Lauantaina sitten meillä oli äitienpäivä lounas, kun sunnuntai meni Tampereen kv:ssä. Illalla sitten pesin Unton, Säteen ja Hassen. Oli vähän sellaista liukuhihna hommaa, ensin pesin Säteen ja vein sen äidilleni föönattavaksi, sitten otin Unton ja pesin sen ja vein äidilleni kuivattavaksi :D sitten pidin pienen tauon, koska Untoa ei niin nopeasti kuivata kuin Sädettä :D Kun Unto oli suht kuiva otin Hassen ja vein sen pesulle ja kuivasin sitten itse sen. Muutama kuvakin tuli otettua Hassesta, joka 15. päivä täyttää 4kk <3
Noita nappisilmiä ei voi vastustaa!! :) <3 On se niin lutunen pikku spanieli.
Kuvissa Hasse trimmaamattomana, vaikka kyllä vähän ohareilla saksin silmien yläpuolelta karvoja pois :)
Koneen voisin kohta tilata, kunhan saisin vain aikaiseksi :D
Eilen suunnattiin sitten Tampereelle, Hasse jäikin kotiin kun minun ja Outin aikataulut eivät kohdanneet :) Hasse pääsee trimmiin vähän myöhemmin. Tuomarina kessuilla oli Donna Conod, Kanadasta. Tiukka tuomari olikin ja ERIä ei helpolla saanut. Unton lisäksi juniori uroksia oli 3, 1 sai ERIn ja loput EHn, Unto sai EHn ja oli JUK2. Arvostelussa ei ollut mitään huonoa mikä vähän harmitti, koska olisin halunnut saada syyn siihen miksi Unto sai EHn. Otin sitten Säteen trimmauspöydälle harjattavaksi ja se päätti oksentaa, joten en sitä vienyt kehään. Kehäsihteeri kyseli muutaman kerran minulta, että tuotko sinä sen koiran kehään ja vastasin että en tuo edelleenkään. Tärkeämpää minulle on koiran hyvinvointi, kun se että se joutuu "kärsimään" ja saa arvostelun kehästä.
Unto pääsis sitten vielä Sofian kanssa JH-kehään eli siis Junior Handleriin. Ajattelin ensin, että mitenköhän Unto esiintyy vieraan kanssa, mutta eipä se ollut mikään ongelma. Kisaajia oli yli 50, koska siellä haettiin edustusjoukkuetta Pohjoismaiden voittajaan. Sofia esitti Untoa tosi hyvin ja pääsi omasta ryhmästään jatkoon, sitten he pääsivät vielä uudestaan jatkoon 16 parhaan joukkoon, mutta sitten putosivat. Unto ei kuitenkaan ole niin helppo esittää, se on herkkä poika joka saattaa mennä lukkoon pienistäkin asioista, mutta upeasti parivaljakko esiintyi! :) Paremmin se ainakin meni kuin minun ja Unton esiintyminen rotukehässä, koska Unto oli niin villi :D
Unto onkin hieno poika, se on ollut pienen näyttelyuransa aikana 6 näyttelyssä, tuloksina 4x ROP-juniori, 3xj-sert, 3x VSP, 1x sert 1x PU-2 ja 5x ERI :) ja muutama tittelikin on kasassa!
Unto on tosiaankin yllättänyt minut, sillä leikkauksen jäljiltä sen jalkakarvat eivät ole vieläkään ennallaan eikä liikkeetkään ole parhaat mahdolliset. Kesällä pidetään taukoa näyttelyistä, ehkä ilmoitan Säteen ja Unton Kotkaan tai sitten en, saa nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti