maanantai 30. toukokuuta 2011

Treenin puutetta

Aamusta lähdettiin kaikkien koirien kanssa pienelle lenkille, suunnitelmissa oli että tehdään pitkä lenkki, mutta sade yllätti kesken lenkin joten jouduimme tyytymään lyhyempään lenkkiin. Säteen kanssa sitten tokoiliin pihalla, huomasi taas kuinka treenaaminen on jäänyt, kun ei kaikki mennyt ihan niinkuin piti :D Seuraaminen oli jotain aivan kamalaa, kyllähän se seuraa, välillä löntysää perässä ja välillä sitten menee edellä, huoh! Sivulle tulokin oli vähän niin ja näin, mutta kyllä se monen toiston jälkeen onnistui hyvin. Muutama seisominen liikkeestä ja maahanmeno otettiin ja ne sujuivat ihan hyvin. Lopuksi harkattiiin sitten estehyppyä ilman vauhtia ja kyllähän tuo meni ja tuli takaisin, into vain puuttui :D
  Saattaa olla, että nuo juoksutkin vaikuttavat Säteen mielialaan, kun ei sille tänään ruokakaan ole maistunut ollenkaan ja on muutenkin väsyneen oloinen. Tännän myös harjasin Säteen ja trimmasin sitä vähän, kinnerkarvat ja tassut ovat nyt siistit :)
Pikkukoirilla taas intoa ja energiaa riittää sitäkin enemmän :D Milli ja Gilda nylkyttävät toisiaan vurotellen ja leikkivät taukoamatta :) Millin potkii takajaloilla Gildaa mahaan ja puree sen jalkoja, ja Gilda makaa selällään ja yrittää potkia Milliä takajaloillaan :D Hauska niiden leikkejä on katsoa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti