Käytiin Hassen, Pojun, Gildan ja Säteen kanssa yhtenä iltana 12km lenkillä, käveltiin työpaikalleni (jossa vietän myös paljon vapaa-aikaa) limulle ja sieltä sitten kotiin hieman eri reittiä. Kaikki koirat jaksoivat hyvin kävellä ja kotona ne sitten nukkuivatkin loppu illan tyytyväisinä ja väsyneinä :)
Hassen kanssa käytiin myös maanantaina Kangasalalla Outin luona trimmissä ja taas siitä saatiin karvan alta esiin hieno spanielin alku :) Kiitos Outille jälleen kerran! :) Ja trimmaushan suoritettiin tätä viikonloppua varten ;) Perjantina oli vuorossa Hassen pesu ja kuivaus, tosin lauantai aamusta sitä joutui pesemään vielä hieman uudestaan kun päätti kaivaa hieman kuoppaa pihalle :D No onneksi oli kehät vasta iltapäivällä niin oli aikaa. Lauantaina siis suuntasimme Kouvolaan. Näyttely oli raviradalla, mittari näytti +29 astetta ja nahka hieman paloi. Kävin katsomassa kessukehän ja siellä tiukka tuomari jakoi vain yhden SA:n ja se oli junnu uros joka lopulta olikin sitten ROP :) Onnea!! Hassen kanssa menin itse kehään, hienosti poika esiintyi kuumuudesta huolimatta. Tuomarina Yochai Barak (Israel), arvostelua en nyt muista, mutta kehui liikettä, pää saisi olla suurempi, hieman lyhyt kaula, todella lupaava, hyvä runko yms...tuloksena PEK2 KP :) Katsoin jenkkikehän loppuun ja sitten suuntasimme kotiin päin. Vein äitini mökille muiden koirien kanssa joten vietimme lauantai-illan Hassen kanssa kahdestaan, Hasse tosin nukkui koko illan :)
Sunnuntaina sitten suuntasimme aamusta Heinolaan, hieman myöhässä lähdettiin ja jouduin autonkin parkkeeraamaan todella kauas näyttelypaikasta joten olimme kehän laidalla n.15min ennen arvostelua :D Onneksi ei sentään satanut, muuten olisi ollut tuskaa kantaa Hassea, häkkiä ja tavaroita autolta näyttelypaikalle :) Nyt Hasse sai itse kävellä.
Outi meni Hassen kanssa kehään ja tuloksena ROP-pentu, Hasse tosin oli ainoa pentukin, mutta arvostelu oli hyvä. Tuomarina siis Marja Talvitie ja arvostelu kuulosti tältä:
"Hyvin kaunislinjainen pentu-uros. Hyvä pää ja ilme.
Ikäisekseen hyvä eturinta ja rungon malli.
Oikea ylälinja. Hyvät takakulmaukset.
Liikkeessä kauniisti kannettu häntä"
Jenkkikehän jälkeen menin juttelemaan Peten kanssa kessukehän laidalle ja autoin häntä kehän laidalla :) Esitin myös Taran kasvattajaryhmässä. Onnea Petelle vielä tääkin kautta uudesta valiosta, Taran ROPista ja RYP4 sijoituksesta! Hieno viikonloppu ollut teidän tiimillä, eilen Baltian Voittajassakin putsasitte pöydän ;)
Lähdettiin Hassen kanssa sitten suuntaamaan kohti autoa ja kotia, vettä alkoi sataa jo jenkkikehän aikana joten Hasse oli autolle päästyämme aika märkä ja kurainen, mutta eipä se enää haitannut :) Motarilla olikin sitten hiemna ruuhkaa ja vettä tuli niin pirusti, ettei meinannut välillä eteensä nähdä.
Seuraavaksi onkin Turun pentunäyttely, johon on n. kuukausi aikaa :) Katsotaan josko sitä Porvooseen lähtisi turistiksi pyörimään, riippuu onko töitä silloin vai ei :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti