Noniin, kohta on taas viikko vierähtänyt, vielä viikonloppu ja sitten alkaakin uusi viikko :)
Tiistaina illalla madotin pennut, sen jälkeen oli matolääkettä pennuilla muuallakin kuin suussa, meinaan turkissa :D Matolääkkeen annan ruiskulla suoraan suuhun, mutta aina se ei meinaa mennä alas kurkusta vaan se jää huulille ja seuraavassa hetkessä se onkin jo muiden pentujen turkissa :D Keskiviikkona ja torstaina en mennyt Gildan ja Säteen kanssa treenihin, koska minulla ei aika yksinkertaisesti riittänyt :( Tein keskiviikkona 6h ryhmätyötä, jonka sain valmiiksi melkein, vielä pitäisi siitä tehdä tiivistelmä. Tosiaan jätin keskiviikkona myös koulun väliin, jotta saisin vähän koulutöitä tehtyä alta pois. Tiistaina ja tänään olen tehnyt sitten toista ryhmätyötä, jonka palautus on maanantaina ja vielä olisi paaaaljon tekemättä :/ Pitäisi myös maanantaiksi tehdä iso nivaska anatomian tehtäviä ja lukea lääkelasku-tenttiin. Keskiviikoksi pitäisikin kirjoittaa essee selviytymisestä ja siitä miten itse selviydyn kriisitilanteista. Tiistaina olisi myös vielä toinenkin koe, onneksi se on (toivottavasti) aika helppo :) Ensi viikko on muuten helppo, tiistaina menen vasta 12.30 kouluun ja teen tentin, jonka jälkeen pääse kotiin ja perjantai on vapaa. Perjantaiksi olenkin suunnitellut pentujen sirutuksen, jotta ei tarvitsisi sen takia sitten olla koulusta pois.
Pennut ovat olleen ulkoilemassa päivittäin, muutamana päivänä olen pitänyt niitä olohuoneessa vapaana ja ne ovatkin tutkineet paikkoja innokkaasti. Unto tykkää olla pentujen kanssa ja antaa niiden repiä sen turkkia, mutta kun pennut purevat sen jalkoja niin sitten se lähtee pois. Gilda ei pennuista piittaa, ei se ole niitä käynyt ollenkaan katsomassa. Säde taas tykkää myös leikkiä pentujen kanssa, mutta on vähän ihmeissään mitä niin pienten otusten kanssa pitäisi tehdä ja miten päin olla. Uusia kuvia en ole pitkään aikaan ottanut, viikonloppuna voisin vaikka ottaa. Huomenna tulee narttupennun varannut nainen katsomaan pentuja.
Tällähetkellä Viiru-poika on kaikki energisin ja vilkkain, se repii petiä, vilttiä, Millin häntää ja siarusten korvia. Välillä tuntuu ettei siltä lopu virta koskaan, mutta sitten kun se nukahtaa niin ei se kyllä helposti herääkään :D Poju on kaikista rohkein, se uskaltaa mennä vaikka mihin ja silläkin on vauhtia paljon, Viirun kanssa ne ovatkin aikamoinen parivaljakko ;) Tyttö on rauhallisempi, mutta pitää kyllä veljensä kurissa, jos ne alkavat leikkiä liian riehakkaasti :) Uusissa paikoissa tyttö on vähän ujo, mutta häntä sillä heiluu kaikista eniten :D Hampaita on alkanut ilmestymään, jos noista nysähampaista pitäisi jotain sanoa niin sanoisin, että ne ovat pienet ja kaikilla on saksipurenta (ainakin tässä vaiheessa). Hampaita en ole laskenut, kun suuhun katsominenkin on vielä hankalaa.
Tänään käytiin äidin kanssa "nopeasti" Mega-myynnissä, no aikaa meni melkein kaksi tuntia ja rahaa meni paljon, ostin parit farkut, pussilakanan, tyynyliinat, takin, kansion, välilehtiä, kirjan yms...hups :D
Pennuille kävin tänään ostamassa uuden lelun, kun Milli on kaikki edelliset tuonut häkistä pois ja Unto ja Säde on sitten raahannut se ulos ja käyttäneet niitä perunamaalla yms, joten ne ovat vähän likaisia ;D
Mutta nyt ei (muistaakseni) ole muuta tapahtunut, joten seuraavalla kerralla sitten taas lisää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti