Hasse on ollut meillä kohta kaksi viikkoa ja paljon uusia juttuja ollaan molemmat opittu. Aloitetaan taas päivitys kertomalla Hassesta ja sen elämästä meillä. Kaikki koirat ovat nyt ymmärtäneet, että Hasse jää meille. Unto ei enää murise sille, vaan Hasse saa mennä sen jalkojen välistä ja Unto jopa yhtyy leikkeihin välillä mukaan. Gildasta on mukavaa, kun on joku joka jaksaa sen kanssa harrastaa vetoleikkejä lelulla eikä luovuta heti (huoh sain itselleni tuuraajan) ;D Poju ja Hasse ovat kuin paita ja peppu, ne viettävätkin päivät kahdestaan vierashuoneessa silloin kun koirat jäävät yksin kotiin. Äsken ne nukkuivat jaloissani peräkkäin matkustaminen samassa häkissäkin onnistuu ilman kommelluksia :)
Lauantaina pääsin töistä klo 18 ja lähdin Hassen, Gildan ja Pojun kanssa pienelle hihalenkille. Hasse kävelee reippaasti muiden mukana sekä tekee tarpeitaan lenkillä. En tosin anna sen haistella muiden koirien jätöksiä, kun ei sillä ole vielä rokotuksia. Kun pääsin kotiin otin Unton ja Säteen ja lähdimme hieman pidemmälle lenkille.
Maanantaina jätin vapaavuoron väliin ja keskityin yritystehtävään. Tiistaina sitten olin töissä, joten en päässyt Säteen kanssa arkitottikseen, kävimme kaikkien koirien kanssa aamupäivällä 45min metsälenkin. Hassekin jaksoi hyvin kävellä ja pysyy jo melkein muiden mukana. Kotiin päästyämme koirat alkoivat nukkumaan ja itse jatkoin yritystehtävän tekoa.
Tänään oltiin sitten Gildan kanssa agitreeneissä, Hasse pääsi mukaan hallille. Äitini lähti mukaan, joten Hasse oli sen sylissä. Hassen kanssa harjoiteltiin muutamaa hyppyä tunnin jälkeen. Tässä kuva tämän päivän radasta:
Mutta nyt taidan lähteä nukkumaan ja jatkan kirjoittelua sitten joku toinen päivä. Viikonloppuna menen Säteen kanssa Gerard O¨Sheanin handlerikurssille Porvoon lähettyville :)
Ainiin, tulihan Rakveren aikataulutkin, lauantaina 2 kessua ja sunnuntaina 4 :D Tallinna Winnerissä kessuja on 10.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti