Taas on jäänyt blogin päivittäminen, kun on ollut niin kiire koulujuttujen ja treenien kanssa.
Ollaan tässä välissä käyty agitreeneissä Gildan kanssa, siitä en jaksa sen enempää kertomaan, hyvin on mennyt ja maanantaina mennään Orimattilan Kennelkerhon vapaavuorolla treenaamaan keinua, josko edistyttäisiin siinä :)
Myös Säteen kanssa oltiin arkitottiksessa ja silläkin meni hyvin, mitä nyt oli vähän laiskuutta ilmassa ;D
Perjantaina (loppiainen) oltiin mätsärissä Virpin ja Nemon kanssa. Otin mukaan Säteen, Gildan ja Pojun. Alunperin minun piti viedä Säde ja Gilda kehään, mutta Gilda stressaantui niin palon, että se sai olla vain maskotti ja veinkin sitten Pojun kehään, kun se esiintyi parkkihallissa ihan mallikelpoisesti. Poju sai pienissä pennuissa punaisen nauhan, mutta nauhakehässä se ei sijoittunut. Säde sai sitten sinisen nauhan ja oli sin-1, mutta ei sijoittunut bis-kehässä.
Virpi oli sitten Nemon kanssa sin-2, vaikka Virpin kuuluisat viimeiset sanat olivat " turha mennä edes, ei tuo tuomari tämäntyyppisistä tykkää" :D
Lauantaina oli vuorossa Lohjan pentunäyttely, olin Unton sinne ilmoittanut, mutta en sitä vienyt, kun ei sillä ole jalassa karvoja. Kävely sujuu kyllä jo todella hyvin! Poju lähti maskotiksi, kun menin esittämää sen veljen, Pontson (Millblow Always In My Mind). Pontsosta onkin kasvanut todella reipas ja sosiaalinen uros! Tästä voi kiittää Pontson uutta perhettä! :) Pontso esiintyi todella hyvin, häntä heiluen ja sen sai vapaasti seisottaa. Arvostelu oli hyvä, mutta tuomari ei tuntenut toista kivestä (kyllä se siellä on), mutta olen hyvin ylpeä arvostelusta, koska tuomari on rodun hyvin tunteva kasvattaja-tuomari Marja Kosonen.
Kessuja en ehtinyt nähdä kehässä, koska ne olivat chihujen kanssa samaan aikaan, mutta tuli sitten höpistyä loppu aika kessulaisten kanssa :) Mukavaa oli jälleen kerran ja paljon muitakin tuttuja tuli nähtyä! :) Jäätiin katsomaan ryhmäkilpailut, otin Miljasta ja Carasta kuvia, hienosti pääsivät ryhmissä kuuden parhaaan joukkoon! Onnittelut Miljalle! Lähdettiin pois 9 ryhmän jälkeen, Poju oli ihan väsynyt ja kotona olimme joskus seitsemän maissa, koko päivä siis vierähti, kun aamu kymmenenltä lähdimme ;)
Seuraava viikonloppu onkin vapaa, mutta sitten 21. päivä suuntaamme Säteen kanssa kohti Turun kansainvälistä koiranäyttelyä :)
Ainiin ja nyt alkaa kyllä "kaatumaan" lupaus, ettei tänä vuonna tule koiraa ;) Nimittäin on nuo koiratapahtumt, sen verran "vaarallisia" paikkoja, perjantaina mätsärissä tapasin chihu-kasvattajan, jolta olen ennenkin pentuja katsellut, ja hän kertoi, että hänelle on tulossä tänä vuonna muutama pentue, jos olen kiinnostuut vaikka sijoitusnartusta, ja kyllähän minä olen ;) No sitten eilen Lohjalla pääsin kosketuksiin PONiin (Polski Owczarek Nizinny) jota olen myös haaveillut jo jonkin tovin. Aivan mahtava tyyppi tämä Äijä ja kyllä se PON-kuume kasvoi myös ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti