Millillä laski lämmöt 25.7, klo 15 lämmöt oli n.35 eli tiesin tässä vaiheessa valmistautua seuraavaan päivään. 26.7 klo:12 Milli lähti pedistään ruokahuoneeseen ja luulin sen tekevän pissat, mutta siltä tulikin paljon limaa ja näin ollen avautumisvaihe alkoi. Neljän maissa Milli alkoi ponnistaa voimakkaita ponnistuksia ja kalvopussi tulikin näkyviin klo:16.20. Pentua ei kuulunut, vaikka Milli kuinka ponnisti ja klo 17.00 soitin Lahden eläinlääkäriasemalle ja kyselin neuvoja. Siellä oli niin paljon asiakkaita ja vain yksi lääkäri, etteivät he ottaneet meitä vastaan, joten soitin Mäntsälään Saaren klinikalle ja siellä neuvottiin odottamaan vielä tunti, ja jos mitään ei tapahtuisi niin sitten menisimme sinne katsomaan mikä on tilanne.Lähdettii sitten kuuden maissa ajamaan sinne ja Millikään ei jaksanut ennää ponnistaa, tietysti voimat menneet, kun ei ole mitään juurikaan syönyt parina kolmena päivänä :/ Lääkäri pisti oksitosiinia, mutta sekään ei auttanut, pentua ei tullut ulos. Päädyttiin siis keisarileikkaukseen. Kello oli tuossa vaiheessa jo melkein puoli kahdeksan ja odottelimme äitini kanssa odotushuoneessa ja aika tuntui menevän niin hitaasti. Yhdeksän aikoihin meille tuotiin ensimmäinen pentu, jota meidän täytyi hieroa, en enää muista mikä se pennuista oli, mutta olisikohan ollut uros, jolla piirto päässä? Täytyy kysyä mammalta, jos hän vaikka muistaisi jotain :D Seuraavaksi tuli narttu pentu (muistaakseni) ja viimeisenä isoin pentu, bläkkäri? uros. Siinä hieroimme pentuja ja lääkäri tuli sitten kertomaan, että Millin tila on todella huono, se on heikko ja on menettänyt paljon verta, selviytymisestä ei voitu olla varmoja :( Itkuhan siinä meinasi tulla ja kaikki se ilo pentujen syntymisestä oli kadonnut, mitä menin tekemään, miksi astutin Millin yms...Lääkäri käski meidän viedä pennut kotiin ja syöttää niitä, ja lähtisin sitten takaisin Milliä katsomaan. Menin katsomaan Milliä ennen kuin lähdimme, sehän saattaisi olla viimeinen kerta kun nään sen hengissä, Milli oli heikko, se nukkui vielä, mutta näytti heikolta, ikenet olivat aivan valkoiset ja huoneesta lähtiessäni en voinut enää pidättää itkua. Lääkäri kertoi meille vielä, että pennut olisivat syntyneet luonnollisesti, mutta yksi pentu (ensimmäinen) oli tulossa sivuttain ja näin estänyt toistenki pentujen tulon. Lähdin viemään äitiä ja pentuja kotiin ja soitin ystävälleni kertoakseni uutiset ja pyysin häntä myös samalla lähtemään mukaani klinikalle, kun menen Milliä katsomaan. Tiesin jo siinä vaiheessa, etten pystyisi ajamaan takaisin kotiin, jos Milli luovuttaisi ja menisi pilven reunalle katselemaan jälkikasvuaan. Matkalla kinikalle puhelimeni soi, sydän pomppasi kurkkuun kun tiesin, että he soittaisivat klinikalta, Milli oli varmasti kuollut, puhelimessa he eivät sanoneet mitään vaan sanoivat odottavansa, että pääsen perille.
Minulla oli Millille mukana kuljetuskoppa ja lämmin peitto. Kun pääsin ovesta sisään menin suoraan leikkaussaliin katsomaan miten Milli voi ja siellä se makasi ja heilutti häntää ja selvästi hymyili minut nähdessään, se ilon tunne jonka tunsin oli aivan sanoin kuvaamaton. Lääkärikin sanoi, että miten ihmeellisesti Milli selvisi, vaikka mahdollisuus selviytymiseen oli niin pieni, mutta Milli on taistelija, eikä anna helposti periksi <3 Tietysti oli ja on vieläkin riski sisäiseen verenvuotoon, mutta Milli on pirteä. Yö meni siis minulla pentuja ruokkiessa, hieroessa niitten pyllyjä ja masua, jotta pissat ja kakat tulisivat. Aamulla Milli ensin pelkäsi pentujaan, sitten se vähän nuoli niitä ja lopuksi laitoimme Millin ja pennut alas pentuaitaukseen ja kun sinne seuraavan kerran menin oli Milli kyljellään ja antoi pentujen imeä nisiä ja nuoli niitä. Milliltähän ei tule vielä maitoa, mutta toivottavasti kohta alkaisi tulemaan. Yöllä ruokin pentuja tunnin välein ja painot ovat nyt lähteneet nousuun. Nyt onkin vähän helpompaa, kun ruokkimisen jälkeen Milli tekee loput työt ja pennut ovat tyytyväisiä. Huomenna mennään Millin kanssa kontrollikäynnille ja saadaan lisää antibiootti ja kipulääkepiikkejä, onneksi olen lähäri niin ihon alle pistäminen on tuttua hommaa :D
Ainiin ja kyllähän minä siellä klinikallakin säädin tippaletkua, kun huomasin ettei se tippunut kunnolla ja arvasin, että syy on siinä, ettei se ole suonessa kunnolla, pieni liikuttelu sinne tänne niin johan alkoi tippua, hoitajaakin vähän nauratti :) Mutta onneksi oli onnellinen loppu (ainakin vielä tässä vaiheessa). Olisin syyttänyt itseäni koko loppu elämäni, jos Milli olisi lähtenyt pois näin varhain. Nyt sillä alkoi lihotuskuuri, koska se on niin laiha, varmaan painoa oli enää 1,5 kg tai ainakin se näytti eilen samalta kuin nälkäiset kulkukoirat, tänään on ruoka maistunut todella hyvin. Mutta nyt taas kutsvat syöttäjän tehtävät ja sen jälkeen voisi vähän vaikka nukkua, kun onhan tässä tullut valvottua 26h putkeen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti