lauantai 29. tammikuuta 2011

Edistymistä

Millin kanssa ollaan loppuvuosi 2010-ja alkuvuosi 2011 harjoiteltu ahkerasti naksuttimen avulla pöydällä esiintymistä ja tuloksia on tullut. Kehässäkin pyörähdettiin Turussa 22.1 ja tulos EH, joka meillä olikin tavoitteena. Enemmän kiinnitin huomiota kuinka Milli käyttäytyy yleisesti näyttelypaikalla ja kehässä. Ennen Milli tärisi ja käveli häntä alhaalla ja pöydällä ei meinannut antaa asetella. Mutta kuinkas sitten kävikään, treenattiin joka päivä kotona ja Kirsin näyttely-kurssilla torstaisin ja Milli oli aivan kuin uusi koira Turussa. Ennen kehään menoa treenattiin ja häntä oli pystyssä eikä Milli näyttänyt yhtään stressaavan koko tilannetta. Kehään kun mentiin niin sama meno jatkui, hienosti häntä pystyssä, pöydällä antoi kyllä asetella, mutta tärisi eikä suostunut nameja syömään. Lattialla antoi asetella ja jaksoi seistä kauniisti koko ajan ja namejakin söi. Aivan mahtavaa nähdä Millin edistyvän, vaikkei näyttelyissä käydä kuin pari kertaa vuodessa ihan vaan huvin vuoksi :)
No sitten kun Milli oli esitetty, piti lähteä juoksemaan äkkiä messuhallin toiseen päähän esittämään Sädettä kessukehässä. Siellä sitten JUN ERI SA JUK1 :) PN-kehässä ei pärjätty, mutta kyllä arvostelu lämmitti mieltä :)
Työharjoittelun/ sijaisuuksien takia on jäänyt Säteen kanssa kurssilla käyminen vähemmälle, kun iltavuoroja on paljon. Mutta lenkillä ollaan jatkettu tottis treenejä. Kunhan aika taas riittää niin siirrytään toko-ryhmään, jotta päästään vähän eteenpäin harjoittelussa.


Kennelnimianomuksen sain vihdoin laitettua Kennelliitoon ja nyt sitten odotellaan päätöstä. Vuoden näyttelyt on katsottu ja koneelle laitettu lista. Eestin Voittaja kiinnostaisi, mutta saa nähdä miten suunnitelmat menee yhteen, kun tässähän on Millin juoksuja odoteltu alkavaksi ;) Baltian Voittajaan kyllä lähdetään, ellei mitään suuria muutoksia tule. Huomenna lähdetään Säteen kanssa Tuusulaan tapaamaan muita Etelä-Suomen kessuja lenkin merkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti