyvin, pitäsi vaan päästä treenaamaan useammin kuin kerran viikossa.

Tänään oltiin sitten Hassen kanssa Kangasalalla trimmissä :) Eli kävimme Outin (Hassen kasvattaja) luona ja viihdyimme siellä nelisen tuntia höpötellen, syöden ja tietysti trimmauksen merkeissä :) Hasse nukkuikin molemmat ajomatkat (n.1,5h per suunta) ja kotona sitten taas jaksoi rieuhua muiden koirien kanssa :) Nyt kaikki koirat nukkuvatkin tyytyväisenä ja väsyneinä kun juoksivat pitkin pihaa muutaman tunnin :)

Ensi viikonloppuna suuntaammekin Hassen kanssa Tampereelle erkkariin, saa nähdä monta pentua kehään on tulossa :) Aikutauluja ei ole vielä tullut :/ Sitä seuraavana viikonloppuna lähdetään Hassen, Unton ja Säteen kanssa Viroon. Seuraksi saamme Ninnin ja hänen kessunsa Sinan :) 

Hyvää juhannusta kaikille!



tiistai 12. kesäkuuta 2012

Riika kv x2 :)

Perjantaina aamupäivästä suuntasimme Unton ja Säteen kanssa kohti satamaa :) Äitini oli myös matkassa mukana. Riikaan tosiaan menimme matkanjärjestäjän kanssa, koska en yksin olisi jaksanut koko matkaa ajaa :) Häkit siis bussiin ja auto parkkiin ja eikun laivaan :) Perjantaina illalla saavuimme sitten Riikaan hotelliin ja lauantai aamuna kuudeltä ylös.

Lauantaina kessut arvosteli malesialainen Weng Who Chan: Unto jun eri2 kp ja Säde avo eri2 eli ei siis mitään hurraamista, arvostelut olivat kuitenkin hyvät ( ja onneksi englanniksi :D ) .

Sunnuntaina kessut arvosteli Ana Mesto Martin (Espanja): Unto jun eri2 kp j-sert --LV JMVA!! ja Säde avo eri1 sa pn-2 ja vara-cacib! :) Lopulta Unto ja Säde olivat myös BIS-5 pari! :) Harmi kun ei ole kuvia :( Vaikka kamera oli mukana niin eipä tuo mamma mitään kuvia ottanut (tai ottihan se muista, mutta ei meistä) :D
Pääsin myös esittämään isoon kehään Outin (O´zone) dalmista kasvattajaluokassa :) Sijoitusta ei tullut sunnuntaina, mutta lauantaina he taisivat sijoittua BIS-3 sijalle :) Kiitos Outille luottamuksesta! :)

Tavoitteet siis täyttyivät, Untolle saatiin se junnuserti jota lähdettiin hakemaan ja Säde melkein sai sertin, mutta se ei haittaa :) Ei mene matkasuunnitelmatkaan uusiksi, kun on koira joka Latviasta jotain tarvitsee ;)

Pidempää pävistystä en jaksa nyt kirjoittaa, olen reissusta hyvin väsynyt (tuli nukuttua 3 yön aikana n.10h yhteensä) ja tänään olin vielä töissä aamuvuorossa (nukuin kyllä pommiin kun heräsin 05.30 ja 15 minuutissa olin töissä avaamassa kahvilaa) :DD  Koirat ovat mökilla rentoutumassa ja itse nukun nyt ansaitut päiväunet ja huomenna on onneksi vapaa päivä <3


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Eestin Voittaja-12

Parin viikon päivityskatko, no eipä ole mitään erikoista tapahtunutkaan :) Viime viikolla olin Säteen ja Gildan kanssa agitreeneissä, molemmat meni hyvin! Se siitä!

Otsikosta selviääkin, missä vietimme viime viikonlopun eli siis Viron puolella käytiin. Perjantaina olin aamulla hakemassa todistusta siitä, että valmistuin lähihoitajaksi, sain myös Koulutuskeskus Salpauksen stipendin :)
Tulin sitten kotiin vaiihtamaan vaatteet ja pakkaamaan loput tavarat ja lähdin yhden maissa ajamaan kohti Espoon Ikeaa, jossa treffasin Annin ja Marjan. Pakattiin auto ja suunnattiin Annin kanssa kohti satamaa. Marja siis toi Reetu tollerin mukaamme. Olimme satamassa hyvissä ajoin ja laivaankin pääsimme jo tunti ennen laivan lähtöä :D Kulutimme aikaa syöden ja shoppaillen :) Tallinnan päässä kävimme heti kaupassa ja suuntasimme hotellille. Loppuilta meni koirien kanssa ulkoillessa ja hieman niitä harjatessa.
Lauantaina menimme aamusta aamupalalle ja suuntasimme 11 maissa näyttelypaikalle. Yritimme pystyttää telttaa, mutta tuuli niin paljon, että se jäi yritykseksi :) Majoituimme Ninnin telttaan :)
Mukana minulla oli siis Unto ja Säde, Unto meni ensin kehään tuloksena: JUN ERI ROP-Juniori ja PU-2 ja sai tittelin Eestin Juniori Voittaja-12 Säde sai tuloksen VAL ERI2 PN-2 VARA-CACIB :) Paras narttu oli virolaisen omistama Venäjän tuonti, jolla oli kyllä upea turkki, ei siis huonolle hävitty :)
Yhdessä Unto ja Säde olivat ROP-pari. Ryhmissä ei sijoituttu, Unto pääsi 15 parhaan joukkoon junioreissa (joita oli n.30-40). Reetu tolleri osallistui noutajien erkkariin ollen ROP ja BIS-2 :) Onnea Annille, Marjalle ja Reetulle! Tulihan Reetusta myös EE MVA :)
Olimme hotellilla joskus kuuden maissa ja suuntasimme melkein heti syömän läheiseen kauppakeskukseen. Uni maistuikin hyvin.
Sunnuntaina menimme sitten Unton ja Säteen kanssa turisteiksi, koska oli Reetun vuoro esiintyä kehässä. Hienosti se esiintyikin ollen ROP ja sai CACIBIN ja näin ollen hänestä tuli  C.I.E!!
Pakattiin auto ja ajateltiin ettei Reetu jää ryhmiin, koska menisi niin tiukalle.No päätettiin sitten kuitenkin katsoa, josko he ehtisivät ja tiukille meni! Reetu pääsi vielä 7 parhaan joukkoon josta tuomari alkoi sijoittaa koiria, Reetu ei sijoittunut mutta meille tuli kiire laivaan, olihan kello jo 15.50 ja laiva lähti 16.30 :D Ja siis meidänhän piti olla satamassa viimeistään 16.10, jotta  päästään laivaan, taisimme olla 16.05 check in pisteellä :D

Nyt akkujen latausta ja ensi viikonloppuna suuntana Latvia ja Riika KV :)

Ainiin ja ilmoitin sitten Unton ja Säteenkin Harjun näyttelyyn :D