Hups, taas yli kuukausi vierähtänyt viime päivityksestä :) Kaikenlaista mukavaa ja harmia on tähän kuukauteen liittynyt ja kiireitä myös, joten nyt sitten varautukaa suht pitkään päivitykseen :)
Aloitetaan Untosta..Untohan vaihtoi ruokaa yli puoli vuotta sitten ja syö nyt Hill´s j/d ruokaa. Ennen joulua ostin uuden säkin jossa luki "uusi maukkaampi koostumus" ja joo ehkä niin, mutta meidän poika on siitä asti ollut ripulilla :( Samaa ruokaa siis syö, mutta en sitten tiedä mikä koostumuksessa on muuttunut, koska toinen on ihan veriripulilla ajoittain. Vointi sillä on tosi hyvä, ja ruoka maistuu hyvin. Nyt on saanut välillä pelkkää riisiä ja uutta nappulaa, josko tästä lähtisi pikkuhiljaa paranemaan. Ensin ajateltiin, että tuo johtuisi raa'asta jauhelihasta, mutta kun ripuli jatkui senkin jälkeen niin syyn täytyy olla nappuloissa, koska niiden ollessa tauolla alkoi vatsakin olla parempi :) Unto on myös ollut ilman kipulääkettä muutaman viikon (ettei ainakaan maha enempää ärtyisi) eikä se ole ontunut tai kipuillut (tai siis ei ainakaan ole kipua milläänlailla ilmaissut).
Sitten siirrytään Hasseen, olen ehkä täällä jo aiemmin maininnut että sillä oli korvassa outo patti ja käytiin sitä näyttämässä lääkärille ennen joulua, joka totesi sen olevan hyvälaatuinen "nappikasvain". 28.12 se pääsi leikkaukseen ja nyt on tikkien poistamista vaille hyvä :) Kauluria piti hyvin päässä, vaikka välillä se oli adhd spanielin mielestä hieman tiellä ;)
Gildan kanssa meillä loppui agiitreenit tai ainakin ollaan tauolla, kun kurssi pitää kevään taukoa. Gildallakin oli hieman "ongelmia" tuossa joulun alla. Sille oli ilmestynyt ihmeellinen patti mahaan kylkiluiden päälle eikä se suostunut oikein liikkumaan tai syömään. Se oli selvästi kipeä, mutta ajattelin odottaa muutaman päivän ennen eläinlääkärille soittoa. No patti hävisi itsestään, olisiko ollut lihasrevähdys tai joku isommista koirista sitä hiemna telonut..
Poju pääsi viime maanantaina mukaani agilityn alkeiskurssille tuuraamaan Hassea, ku sillä oli vielä tikit :) Poju oli hieman ujo vielä, mutta kuitenkin teki annetut tehtävät :) Harkattiin kiertoja enimmäkseen. Ensi kerralla Hasse pääseekin sitten mukaan :)
No nyt kun on koirat saatu melkein kuntoon niin itse sain tänään vahvat antibiootit ja kuumeilen ja olen töissäkin viimeisen viikon kuumeillut (tietämättäni) ja ihmetellyt kun on niin heikko olo :D No pitäähän sitä omistajankin välillä sairastaa ;) Kävintänää myös katsomassa Anniinalla (Hotpack kennel) chihunpentuja :) Olivat kivannäköisiä, yksi uros selvästi ylitse muiden tai ainaki omaa silmää miellytti kovasti :) Oli pitkästä
aikaa mukava vaihtaa kuulumisia ja nuuskutella pentuja :)
Säteen pennutus suunnitelmatkin on saatu eteenpäin, laitoin jalostustoimikunnalle yhdistelmäkyselyä ja katsotaan minkä tuomion saan ;) Toivon mukaan Säde astutetaan huhtikuussa :) Lisää tietoa yhdistelmästä laitan heti kun saan jalostustoimikunnalta hyväksynnän :)
Nyt olisi sitten vielä pohdinnan alla lähdetäänkö Säteen ja Unton kanssa Minskiin Valko-Venäjälle näyttelyyn ensi kuussa :) Katsotaan mihin päätökseen päästään ;) Ja seuraavaan päivitykseen tulee sitten ne tavoitteet tälle vuodelle, niitä ei kyllä paljoa ole, mutta kuitenkin :) Yksi niistä on ainakin saada Untosta FI MVA ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti