sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Noniin...

Pitkään olen miettinyt aloittaisiko blogin, mutta aina se on jäänyt. Nyt sitten vaivauduin ja katsotaan kuinka usein jaksan tänne kirjoittaa.Olen Laura, harrastuksenani on koirat, olen käynyt kasvattajan peruskurssin v.2010 ja kasvattajan jatkokurssille olen menossa helmikuussa 2011. Koiria elämääni on kuulunut vuodesta 1997 kun perheellemme saapui ensimmäinen koira nimeltä Enni(Cavalier). Ensimmäinen oma koirani oli 2001 syntynyt Cavalier narttu Helmi,mutta eipä me oikein mitään harrastettu. Tällä hetkellä elämääni kuuluu siis kolme koiraa:
 -Lk Chihuahua Milli (synt. 17.05.2009)
-Pk Chihuahua Gilda (synt.20.8.2009)
-Keeshond Säde (synt. 01.04.2010) 

Millin kanssa käydään näyttelyissä silloin tällöin ja olen alkanut sille vähän naksuttelemaan. Milliä on hankala motivoida, mutta kyllä sekin jotain temppuja osaa. Milli on lauman pomo, vaikka onkin kooltaan pienin. Milli rakastaa lämpöä ja talvella lenkille ei lähdetä jos on pakkasta.

Gildan kanssa suunnitelmissä oli näyttelyissä käyminen, mutta Gildalla on alapurenta, joten se viettää suurimmaksi osaksi sohvakoira elämää. Gilda on miellyttävä pusuttelija ja tekee kyllä mitä tahansa saadakseen namin. Harrastetaan arkitottista ja jossain vaiheessa olisi tarkoitus mennä agilityn alkeiskurssille.

Säteen kanssa ollaan käyty nyt pentunäyttelyissä ihan hyvällä menestyksellä (2xROP-pentu ja 1x VSP-pentu). Käydään arkitottis/agility sekoitus kurssilla ja kotona harjoitellaan tokon alokas-luokan liikkeitä ja tarkoitus olisi kevään aikana mennä toko-kurssille.Kävimme myös flyball-kurssilla,mutta se ei ollut meidän juttu, mutta mukavaa oli silti. Agilitya myös tulevaisuudessa. Sädettä on helppo motivoida ruualla ja on todella nopea oppimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti