torstai 24. marraskuuta 2011

Kursseja kurssien perään

Tiistaina oltiin Pojun kanssa taas pentukurssilla, viime kerrasta olikin pari viikkoa aikaa ja ajattelin, että Poju olisi jännittynyt, mutta nyt se olikin paljon rennompi kuin ennen. Hihnassa kävely ei tosin vieläkään meinannut onnistua, mutta sivulletuloa kehuttiin (Pojua ujostuttaa muut koirat joten se tulee viereen istumaan muutenkin ;D).
Poju kyllä kävlee hihnassa, mutta oikealla puolella, koska muut koirat odottavat vuoroaan vasemmalla puolella :D yritin sitten kuitenkin saada sen kävelemään vasemmalla, mutta sitten se meni ihan lukkoon, käveli kyllä, teki mitä piti, mutta ei ottanut namia.
Saa nähdä nyt sitten mitä Pojun kanssa tehdään, jos purenta jää alapurennaksi niin voi olla että laitan sen myyntiin vuoden alusta, jos vain löydän sille tooooodella hyvän kodin ja suht läheltä, jotta näkisin pikkumiestä tulevaisuudessakin usein.
  Tänään sitte oli vuorossa Unton näyttelykurssi, hyvin meni, eipä siitä voi enenmpää kertoa :D

Saatiin Unton kanssa myös paikka arkitottiksesta, joka on tiistaisin 16.30-17.30 joten se on juuri ennen Pojun pentukurssia, joten otan molemmat koirat mukaan ja häkin, jotta toinen voi aina odottaa häkissä kun toinen treenaa :) Myös Gildan kanssa päästään ehkä taas agility-kurssille, jes! Gilda on niin innoissaan treeneissä ja kaipaan sitä tunnetta kun se onnistuu treeneissä hyvin ja on iloinen pikku liitäjächihuahua <3

Säteellä alkoi myös juoksu, joten nyt on Unto joutunut olemaan päivät ulkona, vaikka onhan se ennenkin ollut. Yöt Säde nukkuu alhaalla ja Unto ylhäällä. Viikonloppuna mennään Unton kanssa pentunäyttelyyn ja ostetaan sitten Säteelle pöksyt ja Untolle jonkinlainen urossuoja tai jotain.
Unto haisteli Sädettä kyllä viime viikolla paljon ja oli nenä kiinni sen takapuolessa, mutta nyt se ei ole Säteestä niin kiinnostunut, mutta nylkyttää pikkukoirien petiä :DD

Ainiin ja tosiaan siirtyihän se mun seuraava vapaapäiväkin, ettei ole mitään koiramaista, se on 23.12 :D Sitä odotellessa, ensi vuonna onkin sitten (jos päästään kaikille kursseille) niin perjantai ainoa treenitön vapaapäivä, tietysti viikonloput ovat treenivapaita, mutta suurinosa viikonlopuista menee näyttelyissä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti