Aloitetaan vaikka huonoilla uutisilla, vaikka hyväksihän kaikki loppujen lopuksi muuttuu. Olen varmaan täälläkin jossain päivityksessä valitellut Unton ontumista. Tänään sitten vanhempani käyttivät Unton Lahdessa eläinlääkärillä, jotta saataisiin selville ontumisen syy. Unto on siis ontunut pari kuukautta aina rasituksen jälkeen ja ensimmäisen kerran ontui hypättyään sohvalta liukkaalle parkettilattialle. Eläinlääkäri huomasi heti, ettei vasemman etujalan kyynär ollut kunnossa ja se kuvattiin. Kuvauksessa huomattiin kyynärluun liikakasvu ja Untolla siis leikkaus edessä :( Toinen kyynär näytti hyvältä.
Unto sai kipulääkkeitä ja niiden varassa nyt eletään loppuvuosi ja tammikuussa viimeistään leikkaukseen, lenkkeille Unto ei olekaan päässyt vähään aikaan mukaan, eikä pääse jatkossakaan, jottei kipuja tulisi yhtään enempää.
Säde olikin sitten tänään mukana arkitottiksessa ja Pojun kanssa oli viimeinen pentukurssi kerta. Arkitottiksessa harjoiteltiin seuraamista, sivulletuloa, eteentuloa ja erilaisia temppuja, esim. koiran piti laittaa etutassut ison maalipurkin päälle ja sitten vielä yritettiin saada koira pyörimään maalipurkkia ympäri takatassuillaan :D
Säde ei haukkunut yhtään niin paljoa kuin ennen ja olikin kotiin päästyämme väsynyt.
Pentukurssilla harjoiteltiin seuraamista, sivulletuloa seuraamisen yhteydessä, paikallaoloa ja hyppyä.
Poju on saanut reippautta lisää joka on hyvä asia, sivulletulo on tiivis ja hyvin osaa sen käsimerkin avulla. Sädekin sai tulla koittamaan estehyppyä ja se meni ekalla kerralla hyvin, toisilla kerroilla ei niin hyvin :D Pojua vähän este jännitti mutta hyppäsi kuitenkin niin, että menin itse toiselle puolelle houkuttelemaan sitä.
Jos siä kirjottelisi Gildan agitreeneistäkin jotain, eli siis pari viikkoa sitten aloitettiin taas agitreenit ja Gilda meni hyvin, mitä nyt karkasi putkeen, kun piti lähteä puomille, mutta kun se putken suu houkutteli siinä vieressä niin pakkohan sinne oli mennä. Kepeillä on vielä ongelmia, mutta treeniä treeniä (lue: omistaja on laiska). Vauhtiakin oli ja osasin jopa itse ohjata juuri niin kuin piti. Viime kerralla sitten Gilda meni muuten hyvin, mutta aluksi putki joka oli 90 asteen kulmassa pelotti sitä ja sitten rengas oli myös pelottava. Ensin Gilda kyllä meni renkaan, mutta toisella kerralla sen takajalat osuivat siihen ja sen jälkeen se ei enää sitä suostunut menemään. Sitten hypytkin alkoivat pelottaa, mutta vedettiin sitten hypyllä kasikkoa, ja sitten se palautui ja oli taas oma itsensä, meni radan hyvin, jätettiin vaan rengas välistä :D Huomenna olisi taas treenit ja katsotaan sitten mennäänkö lauantaina epävirallisiin kisoihin Hurttahallille.
Kaiken lomassa olen saanut aloitettua joulusiivouksen :D Pöydällä olisi 4 kirjaa opinnäytetyötä varten, mitkä pitäisi selata, ruotsin tehtävät tehdä, jotta saan ruotsin numeron korotettua ja olisi vielä se pääsyokekirjakin :D huh huh, liian vähän aikaa tai liian paljon tekemistä, mutta koirien kanssa treenaaminen on niin mukavaa ja terapeuttista, etten siitä luovu vaikka kuinka tulisi stressi kiireen vuoksi. Nyt on sentään viikonloput vapaat, kun ei ole näyttelyitä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti