Tänään annoin aamulla Millille vähän kissan purkkiruokaa ja päätin sitten jauhaa joukkoon nappuloita ja ruoka upposi Millin suuhun hyvin :D Jes! Huomenna olisi siis ultra ja pitäisi käydä ostamassa rc:n starter ruokaakin.
Säde ja Gildakin kotiutuivat tänään mökiltä ja ovat nukkuneet siitä lähtien. On siellä mökillä niin rankkaa, kun pitää koko saari aina tutkia läpi moneen kertaan. Gilda onkin saanut nimen seikkailija, kun se aina menee pitkin poikin saarta, ja välillä se tulee katsomaan, missä ihmiset ovat. Tänään on siis ollut lepopäivä meillä kaikilla :)
Säde ei ollut niin hirveän "likainen" mökiltä tultuaan, muutama roska turkissa ja vähän pihkaa tassuissa. Gildalla pihkaa oli korvissa ja olihan tietysti molempien turkit sen näköiset, että koirat olisi suoraan mettästä repäisty :D Äiti sitten Gildan ja Säteen harjasikin :) Hyvä kenneläiti siitä onkin kehittynyt ;D Ensi viikonlopun näyttelyt (Tuusula ja Karjaa) joudunkin pärjäämään ilman apureita, kun äitini on töissä ja isäni ei varmaan viitsi lähteä :D Tuusulassa kessujen kehä on juuri ennen ryhmäkilpailuja eli viimeisenä rotuna kehässä, joudun kuitenkin menemään paikalle jo ennen 12. Ajattelin tosin mennä jo 11, kun silloin alkaa chihukehä niin voisin sitä mennä tiirailemaan :) Karjaalla kessut ovatkin sitten ekoina (huoh, joutuu heräämään aikaisin) ja ajattelin sitten jäädä ehkä katsomaan chihukehän,. joka alkaa (muistaakseni) aikalailla kessujen jälkeen. Huomenna päivitystä lisää ja lupaan laittaa Millin masusta kuvan :D Onhan niitä kuvia jo muutama tettu, mutta on niin ärsyttävää alkaa siirtää jotain yksittäistä kuvaa koneelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti