Tiistaina minulla oli iltavuoro, joten ei päästy Säteen kanssa arkitottikseen. Kesikiviikkona sitten oli vuorossa agitreenit Gildan kanssa ja Poju lähti sitten myös mukaamme treenaamaan. Gilda meni hyvin, mitä nyt välillä meni omiaan. Tässä rata jota mentiin:
Gildalle tuotti ongelmia kepit (niinkuin aina kun itse kävelen keppien vasemmalla puolella). Otettiin sitten niin, että menin itse oikealla puolella, vaikka se ei olisi oikeasti ollut hyvä ratkaisu. Alkuun Gilda meni myös pituudesta suoraan putken väärään päähän, mutta toisella kerralla tein selvemmän puolivalssin ja käytin naksua apuna, niin johan Gilda ymmärsi :) Gildalle tuo naksu on kyllä tosi hyvin toiminut agilityssä. Käännöksistä tulee huomattavasti parempia ja into kasvaa :)
Pojukin sai mennä muutaman esteen ja oli kyllä tosi reipas :) Enempää en jaksa selostaa treeneistä :D
Torstaina kävin Mustin ja Mirrin avajaisissa ja illalla käytiin Virpin ja Nemon kanssa lenkillä. Otin mukaan Säteen, Pojun ja Gildan. Illalla sitten tehtiin kaikkien koirien kanssa erilaisia temppuja. Ensin opetin lelun luo menemisen (tiedän ettei kukaan koirista hae lelua, jos he tietävät että minulla on nameja). Gilda ymmärsi jujun ja kävi lelua aina tassulla läppäämässä ja naksutin ja heitin sille namin. Milli ja Pojukin oivalsivat mitä piti tehdä, mutta ahmatit Unto ja Säde katsoivat vain minua ja makasivat vierelläni lattialla :D No sitten laitoin namit piiloon ja heittelin Pojulle ja Millille lelua jota ne noutivat vuorotellen. Gildan kanssa leikittiin vetoleikkiä ja Unto ja Säde leikkivät keskenään :D
Tänään sitten aamulla lähdettiin Untoa viemään kontrollikuvauksiin Launeen eläinlääkäriasemalle ja kuvat kertoivat, että Unton jalka näyttää todella hyvältä!! Hyvin on luutunut, paremmin kuin oltaisiin osattu odottaa :D Huomattiin myös, että naula joka luun sisällä on oli mennyt poikki, mutta siitä ei mitään haittaa ole :) Untoa ei tarvinnut edes nukuttaa, koska se otti niin rennosti :)
Samalla reissulla käytiin sitten Orimattilan Mustissa ja Mirrissä hakemassa chihuille uusi häkki, ostin tällä kertaa metallihäkin, jotta pysyy varmasti ehjänä ;) Mukaan tarttui myös Pojulle ja Millille oma noutokapula, sellainen muovinen, mutta on juuri sopiva niiden suuhun :) Unto pääsi tietysti mukaan ja sai rapsutuksia jonkin verran. Menin sitten uudestaan iltapäivällä käymään, koska Gilda tarvitsi uudet valjaat. Mukaan pääsivät tällä kertaa Milli, Poju ja Gilda ja kaikki mahtuivat hyvin uuteen häkkiin :) Käytiin myös Vahvassa Tassussa tekemässä NEU tilaus sekä ostettiin uusi hihna (samanlaisia joita löytyy kotoa jo 4 kpl, nyt niitä on 5 eli jokaiselle oma) :D
Illalla olisi vielä suunnitelmissa mennä lenkille Virpin ja Nemon kanssa, huomenna olisi Orimattilan Kennelkerhon kokous ja sunnuntaina suuntaamme Virpin kanssa Kangasalalle, mutta siitä reissusta en kerro sen enempää ;)
Hih!!!
VastaaPoistaTästä voisi tulla hyvä tapa käydä yhdessä lenkkeilee, motivoi tekemään pidemmän lenkin. Täytyyhän sitä kuntoa alkaa kasvattamaan kesän pyöräilyjä varten....
Erityisesti tykkään lauantaista, saadaan vähän jänkättää kuin teidän ja meidän käy ja sunnuntai, voi jehna ;)))
Jep! Tänään nähdään kuinka kävi ;) Ja huomista odotellessa ;)
VastaaPoista