Jätettiin hassen kanssa Tampereen pentunäyttely väliin, itsellä niin väsynyt olo ja ilmakaan ei houkuttanut omistajaa :)
Hassen kanssa ollaan oltu pari kertaa agitreeneissä, kun Säteellä ja Gildalla on juoksut. Hassesta paljastui viime kerralla kunnon agisesse, hyvin ohajutuu, kunhan vaan annan selkeät ohajukset vartalolla.
Torstaina ja perjantaina Hasse pääsis sitten sorsajahtiin. Torstaina ei sorsia näkynyt, yksi haavakko lensi n.700m päähän ja pilkkopimeässä sitä etsittiin, mutta ei löytynyt. Hasse sai vainun ja etsi kyllä, mutta saattoi olla, että sorsa oli lentänyt jokeen, jonne ei Hassen hajuaisti riittänyt eikä sillä ollut halua mennä uimaan :D Hyvin kesti kyllä pauketta, ei hätkähtänyt vaan oli aivan rennosti :)
Perjantaina sitten uudestaan, pyysin mukaan Virpin ja Nemonkin. Tällä kertaa Hasse pääsi kuuntelemaan paukkuja ja haistelemaan lintuja, kun Nemo teki töitä.
Eilen sain otettua taas autosta takapenkit irti viikonlopun reissua varten, torstaina meille tulee Unton siskopuoli Siina, joka lähtee mukaani Latvia/Liettua reissulle :) Hasselle pitäisi vielä saada trimmiaika mahdutettua johonkin, saa nähdä mihin väliin senkin pistäisi. Tämä viikko kun on muutenkin niin kiireinen..huh...
Blogi päivittyy taas seuraavan kerran reissun jälkeen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti