Eilen käytiin Säteen kanssa hallilla treenaamassa agilityä ja tokoa. Harmi kun unohdin keskiviikkoisten treenien ratapiirroksen kotiin, koska oltaisiin voitu tehdä pätkiä siitä. No tehtiin sitten omaa rataa, putki kaarelle ja molempiin päihin hypyt, tehtiin lämmittelyksi hieman kasikkoa putken ja hyppyjen välillä ja koitettiin erilaisia ohjausjuttuja. Keppejä treenattiin myös, koitin etupalkkaa, jotta saataisiin keppeihin hieman sujuvuutta ja nopeutta, mutta yhtä hitaasti tuo otus ne meni silti :D A-esteellä tehtiin piiiiitkästä aikaa kontakti harkkaa, ja hyvin se meni päähän Säteelle!!! :) Kyllä siitäkin vielä hyvä agi koira tulee ;) Tokossa otettiin seuraamista, liikkeestä seisomista sekä luoksetuloa. Sädettä selvästi alkaa jo ahdistaa, kun aina jankataan samaa, mutta kun emäntä ei vielä ole kokeisiin uskaltautunut sitä viemään, joten junnataan sitten liikkeiden osalta ihan paikallaan :/ Voisi ensi kerralla tehdä möllikokeen sen kanssa, jos hallilla ei olisi paljoa porukkaa.
Samalla reissulla tarttui Untolle mukaan Fanilandiasta uusi panta, koska sillä on tuota karvaa kaulan ympärillä niin julmetusti, ettei vanha enää meinannut mahtua :D
Tänään sitten oltiin Säteen kanssa arkitottiksessa, ensin meinasin ottaa Unton mukaan, mutta mieli muuttui :) Treenattiin seuraamista, esineen kantoa (joka meni yllättävän hyvin), liikkeestä seisomista sekä kaikkea muuta. Meitä oli paikalla vain kaksi koirakkoa, joten saatiin tehtyä paljon juttuja :) Säde kävi hieman ylikierroksilla, mutta eipä se onneksi haitannut treenejä. Huomenna olisi Gildan kanssa agility treenit ja torstaina sitten näyttelytreenit Unton ja Säteen kanssa. Eikä ole kuin puoltoista kuukautta niin pääsee Gerard O'Sheanin handlerikurssille :)
Unton kanssa meillä ei ole mitään tavoitteita, se on niin hidas ja pohdiskeleva persoona :D Se miettii ainakin 5min mitä sen pitäisi tehdä kun sille jonkun käskyn antaa ;D Treenikoiran paikka olisi ehkä auki ;) Nyt kun treenaann tavoitteellisesti vain Säteen ja Gildan kanssa.
Loppuun Ystävänpäivän kunniaksi kuva ystävyydestä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti