Taas on viikko vierähtänyt, jospa saisin blogia päivitettyä lähitulevaisuudessa hieman useammin :)
Aloitetaan nyt sitten maanantaista, olin Gildan ja Pojun kanssa Hurttahallilla treenaamassa. Yritin Pojulle opettaa putkea ja hyppyä, mutta eihän tuo pikkumies uskaltanut mennä putkeen, vaikka Gilda sille näytti mallia ja juoksi putkea edestakaisin namin toivossa :D Otettiin sitten hyppy harkkaa, Poju hyppäsi esteen ja toistettiin tätä monta kertaa ja lisäsin hyppy- käskyn :) Gilda teki meidän mukana treeniä ja hyppi Pojun kanssa estettä edestakas :)
Laitoin sitten Pojun koppaan ja otin Gildan kanssa vähän ohjaus harkkaa, laitoin kaksi estettä vierekkäin ja ohajsin Gildaa menemään kasikkoa erilaisilla tyyleillä, otettiin putki mukaan ja valssattiin ja kaikennäköistä tuli tehtyä. Gilda kuuntelee ja lukee minun ohjauksia hyvin, olen myös itse kehittynyt ohjaajana huomattavasti. Tästä on hyvä jatkaa!
Tiistaina oli sitten arkitottis Säteen kanssa, meillä oli agi juttuja enimmäkseen ja hyvin meni. Kepitkin Säteellä oli vielä hyvässä muistissa :) Vauhtia Säteellä riittää ja en taas muistanut, että myös minun täytyy juosta kovaa, jotta pysyn tuon pörröpöksyn perässä :D Pidin tiistaina vapaapäivän, joten kävimme aamupäivästä koirien kanssa 1,5h lenkin ja kamerakin oli mukana, kuvia laitan sitten myöhemmin :)
Keskiviikkona koulun jälkeen menin paikalliseen kahvilaan harjoittelemaan, koska aloitan siellä ensi viikolla työt koulun ja treenien ohella (joo, ei ole mulla enää yhtään vapaa-aikaa) jotta saan hieman rahaa vuoden näyttelyreissuja varten :) Vähän ennen kahdeksaa tulin sitten hakemaan Säteen ja lähdettiin agi treeneihin (oli niin kylmä, etten viitsinyt ottaa Gildaa halliin palelemaan). Harkattiin keinua, Sädettä hieman hirvitti, mutta meni kuitenkin loppujen lopuksi keinun suht ok. Sitten kasikkoa kahdella putkella, Säde irtoaa todella hyvin esteille, joten tässä ei ollut mitään ongelmaa (melkein vuoden tauko on opettanut Säteelle paljon ;D) Tehtiin erilaisia ohjausharjoituksia, sekä pieni radan pätkä, joka meni hyvin. Kirsi sanoi, että Säteen saisi kisakuntoon kesään mennessä, mutta eipä ole meille treenivuoroa :/ Harmi, koska en haluaisi ottaa Gildalta agiharrastusta pois, sen takia että Säde pääsisi treenaamaan. Joten kisakuntoon ei vielä kesään mennessä päästä, ellen sitten ala yksikseen treenaamaan Säteen kanssa oikein olan takaa (joo, siis missä välissä).
Torstaina sitten näyttelytreenit, johon lähdin Unton ja Säteen kanssa, koska menimme treenaamaan parikilpailua varten :D Ihan hyvin meni, Unto ei vaan tykkää yhtään olla minun ja Säteen välissä, mutta kun sen täytyy olla, koska jos Säde olisi minun ja Unton välissä, ei sitä näkyisi yhtään sieltä. No sitten Säde, joka yleensä on perässä vedettävä lyllerö halusikin kisata Unton kanssa ja veti ihan hirveästi, vaikka Unton pitäisi kävellä hieman Säteen edellä :D Treeniä siis, seisomisessa ei ollut moitittavaa, molemmat seisoivat kuin patsaat ja vielä hienosti vierekkäin.
Perjantaina ei ollut treenejä ja vietinkin koulun jälkeen koko päivän hyvän ystävän seurassa :) Tänään (lauantai) olenkin sitten lukenut kokeisiin ja käynyt Säteen ja Unton kanssa pitkällä lenkillä. Huominen menee kokeisiin lukiessa, koska ensi viikolla on 3 kirjallista koetta, sekä hieronnan näyttökoe. Huhhuh, ja tiistaina olen töissä koulun jälkeen ja viikonloppukin menee töitä tehdessä.
Viikolla ilmoitin myös Säteen ja Unton Rakvereen ja tänään sitten varattiin laivamatkat ja kyseltiin motellista huonetta, joten alkaa sekin reissu olla aika hyväällä mallilla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti