tiistai 16. lokakuuta 2012

Reissu päivitys

Torstaina sain tavarat pakattua autoon ja suurimman osan myös matkalaukkuun. Illalla lähdin hakemaan Siinaa (Henniina´s Little Lellybelly) Koskenkylästä, johon olimme Ninnin kanssa sopineet  treffit :)
Torstai- ilta meni pakkaillessa ja pienen lenkin teimme kaikkien koirien kanssa.
  Yöksi otin Siinan huoneeseeni Hassen ja Pojun kanssa. Yöllä sitten Hasse ja Siina alkoivat juoksemaan ympäriinsä, mutta onneksi rauhoittuivat kun muutaman kerran karjaisin :D Uudestaan ne sitten rallasivat seitsemän aikaan aamulla ja kahdeksalta sitten nousinkin sängystä ylös :) Koirille ruokaa ja loput tavarat kasaan. Laitoin koirat autoon ja sitten aloin raahaamaan muita tavaroita sinne, kunnes huomasimme äitini kanssa että matkalaukku onkin rikki. No äkkiä muutama isompi kassi ja tavarat sullottiin niihin ja äkkiä autoon ja auton nokka kohti satamaa. Satamassa sitten tavarat siirrettiin bussiin ja häkit sinne pystyyn. Oli tunti aikaa vielä koiria ulkoiluttaa ja pitää ulkona, ennen kuin laitettiin ne bussiin ja lähdettiin itse kävelemään kohti terminaalia.

Terminaalissa juotiin kahvit ja sitten päästiinkin laivaan jossa syötiin hyvin ja käytiin ostoksilla. Bussimatka kun tulisi kuitenkin olemaan reilut 4h + pysähdykset. Ensimmäinen pysähdys tehtiinkin Tallinnassa, jossa saatiin eläinlääkäriltä leimat madotuksesta ja koirat pääsivät ulos bussista. Sen jälkeen ajettiinkin Latvian rajalle jossa syötiin ja pissatettiin taas koiria. Illalla yhdeksän jälkeen olimme hotellissa Latviassa. Ladottiin kaikki kevarit ja muut tavarat trimmipöydän päälle ja sisällä huomasimme, ettei siellä ollut hissiä, joten eikun kantamaan trimmipöytää tavaroineen (onneksi vain) toiseen kerrokseen. Tavaroita purkaessa huomasin että jakkupukuni jäi kotiin (päälläni oli collarit ja mukana Hurtan mustat tuulihousut). Sovittiin sitten, että mennään taksilla aamusta katsomaan, josko joku vaatekauppa olisi auki. Kello läheni puolta yötä kun pääsin Hassen pesemään ja kuivaamaan ja sen jälkeen kaaduinkin sänkyyn puhdas sesse kainalossa <3

Lauantai aamuna sitten 6.30 ylös ja aamupalalle, bussiin sai viedä turhat tavarat ja otettiin sitten äitini kanssa taksi keskustaan. Eihän siellä mikään ollut auki, vaatekaupat aukesivat vasta kymmeneltä, joten en olisi millään ehtinyt ennen kehiä shoppailemaan. Onneksi matkalla oli mukavia ihmisiä jälleen kerran ja sain yhdeltä lainaksi punaiset farkut ( ja oli muuten voitokkaat housut) :) Hotellilla kävin vielä suihkussa ja sitten kymmenen maissa suuntasimme näyttelypaikalle, joka oli aivan hotellia vastapäätä.
Kessut olivat kehässä n. 11.30 ja niitä oli neljä, kaikki suomessa kasvatettuja, 3 oli minun mukana ja yksi oli venäläisen naisen omistama Eerondaali kasvatti. Tulokset: Unto NUO ERI1 SERT PU-2, Siina JUN ERI1 J-SERT PN-2 --> LV JMVA ja Säde VAL ERI1 PN-1 SERT VSP --> LV MVA! 
Hienosti siis alkoi päivä ja turnee :) Äiti piteli koiria kehän laidalla ja itse juoksin kehässä ja välillä koiran vaihto :D Oli  semmoista säätämistä, että tuomariakin hymyilytti ;) Kiitos myös...ööö...nimeä en muista mutta matkaseuralaisemme esitti Siinaa paras narttu kehässä :)

Sitten olikin 4h odotus kun Hassen kehä oli vasta hieman ennen neljää, siirrettiin leiriä jenkki kehän lähelle, missä oli muitakin suomalaisia :) Hassen kanssa kisasi pennuissa narttu, hieman jännitti että miten käy. Tuomari onneksi tykkäsi Hassesta paljon ja nartulla taisi hampaissa olla jotain häikkää, joten Hasse ROP-pentu! Sitten taas leirin siirto muutaman metrin päähän. Isot kehät alkoivatkin melkein heti ja ensin menin Unton ja Säteen kanssa parikisaan. Pareja taisi olla n.10. Tuomari kätteli ulos pareja ja jätti 5 paria kehään, me olimme siis viiden parhaan joukossa!! Sitten alkoi sijoittaminen...5...4...3.. Enää kisaamassa olimme me ja mopsit...Toiseksi sijoittuivat mopsit eli Unto ja Säde oli BEST IN SHOW-pari!!! WOOOOOOW!! Sitä riemun määrää ja hurraamista suomalaisleirissä!!! Aivan mahtava fiilis jälleen kerran, tämähän on toinen kerta kun Unto ja Säde ovat BIS-1 pari :) Kuvia odotellessa :) Mukaan pokaali, ruusuke ja 10kg koiran ruokaa :D

Hasse käväisi myös pentukehässä, mutta ei sijoittunut, hieno sisääntulo sillä kyllä oli isoon kehään, pää pystyssä ja kunnon draivi päällä  :)  Kävin sitten ostamassa uuden laukun (urheilukassin) kun yksi laukuistamme meni rikki eikä tavarat enää meinanneet mahtua muutenkaan mukaan :D Huh...

Sitten isojen kehien jälkeen bussin nokka kohti Liettuaa, jonne matkaa n. 3,5h, perillä olimme n. 22. Vettä satoi, pissatimme koirat ja sitten huoneeseen ja niille ruokaa ja nukkumaan. Huone oli todella iso, kaksi isoa sänkyä, vessa ja sitten oli kylpyhuone erikseen ja iso aula :D Oli ainakin tilaa. Kello taisi kyllä olla yli puolen yön kun päästiin nukkumaan ja aamulla taas kello soi puoli seitsemän. Olin itse niin väynyt, että nousin vasta juuri ennen aamupalalle lähtöä, onneksi otin mukaan kenneläidin, joka reippaana vei koirat pissalle aamulla :D veimme koirat ja tavarat bussiin ennen aamupalaa ja sitten aamupalan jälkeen lähdettiin näyttelypaikalle bussilla. Saatiin hyvä paikka häkeille ja sitten koirat haettiin bussista ja pissatettiin ne, ettei tarvisi enää ennen kehiä lähteä viemään niitä ulos. Sekä jenkit että kessut oli merkattu aikatauluun klo: 11.42, no sain Hasselle onneksi esittäjän (setterin omistajan) jonka kanssa Hasse menikin tosi hyvin :) Hasse siis ROP-pentu!! Itse esitin kessut, tulokset: Unto JUN ERI2, Siina JUN ERI1 J-sert "vsp-junnu"--> LT ja BALT JMVA Säde VAL ERI1 SERT VSP --> LT ja BALT MVA! Untolle ei saatu sitä puuttuvaa junnusertiä tältä reissulta, eikä varmaan sitä enää yritetä saadakaan :)
Pääsin sitten esittämään cavalier narttua avoimessa luokassa ja lopulta esitin sen ROPiksi! :) Voitokkaat olivat siis punaiset housut ;)

Ryhmissä ei sijoituksia tullut, Parikisassa Unto ja Säde olivat aivan poikki, Hassella oli kyllä virtaa, mutta ei sijoitusta ja Säde oli muutenkin niin bikinikunnossa, ettei ryhmässä tullut sijoitusta.

Eikun sitten taas vaan tavarat bussiin ja matka kohti kotia alkoi. Pysähdyimme Liettuassa ostoksilla ja syömässä, olikin vähän nälkä kun seitsemältä viimeksi aamupalan syönyt :D Reilu tunti shoppailua ja sitten matka taas jatkui, illalla kymmenne maissa pysähdyimme vielä koiria pissattamaan ja seuraavan kerran pysähdyttäisiinkin satamassa, ja bussista pääsisi ulos 5.30, vaikka aiemmin oltiinkin perillä, jotta kaikki saisivat siihen asti rauhassa nukkua :) Koirien pissatus jälleen kerran ja kahvia naamariin, hieman oli paikat jumissa bussissa nukkumisesta ja väsytti. Sitten laivaan ja lisää kahvia ja aamupalaa ja shoppailua.

Laivasta "juosten" bussille ja tavarat, koirat ja häkit autoon ja eikun kotia kohti ajamaan. Kotona sitten nukuin 3,5h, sain tavarat purettua autosta ja laukuista pois ja viideltä lähdin viemään Siinaa Koskenkylääm, jossa olimme Ninnin kanssa sopineet treffit :)  Eilen sitten oli hieman illalla kuumetta ja tänäänkin olo on ollut kamala, mutta olin silti töissä. Huomenna onneksi vapaapäivä ja tortaina iltavuoro. Perjantaina auton nokka suuntaa taas kohti satamaa kun lähdemme Hassen kanssa Rakvereen, viroon mukanamme lähtee Husky pyry, omistajansa Reetan kanssa :)

2 kommenttia:

  1. huhhuh Laura mitä reissaamista :D. En ikinä ite jaksais, kun hyvä jos Suomen näyttelyissä jaksaa kiertää :D. Mutta hyvä tietää, että on joku joka noissa käy ja jaksaa reissata, niin voin palkata sut joskus Lumiakin viemään ;)
    Onnea paljon menestyksestä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tän vuoden puolella on kyllä tullu reissattua aika paljo :D Ja mieluusti otan Lumiakin mukaan reissuihin, jos vain mahdollista :)

      Poista