tiistai 9. elokuuta 2011

Sekalaista toimintaa

Mitään ihmeellistä ei ole oikeastaan tapahtunut. Tänään aamulla huomasin, että Millin leikkaushaava punottaa ja tuli sieltä sitten vähän märkääkin ulos. Siellä on siis vielä pieni reikä, joka ei ole mennyt umpeen. Siis Millillä tikit oli muuten ommeltu sisäpuolelle, mutta viimeisen tikin pää tuli ulos ja se lähti viime viikolla pois, tikit siis olivat sisäpuolelta sulaneet ja tänä sulamaton pää oli sitten lähtenyt pois. Nyt se pienen pieni reikä on tulehtunut :( Pennut tietysti kynsillään raapineet sitä. Kuumetta Millillä ei ole, joten vielä ainakin mennään ihan kotikonstein, putsasin haavan ja laitoin siihen sidetaitoksen, jotta pennut eivät pääsisi sitä raapimaan enää. Seurataan nyt tilannetta. Millin pennuilla on kaikilla etu- ja takakannukset (en ole tainnut sitä aikasemmin mainita), tytöllä ja isolla pojalla ne ovat hyvin kiinni, toisella uroksella ne ovatkin sitten sellaiset nahkariekaleet. Eläinlääkärihän niitä ei silloin pois ottanut, koska eläinsuojelulaki sen kieltää, tietysti olisin voinut tuon yhden uroksen takakannukset leikata, mutta toisilta en. 
  Eilen kierrettiin Gildan, Säteen ja Unton kanssa metsälenkki, Untokin jaksoi hyvin ja yritti kovasti pysyä muiden perässä, mutta ei ihan pysynyt vauhdissa mukana :D Käveltiin sitten Unton kanssa hitaammin ja annoin Säteen ja Gildan juosta edellä. Tänään äiti sitten vei koirat lenkille ja aika märkiä koiria olivat, kun tulivat takaisin :D Huomenna olisi viimeinen lomapäivä :( Torstaina takaisin kouluun. No huomenna on myös agitreenit, onhan tässä ollut jo kahden viikon tauko :D Ja ehkä Säteen kanssa lähdetään sitten treenien jälkeen Lahteen mätsäriin, jos vain sää on hyvä :D
  Pennut tänään 2 viikkoa, kyllä aika menee nopeasti, eilen tilasin pentupaketit, ostin pienet vinkulelut, pyyhkeet jokaiselle (pojilla mintun vihreät, tytölle vaaleanpunainen) ja nimiäkin olen miettinyt :) Pitäisi vielä tilata Chihuahua ry:ltä pennunhoito-oppaat. Sirutus tapahtuukin sitten n. 5 viikon iässä, samalla saa Untokin ekat rokotukset :) Pitäisi varmaan ilmoittaa Untokin pentukurssille tai ainakin näyttelykurssille, jonne vien sen kyllä heti kun se vaan alkaa, jotta oppii kehäkäyttäytymisen salat ;) Nythän se osaa jo seisoa, kun aina ennen ruokaa, tai herkkuja käsken sen seisomaan :) Taitava poju! <3 
   Gildasta on nyt tullut jonkinlainen äitihahmo Säteelle ja Untolle, se putsaa nyt niiden silmät (kun ennen putsasi Millin silmät) ja välillä ne myös leikkivät kolmestaan :D 
  Ainiin ostin sitten Säteelle eilen puukapulan, tai itseasiassa Untolle, jotta päästään noutamisen makuun heti, kun kapula vaan mahtuu sen suuhun ;D Siis ja nyt se IHME sitten tapahtui, eilen Säde otti kapulan suuhun ja jopa piti sitä suussa jonkun aikaa ja päästi irti, kun annoin käskyn, JES!! Tästä on hyvä lähteä jatkamaan. Yritin tietysti myös heittää kapulaa, ja Säde kyllä meni sen luo ja otti sen suuhun, mutta kun pyysin tuomaan niin jätti kapulan siihen ja tuli luokse :D Ehkä edetään taktiikalla "Hitaasti hyvä tulee" :) 
Käytiin eilen tosiaan taas moikkaamassa Anniinaa Fanilandiassa Säteen ja Unton kanssa, samalla Unto tottuu ihmisiin ja autojen ääniin ja muuhun meluun ja autoiluun. Paljon ollaan siis saatu aikaan, vaikka mitään ei olla yrittämällä yritetty :D Syy tähän tekemättömyyteen on laiskaakin laiskempi omistaja, joka ei yksinkertaisesti jaksa kaiken rumban keskellä alkaa treenailemaan jokaista koiraa erikseen, kun ei ole edes ketään joka potkisi perseelle :D Tämän kesänä piti Gildan kanssakin alkaa treenaamaan mejää, mutta hupsista, sekin jäi. Onhan tässä tietysti vielä aikaa, ennen kun lumet tulee, saa nähdä jos vaikka joku päivä ehtisi käydä treenaamassa, on vaan niin suuri vaiva hakea vari pakkasesta sulamaan :D Heh heh, 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti