tiistai 8. toukokuuta 2012

Unton ensimmäinen Suomen näyttely ---> VSP ja SERT :)

Kiirettä kiirettä kiirettä taas kerran. Pitäisi varmaan alkaa tekemään muistilappuja jotta muistaisin mitä pitäisi tehdä :D No viime postauksen jälkeen kävin Lahden kv näyttelyssä molempina päivinä kuvaamassa. lauantaina kessuja ja muutama jämtlanninpystykorvakin kuviin eksyi ja sunnuntaina jenkkejä. Lauantaina pörräsin myös chihu ja cava kehillä katsomassa. Lauantaina mukaan tarttui myös Hurtan uudet ulkoiluhousut, Untolle häkki, Hasselle shampoota ja hoitoainetta sekä herkkuja koirille. Sunnuntaina matkasin Virpin kyydillä. Nemo hienosti PU-2 ja sai vara-cacibin joka vahvistuuu cacibiksi :) Onnittelut! :)
Kuvia löytyy osoitteesta http://millblow.kuvat.fi/kuvat/
Tiistaina meillä ei ollut pentukurssia, koska oli vappu. Itse olin sekä maanantain että tiistain töissä. Keskiviikkona oli sitten aksa treenit, hyvin meni. Saatiin itse keksiä itsellemme ohjauskuviota. Säde toimi todella hyvin. Gildalla meni aluksi myös hyvin, kunnes alkoi alittamaan rimoja :( Kielsin enkä palkannut alittamisista ja sehän sitä sitten alkoi rassaamaan eikä halunnut tehdä enää mitään. Pöytäkin oli yhtäkkiä hirveän pelottava...huoh. Gildalla on muutenkin nyt juoksujen jälkeen ollut valerauskaus oireita, se oksentelee, suojelee leluja eikä oikein ole syönyt. Varaan sille muutaman viikon päähän leikkausajan, vaikka oireet loppuivatkin onneksi :)
Torstaina sitten oli Hassen kanssa näyttelytreenit, hyvin poika jo jaksaa seistä ja antaa tutkia, mutta nenä maassa se sitten ravaa. Ilmoitin Hassen muutama päivä sitten jenkkien erkkareihin :)
viime viikonloppu vietettiin näyttelyissä. 5.5 Raumalla Unton ja Säteen kanssa. Aamulla kello soi 05.15 ja matkaan lähdettiin puoli seiskan maissa. Isäni lähti mukaan ja ajoi onneksi molemmat matkat, olin niin väsynyt ettei minusta ajajaksi olisi ollutkaan. Raumalle oli ilmoitettu 8 kessua, uroksia oli ilmoitettu 5 ja narttuja 3. Tuomarina oli Paula Rekiranta ja Unto oli ensimmäisenä kehässä, saaden tuloksen JUN ERI1 SA, no lähdin sitten teltalle hakemaan lisää nameja, mutta Pete huusikin jo että tule takaisin kehään, olin vähän että häh? No kukaan muu uros ei ollu paikalle tullut, joten Unto oli sitten PU-1 ja sai ekassa Suomen näyttelyssään SERTin :) Säde oli VAL ERI2 ja lopulta PN-2. Roppikehässä Unto oli VSP :) Hieno aloitus pieneltä 11kk karvapallolta <3 Unto oli myös ROP-juniori, mutta emme jääneet odottelemaan isoja kehiä vaan lähdimme takaisin kotiin, koska ajomatkaan meni 3h :D
Sunnuntaina 6.5 menimme Lahteen ryhmikseen (matka kesti 20min). Unto oli ensin vuorossa, tuomarina Juha Putkonen ja Unto JUN ERI1 ilman SA:ta, koska tuomarin mielestä Unton pitää vielä kehittyä paljon (lauantaina Paulan mielestä Unto oli todella hyvin kehittynyt ikäisekseen). Säde oli VAL ERI1 SA PN-2 :) Hieno viikonloppu siis takana :)

Tänään postista saapui Unton Eestin Juniorimuotovalio todistus ja ruusuke sekä Säteen Eestin valio ruusuke sekä todistus. Pitihän sitä tietysti heti ottaa posetuskuva ;)

Onhan tässä välissä treenattu muidenkin kanssa, mutta niistä en jaksa alkaa kirjoittamaan :D Säteen kanssa ollaan käyty arkitottiksessa ja muiden kanssa ollaan tehy kotona treeniä. Tänään suunnataan Hassen kanssa pentukurssille. Huomisen aksa treenit on peruttu mutta torsaina taas näyttelytreeneihin Hassen kanssa :) Sunnuntaina suuntana Tampere kv ja Hasse pääsee kasvattajalleen hoitoon ja trimmiin :)

1 kommentti: