tiistai 26. joulukuuta 2017

Katsaus vuoteen 2017

Tämä vuosi on ollut hyvin näyttelypainotteinen. Ensimmäistä kertaa saimme kasvattajaluokan virallisiin näyttelyihin. Kasvattajaryhmä esitettiin 4 kertaa ja aina saimme kunniapalkinnon, 2 kertaa olimme rop-kasvattaja ja keväällä Lahdessa BEST IN SHOW-kasvattajaryhmä! Hienolta tuntui myös 3.sija Tampereen kv-näyttelyssä jossa oli viisi kovatasoista kasvattajaryhmää! Kiitos kuuluu tästä kasvatinomistajilleni <3 

C-pennut täyttävät pian 2-vuotta, heidän kaikkien ensimmäinen vuosi virallisissa on alkanut upeasti :) Laralla on suomesta serti, Murrella titteleitä kerättiin tänä vuonna: BY MVA BALT EE LV LT JMVA ja sillä on Suomesta ja Liettuasta useita sertejä, 3 cacibia 2 eri maasta. Milo sai kesällä LT JMVA-tittelin ja Suomessakin on erinomaista ja sa:ta tullut. Juliuksella on plakkarissa vara-serti.

Katsastetaan meidän asettamat tavoitteet :)

Hassen tavoitteet olivat:

-mejässä siirto voittajaan
-Vahi-kokeet

Tänä vuonna Hasse ei käynyt kokeissa ollenkaan, käytännön metsällä kyllä muutaman kerran. Aika ei vaan isännällä riittänyt. Hasse on käynyt agitreeneissä satunnaisesti ja viettänyt arkista elämää :)


Demin tavoitteet:
-pennut nyt keväällä (nyt 36vrk ja vatsa selvästi pyöristynyt)
-agitreeniä, ehkä kisat

Demillä oli pennut keväällä, 2 buffia narttupentua syntyi ja niistä on kasvant kauniita spanielin alkuja! Muuten Demi on viettänyt normaalia koiran elämää, lenkkeillyt, syönyt ja löhönnyt sohvalla.


Hugon tavoitteet:
-FI MVA ja C.I.B
-agilityssä starttaus
-mejässä voi1
-LTE

Hugosta tuli keväällä heti valio, tai aikamonen maan valio. Plakkarissa tältä vuodelta CIB FI SE BY BALT EE LT LV MVA! Puolasta sillä on 2 sertiä eli vielä 1 tarvitaan sieltä, jotta valionarvo saadaan. Hugota tuli inttivalio heti kun oli kulunut 1v ja 1p ensimmäisestä cacibista!! Agin starttaus siirtyy ensi vuodelle, mejässä startattiin alkukesästä kerran ja huonolla tuurilla saatii päivän viimeinen jälki ja keli oli todella tukala, joten keskeytin kokeen! Luonnetestissä ei käyty, katsotaan mahtuuko se ensi vuodelle :) Hugosta tuli myös isä 9 pennulle Murun kanssa (Millblow E-pennut) ja 7 pennulle Mintan kanssa (Henniina´s kenneliin). Katsotaan nyt mitä näistä 16 pennusta kasvaa ja katsotaan Hugon jalostuskäyttöä sen jälkeen uudelleen :)

Taikan tavoitteet:
-Balt jmva
-sert suomesta
-tokon treenausta

Taika kehittyi todella kivasti ja keräsi 5 sertiä Suomesta, erkkaissa se oli VSP, sillä on 4 cacibia 3 eri maasta, Liettuasta serti roikkumassa ja titteleitä se sai BY MVA BALT EE LT LV JMVA ja Puolasta on myös 2 sertiä roikkumassa, vielä kolmas tarvitaan valionarvoon.
Taikan kanssa ei olla tokoa treenattu, eikä vielä oikein mitään muutakaan. Katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan.

Murun tavoitteet:
-sert suomesta
-pennut kesällä

Muru kävi yhdessä näyttelyssä tänä vuonna saaden EH:n huonolla turkilla. Kesällä se sai 9 pentua jotka ovat tässä vaiheessa 6kk ikäisiä ja kivasti alkavat kehittyä. Alkuvuodesta yritetään ilmottaa se johonkin näyttelyyn :)
 
Muiden tavoitteet:
Säteellä eikä chihuilla ole tavoitteita. Sädettä ehkä käytän näyttelyissä tai sitten en :) Niille siis normaalia kotikoiran elämää, paljon unta ja lenkkeilyä, ruokaa unohtamatta ;)

No Säde kävi joulukuussa Vilnassa ja sai sen puuttuvan cacibin ja niin siitä tuli CIB!! Ensi vuonna se pääseekin veteraanikehiin <3 Chihut ovat viettäneet normaalia elämää.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Ryhdistäytyminen harrastuspuolella

Harrastusrintamalla päätin taas ryhdistäytyä! Hugon ilmoitin 6-kerran agilitykurssille sekä tokoon :) Agitreenit ovat keskiviikkoisin Lahdessa ja tokossa käydään torstaisin ihan tässä Orimattilassa. Josko saisi Hugon kisakuntoon agilityssä ja katsotaan mihin tokossa päästään!
Säteen kanssa tuli silloin joskus treenattua tokoa ihan tosissaan, käytiin möllikokeissakin, mutta sääntömuutoksen myötä kisailu jäi haaveeksi. En jaksanut opettaa sille enää asioita uudestaan, joten päätettiin jatkaa ihan vaan omaksi iloksi :)
Agility on samassa paikassa missä ollaan ennenkin käyty, tosin toisella puolella eli käydään Korkeavireellä. Ensimmäisellä kerralla Hugo oli hieman hämillään uudesta paikasta, mutta alun jälkeen alkoi treeni sujua. Ohjaaja yritti jälleen pysyä koiran perässä ja tehdä samalla sujuvia ohjauksia. Hugo onneksi irtoaa hyvin ja osaa lukea minun ohajuksia. Olin todella tyytyväinen treenien jälkeen!!
Tokoa ei olla Hugon kanssa oikeastaan treenattu, kapulan pitoa, hieman seuraamista ja sivulletuloa. Nyt iski toko kärpänen ja ilmoitin siis meidän kurssille. Se on hyvä kun on kerran viikossa treenit ja joku potkii hieman persuksille niin jaksaa sitten viikolla treenata ja näyttää seuraavalla kerralla, että treenattu on! Treenattiin seuraamista, kiertoa sekä paikalla oloa. 
Hassen ja Hugon kanssa ollaan käyty potkukelkkailemassa ja metsässä iltaisin lenkillä, nyt kun Taikalla on juoksut niin pojjaat niin nauttii kun saavat keskenään lenkkeillä ja tuulettaa aivojaan :D Välillä ollaan haettu kasvatti Murre mukaan, siitä kuoriutuikin hyvä vetokoira heti ensimmäisellä potkukelkkalenkillä!
Demin pentuja odotetaan syntyväksi ihan millä hetkellä hyvänsä, röntgenissä ei käyty sitten kuitenkaan. Parin pennun liikkeet tuntuu ainakin, luulisin pentuja olevan max.3 eli hyvä määrä! Demin päivät kuluvat makoillen ja syöden, lenkille en ole sitä enää mukaan ottanut. Nyt vuorokausia 62 eli eiköhän ne pennut tällä viikolla vielä synny :)

Näyttelyissä ei olla käyty Tarton jälkeen, seuraava on vasta 3 viikon päästä kun lähdemme Valmieraan Latviaan Hugon, Taikan ja Murren kanssa :)

Seuraava blogipäivitys onkin sitten varmasti pennuntoksuinen <3

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vuoden ensimmäinen reissu

Ja heti tammikuussa sitä täytyi heti ryhdistäytyä ja suunnata Viron puolelle näyttelyyn. Tätä reissua ei ehtinyt edes jännittää, sillä päätimme ystäväni Ninnin kanssa vasta joulukuun puolessa välissä lähteä Tarttoon näyttelyyn :D Kiireinen aikataulu Viron näyttelyyn tuli, koska Demin pennut syntyvät nyt tammikuun lopulla/helmikuun alussa ja muutama reissu on helmi ja maaliskuulle jo buukattu. Täytyyhän sitä sitten kotonakin olla, kun penut ovat syntyneet. Onneksi vanhempani hoitavat reissujen ajan niin aikuiset kuin pennutkin, siitä on suuri apu!

Torstaina kasvattini Murre (Millblow Come And Get It) saapui meille, se onneksi asuu tässä Orimattilassa niin omistajilla ei ollut pitkä matka poikaa tuoda. Murre pääsi pesulle ja föönaukseen. Perjantaina klo: 4.20 soi kello, pakkasta oli -20, joten auto piuhaan, aamukahvit tulille ja kessut pihalle riehumaan, ennen pitkää matkaa. Tavarat ja koirat autoon ja klo:5.20 suuntasin kohti ensimmäistä pysähdystä eli Vantaan Ikeaa (tai oikeastaan Partioaitta Outletin pihaa), josta nappasin Ninnin ja Mintan kyytiin. Siitä sitten satamaan ja Eckerö Linella kohti Tallinnaa. Mukana itselläni oli siis Murre, Taika ja Hugo. Murrelle ja Taikalle tavoitteena olisi juniorisertit ja Hugolle ei ollut mitään tavoitteita, koska se ei voinut ottaa sertiä vielä vastaan (se on Viron juniorimuotovalio ´ja alle 2v).
Tartossa olimme kolmen jälkeen, majoituimme Hotel Rehessä, joka oli jo ennestään tuttu paikka. Tavarat huoneeseen, koirat pissalle ja sitten niille ruoka. Päätimme Ninnin kanssa lähteä käymään kaupassa ostamassa juomista ja naposteltavaa näyttelypaikalle ja koirat jäivät hotellille lepäämään.
Illemmalla kävimme hotellin ravintolassa syömässä, ravintolatila oli todella kylmä, ruoka piti käydä tilaamassa tiskiltä ja sitten odottelimme pöydässä ruuan saapumista. Saimme ensin leipäkorin, jossa ei ollut voita ollenkaan mukana, vain sinappi ja majoneesipötköt, joita tarkasteltuamme todettiin, että niissä on päiväykset menneet. No cokikset saapuivay seuraavaksi, Ninni totesi maun olevan omituinen ja katsottiin niin niissäki oli mennyt päiväys. Siinä vaiheessa jo mietittiin miten olisi sen ruuan laita ja onko meillä ensi yönä ruuhkaa vessassa...Saimme ruokamme todella nopeasti (10min), tilasimme siis kanaa, joten se oli selvästi hyvin mikrotettu, koska oli ihan tulikuumaa!!
Illalla koirien kanssa lenkki ja aikaisin maate, oli pitkä päivä takana ja pitkä viikonloppu edessä!

Kello herätti 7.00, koirat ulos ja sitten valmistautuminen näyttelyyn, aamupala ja kahdeksan maissa lähdimme ajamaan näyttelypaikalle, johon oli 15min ajomatka. Pakkasta oli -22 joten auto ei meinannut käynnistyä, neljäs kerta toden sanoi ja foortti lähti kukkumaan :D Kehämme oli vasta 12 jälkeen, joten minulla oli hyvä aika harjata koirat ja siistiä Murren tassukarvat.
Tuomarina meillä oli Malgorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska Puolasta. Ensimmäisenä kehään meni Murre, jolle JUN ERI1 SA J-sert. Tuomari sanoi heti kun menimme kehään, että Wau ja kysyi olemmeko Suomesta, vastattuani kyllä, hän sanoi että arvasi sen, koska Suomessa on niin upeat kessut. Hugo AVO ERI1 SA, sanoi tykkäävänsä paljon, mutta etukulmauksia saisi olla enemmän. PU-kehässä minä vein Murren ja Ninni Hugon ja Murre oli PU-1 ja Hugo PU-2. Sitten tyttöjen vuoro, Taika JUN ERI1 SA J-sert. Tuomari tykäsi Taikastakin tosi paljon. Sen jälkeen valittiin ROP-juniori, eli minä menin Murren kanssa ja Ninni Taikan kanssa. Tuomari sanoi, että tykkää molemmista tosi paljon, mutta uroksesta hieman enemmän! Ninni meni Mintan kanssa kehään AVO ERI1 SA SERT --> EE MVA, sitten PN-kehässä Taika ja Minta, Taika PN-1 ja Mintä PN-2. Eli Murre ja aika taas kisaamaan sitten ROPista, vaikeahan ei ollut tässä vaiheessa arvata kumpi voittaa, eli Murre ROP ja Taika VSP!
Sitten odoteltiinkin ryhmiä, käytiin madottamassa koirat. Minulla oli Veloxaa mukana, se maistuu koirille hyvin, eikä tarvitse alkaa tappelemaan matolääkkeen syönnin kanssa.
Siirrettiin leiri toiseen halliin, jossa ryhmäkehät alkoivat kolmen maissa. Vitosryhmän otti saman tuomari kuin rodunkin, joten pieni odotus ryhmäsijoituksesta minulla oli, mutta toisaalta ajattelin Murren olevan vielä hyvin kesken ja löysä, kun vertasi ryhmäkehässä muita rotuja. Murre esiintyi hyvin, kiire sillä tosin on, joten jarrutella sitä saa ihan kaikin voimin :D Murre pääsi ensin 6 parhan joukkoon ja sitten vielä 4 parhaan joukkoon!! Sitten tuomari alkoi sijoittaa meitä ja ojensi meille vihreän ruusukkeen eli Murre oli RYP-4! WAU! Ensimmäinen virallinen näyttely!

Murre RYP-4 Tartossa molempina päivinä!

BIS-juniorikisassa ei sijoitusta, joten lähdimme sitten kohti hotellia. Koirille ruokaa ja lähdimme Ninnin kanssa syömään, tällä kertaa mäkkäriin!! Huoneemme vessassa oli palanut lamppu, joten kerroimme tästä respassa, odoteltiin hetki huoneessa ja sitten oveen koputettiin. Ninni meni avaamaan oven ja hetken päästä laitoi sen kiinni, ajattelin että respasta ilmoitettiin, että kohta joku sen tulee vaihtamaan, mutta ei...Ninni kääntyi kädessään lamppu ja totesi, että näköjään me vaihdetaan se itse! Naurulle ei meinannut tulla loppua!! Ninni yritti irrottaa kupua, mutta se oli todella tiukassa. Sitten minö yritin ja lopulta repäsin niin kovaa, että kupu lensi kaaressa lattialle, onneksi se oli muovia eikä mennyt rikki!! Saimme lampun vaihdettua ja lähdimme koirien kanssa lenkille. Tavarat suurinpiirten kasaan ja sitten nukkumaan tai yritimme nukkua kun alakerran ravintolassa oli juhlat ja neljään asti aamuyöllä siellä soi musiikki, minä kyllä jossain vaiheessa yötä nukahdin, onneksi!

Aamusta taas koirat ulos, laitoin auton käymään ja laitoin koirat jo sinne. Sitten menin meikkaamaan ja hakemaan loput tavarat autoon. Kävimme aamupalalla ja lähdimme näyttelypaikalle. Tällä kertaa autokin käynnistyi helposti, pakkasta ei ollut kuin -7 astetta :)
Kehä oli 11 jälkeen, joten oli aikaa taas laittaa hieman koiria kuntoon. Lauantaina saimme jo mitä tarvitsimme, joten sunnuntaille ei ollut paineita. Sunnuntaina tuomarina Kalvo Kriisk Virosta, ja tulokset olivat samat kuin lauantainakin :) Kehän jälkeen annoin koirille ruuan ja siirsimme leirin taas toiseen halliin, jossa ryhmät pidettiin. Vitosryhmän otti Kalvo Kriisk, ja Murre sijoittui jälleen RYP-4!!! Wohou, aika huippua! Murre on ensimmäinen kasvattini, joka on yltänyt ROPiksi, eikä kukaan ole ennen ryhmässäkään sijoittunut! BIS-juniorissa ei sijoitusta, joten sitten lähdimme ajamaan kohti Tallinnaa. Ilma oli muuttunut, mittari oli nollassa eli rapa roiskui. Puolessa välissä pitikin pysähtyä ostamaan lisää tuulilasinpesunestettä :D Seitsemän jälkeen olimme Talinnassa ja kävimme super alkossa hakemassa muutaman laatikon juomista, tai Ninni osti, minä en mitään tarvinut, kun juuri kuukausi sitten kävimme shoppailumatkalla kaverin kanssa :D
Sitten ajoimme Sikupilli-kauppakeskukseen ja menimme Heseen syömään ja kierreltiin Prismaa yms yms..20.30 ajoimme satamaan ja veimme koirat vielä lenkille ennen laivaan pääsyä. Laivamme lähti siis 22.30 ja oli Helsingissä 00.30. Joudimme piippuhyllylle eli pääsimme laivasta viimeisten joukossa pois (kello taisi olla 01.10 kun pääsimme). Sitten ajettiin taas Vantaalle, johon tiputin Ninnin ja siitä jatkoin kotia kohti. Motarilla ei kahden aikoihin yöllä ollut hirveästi ruuhkaa, mutta selvisin nukahtamatta kotiin! Kello oli vähän vajaa kolme kun pääsin kotiin ja reissaajat saivat taas juosta pihalla ennen kun mentiin nukkumaan, kello olikin jo 3.20 kun sänkyyn lopulta pääsin! Murre pääsi sitten maanantaina päivällä takaisin kotiin ja oli kuulema ollut aika väsynyt poika!
Kuukauden päästä sitten suuntaamme Latvian Valmieraan, josko sieltä irtoaisi Taikalle ja Murrelle juniorisertit ja Hugolle tarvittaisi sert :) Lauantain tuomari ainakin Seinäjoella tykkäsi Hugosta (Hugo ROP 30 kessun joukosta) eli toivottavasti tykkää vielä sitten Latviassakin ;)

Demppadeen maha oli kasvanut reissun aikana taas huomattavasti! Ajattelin varata sille 23.1 röntgenajan <3

torstai 5. tammikuuta 2017

Tavoitteet vuodelle 2017

Listataan tämän vuoden tavoitteet, niitähän täytyy aina olla ;)

Aloitetaan jälleen Hassesta:
-mejässä siirto voittajaan
-Vahi-kokeet

Muita tavoitteita en aseta Hasselle, katsotaan sitten vuoden mittaan mitä keksitään :)

Demi:
-pennut nyt keväällä (nyt 36vrk ja vatsa selvästi pyöristynyt)
-agitreeniä, ehkä kisat

Hugo:
-FI MVA ja C.I.B
-agilityssä starttaus
-mejässä voi1
-LTE

Taika:
-Balt jmva
-sert suomesta
-tokon treenausta

Muru:
-sert suomesta
-pennut kesällä

Säteellä eikä chihuilla ole tavoitteita. Sädettä ehkä käytän näyttelyissä tai sitten en :) Niille siis normaalia kotikoiran elämää, paljon unta ja lenkkeilyä, ruokaa unohtamatta ;)

tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 paketissa

Uusi vuosi on alkanut ja on aika vielä hetkeksi palata vuoteen 2016 ja katsoa täyttyikö meidän tavoitteet. Vuosi oli kokonaisuudessaa täynnä upeita onnistumisia sekä hauskaa yhdessä tekemistä!
Laumamme jatkoksi liittyi Taika (Storywood Northern Magic) hieman yllättäen :)

Hassen tavoitteet olivat:
 Metsästyskokeet syksyllä, tavoitteena saada nyt tulos :)
-VAHI-kokeet
-Mejä-koe, saatasiin se toinen avo-1 tulos
-Agilityssä edes 1 LUVA kakkosista :)


Hassella oli alkuvuodesta muutama takaraajojen puutumiskohtaus, päätimme lopettaa agilityn ja hierojalla olemme käyneet säännöllisesti ja kohtaukset ovat pysyneet poissa. Suurella todennäköisyydellää Hassen oireet siis johtuivat siitä, että lihakset menivät aivat tukkoon ja painoivat hermoja. Yhtään kohtausta ei nimittäin ole agilityn lopettamisen ja hierontojen jälkeen tullut! Rauhaiselo jatkui keväästä kesään ja alkusyksystä sitten metsästyskauteen asti. Kyyhkysiä Hasse pääsi noutamaan, sille pudotettiin myös ekana jahtipäivänä teeri hienoon ylösajoon! Metsästyskokeisiin Hasse oli ilmoitettu, mutta menojen kasaantuessa meidän oli pakko perua osallistuminen.
Mejäkokeessa käytiin ja haettiin AVO2 tulos 38p eli ei jäänyt kuin muutama piste siitä toisesta ykkösestä!! Ensi vuonna uudestaan! VAHI-koe tuomareita etsittiin, mutta miehekkeen aika oli niin kortilla, ettei sitä koetta saatu sovitettua mihinkään. Kolaripeuroja ja hirviä Hasse pääsi kuitenkin jäljestämään muutamaan otteeseen. Hasselle on suunnitteilla pentue ulkomaille vuoden päähän, se on se mitä olen hartaasti odottanut. Itse kunniotan jenkkejä, joita kätetään sen alkuperäistarkoitukseen eli lintukoirana! Hasse oli jenkkien club showssa BIS-käyttökoira!

Demin tavoitteet olivat:
-Pennut kesällä
-Agilityn treenausta
-FI MVA

Demi astutettiin vasta nyt joulukuussa (juoksee vaan kerran vuodessa), agilityä treenattiin ja kepeillä vielä tarvitsee treeniä ja välillä sitä kuuliaisuuttakin voisi löytyä ;) Intoa riittää, mutta välillä vauhtia ja rakkautta putkiin on aivan liikaa :D
Demi oli mukana Valko-Venäjällä, sai SERTin ja vara-cacibin, Pertunmaalla se oli ROP SERT ja RYP-4, Virossa ROP ja sai sertin ja tuli FI EE RU BY MVAksi, myöhemmin kesällä Liettuasta se sai 2 cacibia ja sertit eli myös LT MVA titteli tuli. Demi ei koskaan ole ollut mikää näyttelytähti, mutta tänä vuonna se yllätti monesti esiintymisellään.


Hugon tavoitteet olivat:
-BALT JMVA
-Agilityn treenaus, loppuvuodesta eka startti?
-Ainakin yksi mejä-koe
-Terveystarkit

Hugon ensimmäinen vuosi virallisissa näyttelyissä oli aivan mahtava! Se oli jokaisessa ulkomaan näyttelyssä ROP-juniori tai ainakin voitti junnuluokan jos ei ROP-junioria valittu (n.10 kertaa). Se sai tittelit BALT EE LT LV RU BY JMVA LVJW-16 ja TLNJW-16. Hugo oli ROP Latvian voittajassa (junioriluokassa), ekassa nuortenluokan kisassa sai SERTIN ja CACIBIN Liettuasta,  Ruotsissa sama meno jatkui parin viikon päästä ja syyskuussa sitten Eckerössä Hugo oli ROP, sai SERTIN ja CACIBIN ja Seinäjoella yli 30 kessun joukossa se oli jälleen ROP ja sai SERTIN ja CACIBIN. Näin ollen cacibit kolmesta eri maasta olivat kasassa alle 2kk sisällä. Loppuvuoden näyttelyt Hugo esiintyi todella huonossa karvassa, Jyväskylästä EH huonon turkin takia ja voittaja-näyttelyissä sai sileän ERIn molempina päivinä.
Aglityä treenattii syksyyn asti, sen jälkeen treeniryhmämme jäi tauolle ja nyt mietimme jatkoa. Hugo tarvitsee vielä keppitreeniä, sitten se olisi valmis kokeilemaan virallisia kisoja. Katsotaan pysyykö ohjaaja perässä ;)
Mejäkokeissa käytiin, 3 koetta ja 2 AVO1 tulosta eli ensi vuonna ollaan voittajaluokassa! Hugo jäjestää rauhallisesti ja hyvin jälkitarkasti, välillä metsän muut hajut vievät sen mukanaan, mutta tät ollaan nyt treenattu! Hugo pääsi jäljestämään kerran kolarihirveä, mutta kyseinen hirvi ei vuotanut verta joten mentiin sitten sorkkajälkeä pitkin hyvällä vauhdilla. parin tunnin etsinnän jälkeen luovutettiin.
Terveystarkit tehtiin, lonkat B/B, silmät ok, kyynärät 0/0, VA0, LTV1 (Hugolla ristiluu muodostuu 2 nikamasta 3 sijaan), TGA-testi oli positiivinen, joten kilppariarvoja seuraillaan. Jalostuskäyttöön se ei tässä vaiheessa vaikuta mitenkään, mutta rajoitan sen jalostuskäyttöä näin alkuun.
Hugon kanssa ollaan myös tokoiltu, katsotaan josko innostuttaisiin ihan kisamielessä treenaamaan.

 Murun tavoitteet:
-Pennut keväällä
-muutama näyttely
-tokon ja agilityn treenausta

Murulle syntyi maaliskuussa 4 pentua, jotka ovat päässeet upeisiin uusiin koteihin. Pentunäyttelyissäkin ne ovat käyneet ja Helsinki Puppywinner näyttelyssä olimme BIS-3 kasvattajaryhmä, tuomarina BIS-kehässä Tiina Taulos.
Tokoa Muru on harrastanut äitini kanssa, agility ollaan jätetty pois, hyppytekniikka on Murulla aivan kamala liian intoilun takia :D Näyttelyissä ei käyty, mutta nyt alkuvuodesta sitä ilmoittelen joihinkin näyttelyihin.

Säteen tavoitteet:
 -C.I.B, viimeisen CACIBin metsästys

Lyhyesti virsi kaunis, eli Säde oli mukana Valko-Venäjällä, sieltä vara-cacibit (tuli siitä BY Grand Champion), Liettuasta myös vara-cacib ja Ruotsista kotiintuomisina Serti. Ehkä se cacib joskus sitten saadaan, tai sitten ei :D


Gildalle piti se yksi luva saada, mutta koko vuotena ei olla startattu ollenkaan (en hankkinut lisenssiä). Joten kaikki chihut ovat viettäneet hiljaiseloa. Lenkkiä, temppuja ja perusaktivointia.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Näyttelypainotteinen syksy

Mistähän sitä taas alottaisi..aloitetaan vaikka Taikasta. Syyskuussa kävimme Vantaalla ja Helsingissä pentunäyttelyissä. Vantaalla VSP-pentu ja Helsingissä ROP ja RYP-2! Mukana oli Vantaalla myös Murre (M. Come And Get It) ja Lara (M. Come On), Murre pikkupennuissa 1 kp ja PU-2-pentu Lara pikkupennuissa 2 kp :) Murre oli myös Hesassa ja siellä oli myös pikkupennuissa 1 ja lopulta PU-2 pentu :) Lokakuun alussa suuntasimme Valkealan pentunäyttelyyn Taikan ja Murren kanssa, hieno päivä meillä olikin! Taika ROP ja RYP-3-pentu ja Murre VSP-pentu! Hienoa kun Murre asuu tässä aivan lähellä niin voin sitäkin viedä esille! Hämeenlinnan pentunäyttelyssä Taika hihnan päässä olikin Juulia, sillä olin itse Spanieliliiton päänäyttelyssä Hyvinkäällä! Taika oli VSP-pentu kera hienon arvostelun! Seinäjoella Taika oli VSP-pentu ja Lahdessa ROP-pentu! Hienosti on pentukehät menneet ja vielä olisi yksi pentunäyttely edessä, kun suuntaamme Jyväskylän Kv näyttelyyn, tosin olen ilmoittanut koirat vaan lauantaille.
Hugo pääsi myös jäljestäään kolarissa haavoittunutta hirveä, valitettavasti hirvi oli saanut sen verran pienen osuman (tai sitten sisäiset vammat ovat suuret) ettei verta ollut kuin hieman kolaripaikalla, pilkkopimessä koira sai tehdä töitä parin tunnin ajan ja sitten luovutettiin, koska mitään ei löytynyt.

Hugo on menestynyt näyttelyissä tänä vuonna kyllä erinomaisesti! Eckerössä se oli ROP, sertin ja cacibin kera! Tuuloksessa mukaan tarttui vara-sert ja Seinäjoella 30 kessun joukosta se oli ROP sai sertin ja cacibin ja vielä ryhmässä pääsi 7 parhaan joukkoon! Hugo on ollut 6 kv näyttelyssä 15kk täytettyään ja sillä on plakkarissa 4 cacibia ja 2 vara-cacibia :D Cacibit on vieläpä 3 eri maasta eli voimme odotella ensi elokuuhun ja metsästää sen viimeisen :) 2 sertiäkin on suomesta, joten voimme hyvillä mielin odotella maaliskuuhun asti kun tulee 2 vuotta täyteen. Hugo on ilmoitettu Jyväskylään lauantaille ja messariin molemmille päiville. No ei ole paineita mitä tulee, hieman turkitonhan tuo on :D Alkuvuodesta keskitytään sitten agilityyn :)

Demiltä lähti turkki tuossa muutama päivä sitten. Demi oli ilmoitettu Lahteen näyttelyyn, mutta sillä oli viime viikolla silmätulehdus, joten en alkanut sitä pesemään ja trimmaamaan, jottei silmä ärtyisi yhtään enempää. Spaneililiiton päänäyttelyssä Demi oli PN-3 ja jenkkien club showssa se oli neljänneksi paras musta narttu! Hasse oli kyseisessä näyttelyssä BIS-käyttökoira! :)

Muuten ei ole oikein mitään taphtunut, Demin juoksuja odotellaan alkavaksi ja Murun myös, Demi on yleensä joulukuun 23.päivä aloittanut juoksunsa ja Muru sitten tammi-helmikuussa :)


tiistai 13. syyskuuta 2016

Kesä tuli ja kesä meni

Kesä vierähti äkkiä. Murun pennut lähtivät uusiin koteihinsa ja on niiden kanssa käyty jo yhdet pentunäyttelytkin. Ensimmäistä kertaa esitettiin myös Millblow-kasvattajaluokka ollen 2.sija ja KP!!

Hugo on kiertänyt näyttelyitä niin Suomessa kuin ulkomaillakin, Tallinna Winneristä huhtikuussa plakkariin ROP-jun ja PU-2 sijoitus ja Tallinna Junior Winner-16 titteli, kesäkuussa sitten Latvian voittajasta ROP ja Latvian Juniori Voittaja-16 titteli (Aikuisten titteli sidottu cacibiin, joten se meni seuraavalle), Liettuassa elokuussa avattiin cacib-tili, ensimmäinen näyttely ja heti tili auki! Ruotsista tuli sitten parin viikon päästä toinen Cacib ja sert myös! Hugon kanssa korkattiin myös mejä ja kolmessa kokeessa käytiin, Karvialla toukokuussa AVO1 43p, Orimattilassa kesäkuussa AVO0 ja Karvialla heinäkuussa 45p ja siirto voittaja-luokkaan! Nyt syksyllä ollaan treenattu katkokulmaa ja ensi keväänä kokeillaan onnea voittajaluokassa. Agilityä treenataan ja ensi vuonna toiveissa ensimmäiset viralliset startit!

Demi kävi Pertunmaalla hakemassa huhtikuussa ROPin ja RYP-4 sijoituksen! Viron puolella käytiin Rakveressa ja Demi oli siellä molempina päivinä ROP ja sai sertin ekana päivänä ,samalla neidistä tuli Suomen, Eestin, Venäjän ja Valko-Venäjän valio! Sunnuntaina Demi sijoittui ryhmässä neljänneksi!  Liettuassa se sai elokuussa 2 cacibia ja sertin ja tuli näin ollen Liettuan valioksi! Ruotsin reissulta ei kotiin tuomisina ollut kuin val3 sa sijoitukset molempina päivinä.  Demin kanssa kierrellään nyt näytteitä ja  treenataan aksaa, katsotaan mitä loppuvuosi tuo tullessaan ja astutanko sen seuraavaan juoksuun vai odotellaanko vielä vuosi (sillä kun on juoksut vaan kerran vuodessa).

Säde oli mukana Liettuassa ja Ruotissa, yritettiin sitä viimeistä cacibia saada, mutta vara-cacibia pukkas vaan, Ruotsista sentään sert ja näin ollen siitä tuli myös Ruotsin valio!

Toukokuussa meille muutti Storywood-kennelistä Hugon siskopuoli Taika (Storywood Northern Magic), Taika on yt 6kk ja ekassa pentunäyttelyssään se oli Luumäellä PEK2 KP ja Muuramessa VSP-pentu! Katsotaan mitä kaikkea Taikan kanssa keksitään!

Muru on pentujen jäljiltä kasvatellut turkkiaan ja ehkä alkuvuodesta sen johonkin näyttelyyn ilmoitan. Muru tullaan astuttamaan seuraavaan juoksuun alkuvuodesta 2017. Urokseksi on valikoitunut meidän oma poika Hugo. Hugolla tosin on tga testi positiivinen, eli Hugo "kantaa" kilpirauhasen vajaatoimintaa. Molemmat käyvät kilpirauhastesteissä vielä loppuvuodesta ja sen jälkeen katsotaan asiaa uudestaan. Murun emä Säde, ja Murun veli on todettu kilppareiltaan terveeksi eli sen puolin olen uskaltanut tätä yhdistelmää pohtia. Tuo tga-testihän on poistunut kessuilta, koska sen tulos on niin epävarma eikä kerro oikeastaan mitään, Hugo saattaa sairastua joskus kilppariin tai sitten ei koskaan...

Hasse kävi myös mejäkokeessa kesällä, saaden avo2 38p, harmittavan lähellä se ykköstulos, mutta riistaviettisen koiran kanssa jäljellä saattaa sattua kaikenlaista :D Hassella todettiin takaraajojen hermotuksessa heikkoutta, joka johtuu siis ristiselän alueella olevien hermojen puristustilasta. Hasse jätti agilityn kokonaan pois. Oireena Hassella on hitaat refleksit takaraajoissa, se peitsaa ja kävelee mutenkin kuin pingviini liikutaen koko kropallaan takaraajoja, se ui hyvin pystyasennossa, koska takaraajat toimivat hieman hitaalla. Muutama kohtaus (ihan kuin sen jalat puutuisivat, kestää pari minuuttia ja kaikki taas ok) on tullut, niiden välillä on aikaa tosin ollut vuosi joten leikkaustoimenpiteisiin ei olla lähdetty. Nekin tulivat sellaisissa tilanteissa missä koira innostui ja hyppi ja heilui todella paljon, joka tietysti tuntui selässä sillä. Hasse saa jatkaa metsästystä, mejää ja rauhallisia juttuja ja pidetään yllä hyvää lihaskuntoa ja hierojalla käydään säännöllisesti hoidattamassa selkää.

Chihut viettävät ratkiriemukasta kotieläää, lenkkeillen ja syöden hyvi. Gilda pääsee välillä aina agilitytreeneihin mukaaan, mutta tänä vuonna ei olla kisattu.