torstai 22. syyskuuta 2011

Pontso lähti uuteen kotiin ja kuvia kaikista kolmesta :)

 Kauhean nopesti on mennyt tämä viikko. Tiistaina oltiin Unton kanssa pentukurssilla, jossa harjoteltiin katsekontaktia ja sivulle tuloa. Ollut niin kiire (mikä ihana tekosyy) ettei olla Unton kanssa harkattu muuta kun seisomista, joten sillä aikaa kun Kirsi puhui niin opetin Untolle katsekontaktin, ja tulvi taas mieleen miksi olen rakastunut kessuihin, koska ne oppivat minuutissa kaiken ;D No ei nyt ehkä ihan, mutta Unto jaksoi 5min treenin jälkeen pitää kontaktia jopa puoli minuuttia ilman palkkaa :) Taitava poika ja pakkasinkin sitä välillä lyhyistä kontakteista ja välillä odotin kauemmin ennen kuin palkkasin, ainakin sillä on vielä tässä vaiheessa hyvä kärsivällisyys (voiko noin edes sanoa :D ) Seuraavaksi harkattiin sivulle tuloa ja tietysti käsimerkin avustuksella, Unto tuli muutaman kerran seisomaan sivulle, mutta muutaman opastuksen jälkeen ymmärsi, että siihen viereen pitää istua :D Pitää ottaa kunnon tehotreeni ennen seuraavaa tuntia :) Untohan on siis minun ja Johannan nimissä, mutta jää asumaan vanhemmilleni, mutta näin alkukoulutuksen teen yhteistyössä äitini kanssa, koska olen niin pilkun viilaaja noissa toko-liikkeissä ja äitini haluaisi sitä Unton kanssa harrastaa tulevaisuudessakin :)

Keskiviikkona sitten käytiin Untolle ottamassa tehosterokko ja rabies, samalla se sai EU-passin, jotta päästään sitten alkuvuodesta ulkomaille ;) Unto otti yhtä rennosti kun viime kerrallakin, kun rokot oli laitettu ja me höpötettiin eläinlääkärin kanssa niin se veti lattialle kyljelleen ja alkoi nukkua :D Ei vissiin jaksanut kuunnella meidän naisten höpinöitä ;) Sitten se pitikin herätellä, jotta päästiin lähtemään kotiin päin. 

Tänään lähti siis ensimmäinen pennuista, uros Millblow Always In My Mind "Pontso", joka lähti Pieksämäelle ilahduttamaan Annea perheineen :) Tippa tuli linssiin kun auto kaartoi pois meidän pihasta, olihan se sentään ensimmäinen oma kasvatti joka lähi uuteen kotiin, mutta hyvään sellaiseen :) Annelta tulikin viestiä illalla, että Pontso oli alkanut heti repimään maton hapsuja ja vaikutti siltä kun olisi ollut heillä kauemminkin :) Milli oli vähän ihmeissään kun Pontso laitettiin koppaan ja sitä lähdettiin viemään pois, mutta nyt illalla se on rauhoittunut ja hoitanut tyttöä ja Pojua pentua, leikkinyt niiden kanssa ja ottanut rennosti :) 

Viikonlopun aikana rekkaan pennut ja sunnuntaina mennään Säteen kanssa Tuusulaan mätsäriin, Unton otan ehkä mukaan turistiksi, katsotaan :) Pitäisi myös siivota alakerta ja muuttaa koko koiralauman kanssa takaisin sinne, koska nyt pentujen ajan olen nukkunut yläkerrassa. Kaikkea pitäisi tehdä, pitäisi vain saada motivaatio kohdalleen niin saisi jotain aikaiseksikin :D 

Operaatio Säteen laihdutuskin on tuottanut tulosta, ruokaa se saa tosi vähän (en kuitenkaan näännytä sitä nälkään) ja liikuttu on, käytiin silloin sunnuntaina pyörälenkillä ja piti alkaa käymään päivittäin, mutta kun aina kun tulen koulusta niin vettä sataa kaatamalla ja tiistaina tosiaan oli tuo pentukurssi ja keskiviikkona meillä oli pennun ihastelija ja eläinlääkäri :) No huomenna mennään, jos vettä ei sada kaatamalla ja viikonloppunakin voidaan mennä :) En ole Sädettä punninnut, mutta alkaa se rasva siitä kylkiluiden ympärilyä kadota ja ne alkaa jopa vähän tuntuakin siellä :) 

Mutta nyt taidan ottaa itse hetken rennosti ja lähteä sitten nukkumaan, jotta huomenna taas jaksaa. Muutaman päivän ollut vähän väsynyt olo, kun on tullut valvottua liian myöhään ;p

Tässä vielä tänään ottamani kuvat, kaikki yhdessä, harmittaa kun en saanut kaikista pennuista kunnon seisotuskuvia, ehkä niitä saan sitten uusilta omistajilta :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti