Hassen kanssa ollaan treenattu noutoja, sain sille lisää siipiä (ja saan kuulemma jossain vaiheessa vaikka pakkasen täyteen jos haluan, no haluanhan minä!!) Viime viikolla piti mennä ostamaan sille vesileluja, jotta päästiin mökille treenaamaan sitten veteen noutoja. No mukaan tarttui koirille myös uusi iso peti, puinen noutokapula, herkkuja ja vesileluja :) Hasse oli puukapulasta innoissaan ja kantoi sitä nätisti, yhtään ei irvistellyt tai leikkinyt sen kanssa, hienoa! Lauantaina sitten suuntasin aamusta mökille, jossa koirat jo olivatkin vanhempieni kanssa. Hasse ei halunnut aluksi yksin hakea lelua millään vedestä, mutta kahlasin muutamen kerran sen kanssa hakemaan niin kyllähän tuo sen haki. Tehtiin myös niin, että itse seisoin vedessä ja äitini heitti lelun veteen ja antoi Hasselle käskyt ja niin Hasse nouti lelun ja vei takaisin. Viimeiseksi heitin Hasselle lelun ja haki yksin sen myös vedestä. Kehitystä siis saatiin ja kyseessä oli ensimmäinen kerta :)
Noudot se teki niin, että jalat ylettivät pohjaan, mutta muutaman kerran töytäisin sen uimaan niin uihan se mutta lelu ei enää kiinnostanut sitä ollenkaan :D Ollaan keskitytty nyt tuohon noutoon aika paljon, tottelevaisuutta myös hieman, mutta siitä en vielä kirjoita mitään :D
Ilmoitin Hassen myös seuraaviin näyttelyihin: Turku pentunäyttely, Orivesi pn, 2x Tampere pn ja Hyvinkää rn. Ollaan nyt menossa Kouvolaan ja Heinolaan, sitten lokakuussa Latviaan ja Liettuaan. Sittenhän tuo pääseekin jo junnuluokkaan ja sitten katsotaan mihin suuntaamme ;)
Ainiin, kerrotaan nyt hieman Untonkin tilnateesta. Untoltahan on leikattu toinen kynärluu 5,5kk iässa. Varasin Untolle viralliset kuvaukset ja silmän peilauksen toissa viikolla. No unto alkoi sitten ontumaan toista etujalkaansa (tervettä) ja ajattelin, että sittenhän selviää mitä siellä on. Olin varma, että toinenkin kyynärluu on kasvanut liian pitkäksi, ja valmistauduin pahimpaan..Kuvissa selvisi sitten, että nivelessä on jotain häiriötä, luultavasti kruunulisäke on lähtnyt pois paikoiltaan ja se hankaa nivelessä ja tekee kipua ja nivel on tulehtunut. No saatiin kipulääkettä, uusi ruokavalio yms.. ja katsotaan kuinka ne vaikuttaa ja leikkaus sitten puolen vuoden päästä, jos tarvetta. Leikkaushan on vain nivelen puhdistaminen, joten viimeistään sillä saadaan kipu pois. Viikon on nyt ollut, kipuja hieman vähemmän, ontuu kyllä vielä, mutta ei ole niin levoton kuin ennen. Omistajan pitää vaan yrittää aina muistaa mitä kaikkea sille pitää antaa ja kuinka paljon, kohta pitää ostaa sille oma dosetti ;) No hyvä asia oli se, että lonkat lähti B/B ja silmät olivat terveet :) Kyynärät 3/3, mutta sen nyt ymmärtää.
Tänään kävin Säteen, Gildan, Hassen ja Pojun kanssa 1,5h lenkillä, pitkästä aikaa tehtiin oikein kunnon pitkä hihnalenkki. Tulee niin usein mentyä metsään ja annettua niiden juosta vapaana että teki niillekin hyvää päästä vähän ihmisten ilmoille :) Tultiin kyllä metsän kautta takaisin kotiin ja jäätiin syömään mustikoitakin hetkeksi :)
Puolentoista viikon päästä meidät voi siis bongata sekä Heinolasta että Kouvolasta :) Hasse pääsee pentuilemaan!! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti