maanantai 28. helmikuuta 2011

Lenkkeilyä, aivojumppaa

Eilen käytiin Lahdessa ja takastulomatkalla oli Lahdentiellä sattunut juuri onnettomuus ja oltiin ensimmäisten joukossa paikalla. Toisesta autosta mies saatiin ulos mutta toisessa autossa olleet olivat jo kuolleet :( Loppupäivä menikin miettiessä ja sulatellessa tapahtunutta. Illalla ei meinannut tulla uni kun aina kun laittoin silmät kiinni näki mielessään onnettomuuspaikan ja auton jossa kuolleet pojat olivat :(
  No mutta tänään sitten aamusta aloin tehdä kaikennäköistä, jotta saisi muuta ajateltavaa. Lähdettiin Gildan ja Säteeen kanssa pellon reunaa pitkin ja metsään kun oli niin kaunis ilma. Toppahousut ja fleece+takki olivat liikaa ja tuli vähän liian kuuma. Kotona sitten aloin tehdä kasvattajan jatkokurssin tehtävää ja sain sitä jonkin verran tehtyä. Join kuumaa kaakaota ja olin hetken koneella ja mietin mitä keksisin koirille. No sitten aloin tehdä kanalientä ja menin tekemään pihalle pienen jäljen jonka päässä oli herkkuja. Ensin otin Säteen ulos ja näytin jäljen pään ja se äkkäsi heti mitä pitää tehdä ja lähti seuraamaan jälkeä joka oli noin 3metriä pitkä suora ja 90 asteen kulma jonka jälkeen olikin namit vähän niinkuin piilossa. Ajattelin, että jos teen pelkän suoran niin koirat huomaavat namit heti eivätkä keskity olennaiseen.
Sitten laitoin Säteen sisälle ja laitoin uudet namit jäljen päähän ja otin Gildan joka vähän haahuili jäljen molemmin puolin mutta löysi kyllä jäljen päähän loppujen lopuksi. Laitoin Gildan sisälle ja pidensin jälkeä 5m ja siinä oli loiva kulma ja 90asteen kulma. Säde sai taas vuoron olla ensimmäinen ja tiesi jo mitä pitää tehdä, näytin jäljen pään ja sinne se lähti nenä maassa etsimään. Viimeinen jälki kiersikin auton ympäri ja sekin meni hienosti. Tein lisää kanalientä, jos vaikka huomenna tekisi muutaman lyhyen jäljen pihalle. Millikin sai koittaa ja olikin oikein taitava, kulki nenä maassa hitaasti eikä hösöttänyt turhia. Sitten otinkin kaikki koirat ulos vielä hetkeksi ja eihän niitä meinannut sisälle saada enää takaisin kun piti etsiä nameja joka jäljen päästä :D
  Ilmoitin Säteen tänään myös Lahden ja Tampereen KV näyttelyihin, ja päätin etten ilmoita Milliä kumpaankaan, koska on niin vaikea arvioida alkavatko sen juoksut nyt lähiaikoina vai vasta myöhemmin.
Säteen kanssa käytiin sitten vielä ennen ruokaa lenkillä ja otettiin rennosti, eikä harjoiteltu mitään. Tietysti tehtiin seuraamista kun mentiin tien yli ja kun ihmisiä tuli vastaan mutta ei sen enempää. Lenkin jälkeen koirat ottivat unet ja sillä välin otin Millin näyttelyarvostelut ja tein niistä vähän yhteenvetoa. Yhteenvetona Millissä on hyvää:
-pää (profiili, ilme)
-mittasuhteet
-eturinta
-rinnansyvyys
-ylälinja
-purenta
-karva

huonoa:
-massaa pitäisi saada lisää
-alaskiinnittynyt häntä
-hieman kiemura häntä

Kulmauksista sanottiin välillä, että on hyvät ja välillä taas ne eivät olleet. yhdessä arvostelussa sanottiin että kuonon pitäisi olla täyteläisempi. Myös yhdessa arvostelussa sanottiin, että Millillä on liian pienet korvat ja toisessa, että ne ovat liian lähellä toisiaan ja yhdessä taas sanottiin että hyvät korvat :D No jokaisella tuomarilla on oma näkemys :)

Harjasin Sädettä ja nyt otetaan loppuilta rennnosti :) Ja muuten lopuksi se, että Millin jalka on kunnossa :) Ei ole enää mitään syytä huoleen, eilen jopa käytiin pienellä lenkillä eikä jalka ole ollut arkakaan :) Ylihuomenna onkin arkitottis kurssi ja mietin kumman otan mukaan Säteen vai Gildan :) Torstaina onkin sitten näyttrlykurssi Millin kanssa vaikkei mitään näyttelyitä meillä vähään aikaan olekaan, mutta edistytään ainakin pöytäharjoittelussa ja saadaan viettää laatuaikaa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti